Liian pitkä ohjelma 

Vaikka miesten ja naisten palkkaeroja on yritetty kuroa umpeen juhlapuhein ja ohjelmin, on työ vasta alussa. 

Ensimmäinen kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma aloitettiin vuonna 2006. Sitä on seurannut enemmän ja vähemmän yhteisymmärryksessä valmisteltujen ohjelmien sarja, joista viimeisin umpeutui helmikuussa. 

Vaikka homma pitäisi laittaa kuntoon jo ihan tasa-arvolain mukaan, tapahtuu erojen kurominen tuskallisen hitaasti. Miesten keskimääräiset ansiot ovat edelleen 15,6 prosenttia suuremmat kuin naisten.  

Palkkojen sukupuolikohtaiset erot ovat monen tekijän summa eikä niistä pienin ole historiallinen painolasti, joka yhä edelleen tarjoaa konetta hoitavalle insinöörille suuremman palkan kuin vaurioitunutta lasta ohjaavalle ja auttavalle sosionomille. 

Palkkaeroja perustellaan usein paitsi perhevapailla myös sillä, että naiset hakeutuvat eri aloille, kuten hoitamaan, auttamaan ja opettamaan ihmisiä. Se ei kuitenkaan riitä selittämään roisia eroa eikä varsinkaan hyväksymään sitä, että vaativasta työstä maksetaan vähemmän, jos sitä tehdään kaikkein heikoimpien kanssa. Kuten vaikkapa lasten, vammaisten ja vanhusten.  

Miesten keskimääräiset ansiot ovat edelleen 15,6 % suuremmat kuin naisten.  

Samapalkkaisuusohjelman nyöreissä on tehty esimerkiksi selvitys työehtosopimusten vaikutuksista palkkaeroihin ja vedetty lukuisia hankkeita, joiden tarkoituksena on ollut niin kartoittaa kuin kehittääkin.  

Siitä huolimatta, että palkkatasa-arvon edistäminen on valtiovallalle perustuslaillinen velvollisuus, pyrkimys esimerkiksi palkka-avoimuuden lisäämisestä kaatui hallituksen keskinäisiin erimielisyyksiin. 

Viimeisimmän samapalkkaisuusohjelman kokonaisarvioinnissa päädyttiin esittämään samapalkkaisuusohjelman jatkamista ja annettiin 11 suositusta samapalkkaisuustoimenpiteiden tehostamiseksi. Ohjelmalle on siis tiedossa jatkoa. 

Vain teot puuttuvat.   

Kaisa Yliruokanen