Lastensuojelun tietopohja jämäkämmäksi

Lastensuojelutiedon tärkeys on virallisesti tunnustettu. Kuitenkin lastensuojelun tietopohjassa on edelleen aukkoja, ja pysyvien rakenteiden sijasta tutkimuksen ja tietopohjan vahvistaminen on jäänyt erillisselvitysten, hankkeiden ja jopa yksittäisten ihmisten omistautumisen varaan. Yksi uutterista lastensuojelutiedon tärkeyden puolestapuhujista on Tarja Heino.

Viime vuonna julkaistiin ensimmäinen tutkimusperustainen teos ja kokonaisesitys lastensuojelun yhdestä keskeisestä toimenpiteestä, huostaanotosta. Yksi Huostaanotto-kirjan kolmesta toimittajasta on Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) vastanimetty tutkimusprofessori Tarja Heino. Hän keskittyy artikkelissaan lastensuojelun tietopohjaan ja kuvaa tekstissään mielenkiintoisesti niitä toimia ja yrityksiä, joita lastensuojelutiedon kerryttämiseksi on tehty julkisen vallan tuella.

− Artikkelini perusvire saattaa olla hieman katkerankirpeä, Tarja Heino huomauttaa.

”Politiikassa, hallinnossa ja tutkimusmaailmassa on kysytty toistuvasti, miksi huostaanotot ja lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle lisääntyvät. Olen työskennellyt vuodesta 1984 lähtien keskushallinnon työntekijänä ja vastannut satojen toimittajien kysymyksiin tästä aiheesta”, kirjoittaa Heino.

Hän toteaa, että tämä on ollut tuskastuttavaa. ”Meillä ei ole käytettävissä kattavaa kansallista seurantatietoa vuoden 1983 jälkeen huostaanotettujen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten perhetaustoista tai sijoitusten taustalla olevista tekijöistä, eikä sen enempää perheiden saamista palveluista.”

− Kysyjille ei siis pystytä antamaan koko maata kattavia vastauksia, mutta sen sijaan on onneksi tarjolla ollut erillisselvitysten tuottamia näkökulmia.

Muutosten virta

Lastensuojelutiedon kerryttämisessä tapahtui muutos vuoden 1984 laajan sosiaali- ja terveydenhuollon lakiuudistusten jälkeen. Silloinen sosiaalihallitus lopetti yleiskirjeellä kuntien velvollisuuden antaa tilastotietoja. Vasta vuonna 1991 aloitettiin uudelleen suppea rekisteripohjainen tiedonkeruu.

Kattavamman tilastointitiedon tarve tiedostetaan ja puutteista on oltu huolissaan. Jotain edistysaskeleita on otettu muun muassa kouluterveyskyselyssä. Lastensuojelun ja sosiaalipalvelujen tilastoinnin ja rekisteröinnin uudistus odottaa lakiuudistusta.

− Sote-uudistuksen yhteydessä olisi mahdollisuus poistaa havaittuja tietoaukkoja ja vahvistaa tiedontuotannon rakenteita, toteaa Heino.

Käytettävissä ei esimerkiksi ole enää yhtenäistä kansallista rekisteriä lastensuojelulaitoksista. Yksityisiin sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista tiedetään vain lapsen vastuusosiaalityöntekijä − joka hänkin voi vaihtua usein.

− Nyt on ollut puhetta, että pitäisikö jopa perustiedot yksittäisistä sijaisperheistä koota rekisteriin. Perheet hyväksytään, mutta tiedot näistä ovat hajallaan kunnissa.

− Tänä päivänä tiedämme lastensuojelun avohuollon lapsista vain lukumäärän. Emme esimerkiksi ole tienneet siitä, millaisia palveluista he saavat vai saavatko mitään. Onneksi tätä voitiin selvittää HuosTa-hankkeessa juuri äskettäin.

Kuusi hyvää syytä

Miksi lasten huostaanottojen syistä pitäisi tietää tarkemmin? Tarja Heino listaa Huostaanotto-kirjan artikkelissaan kuusi syytä. Yksi on moraalinen.

− Koska julkinen valta on ottanut lapsia huostaanottaessaan itselleen julkisen kasvattajan roolin, sen pitäisi myös olla kiinnostunut keitä lapsia se ottaa huostaan. Tai millaista tukea lapsille ja perheille tulee tarjota, paljonko voimavaroja toimintaan tulisi varata ja miten toimenpiteet kohdentuvat.

Sote-uudistuksen yhteydessä olisi mahdollisuus poistaa havaittuja tietoaukkoja ja vahvistaa tiedontuotannon rakenteita.

− Hyvä kysymys on sekin, miten voi seurata tai valvoa toimintaa, josta tiedetään liian vähän. Miten voidaan sanoa, toimivatko viranomaiset oikein, riittävästi vai liiallisesti?

Huostaanotoista on myös tarpeen tietää perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Huostaanotto on vahva interventio yksityisyyteen ja sen myötä yhteiskunnan velvollisuus on seurata lasten sijoituskäytäntöjen lisäksi erityisesti tahdosta riippumattomien toimien käyttöä.

− Kannustimena voi myös olla aito tiedonhalu. Halutaan tietää, mistä syystä huostaanottoja tehdään ja mistä lukumäärien vaihtelut johtuvat.

Toisaalta syyt voivat olla taloudellisia, kun ollaan kiinnostuneita hallitsemaan lastensuojelun kustannuksia. Perusteluna voi olla myös vaikuttavuuden vaatimus, johon liittyy toive, että resursseja voitaisiin kohdentaa vaikuttaviksi havaittuihin menetelmiin ja palveluihin.

− Vaikuttavuusmittareiden, käsitteiden täsmentämisen ja lastensuojelun vaikuttavuustutkimusten problematisointi on kuitenkin ollut vähäistä. Tarpeellista se olisi, jotta tiedetään, mitä vaikutuksina halutaan tutkia, huomauttaa Heino.

Tiedon keräämisessä on toki oltava harkitseva ja eettinen. Marjatta Bardy on todennut, että tiedontarve voi olla kontrollin tarvetta − mutta jatkaa, että tieto voi myös viedä uusien ratkaisujen etsimiseen ja toiminnan uudistamiseen. Tieto voi vapauttaa ja toimia kehityksen välineenä.

− Tietämisen kenttä on mutkikas, toteaa Tarja Heino.

On pitkälle arvovalinta, mitä lasten maailmasta ja heidän hyvinvoinnistaan halutaan tietää. Kaikkien lasten ja perheiden hyvinvointiselvitykset ja ‑tutkimukset ovat tärkeitä, mutta halutaanko hyvinvointivaltion toimintaa katsoa myös heikoimmassa asemassa olevien lasten näkökulmasta.

− Katseen suunta määrittää, mitä nähdään. Kuva hyvinvoinnista saa eri sävyjä sen mukaan puhutaanko keskiarvoista vai katsotaanko sitä marginaalista, niiden lasten näkökulmasta, joiden terveys ja kehitys on jo todettu vaarantuneen.

Pienin askelin

Kun virallisen tiedon antama kuva lastensuojelun muutoksista on riittämätön, on tämä Tarja Heinon mukaan johtanut siihen, että tietopohjan täydentämiseen on jatkuva paine.

− Kun katson 30 vuoden aikajänteellä, on aina toistunut sama: juuri kun lastensuojelun tietopohja-asiaa on saatu valmisteltua askeleen verran eteenpäin, on tullut jokin organisaatio- tai lakiuudistus, joka on tehnyt valmistelut tyhjäksi.

Hyvällä kun ajattelee, eteenpäinkin on menty: innostuneiden ihmisten voimin, erillisselvitysten ja hankkeiden turvin. Yksi virstanpylväs Heinon mielestä oli 2000-luvun alussa, kun STM aloitti sosiaalialan osaamiskeskuspilottina Osaava lastensuojelu ‑hankkeen, jonka osana Heino kumppaneineen jälleen nosti esille tietopohja- ja tutkimuskysymykset.

− Hanke loi mallia lastensuojelun osaamista tukevalle tutkimusohjelmalle. Luotiin ja vahvistettiin yhteyksiä lastensuojelun eri toimijoiden välille ja kuultiin käytännön toimijoiden kokemuksia siitä, mikä on merkityksellistä tietoa lastensuojelussa.

Hankkeen päätyttyä jäi kytemään ajatus yhteisestä tutkimuksesta, joka samalla vahvistaisi ja loisi mahdollisuuksia työkäytäntöjen kehittämiselle.

Tämä on toteutunut Pikassoksen alueen kuntien kanssa toteutetuissa piloteissa ja viimeksi huostaanoton taustoja ja kustannuksia selvitellessä.

Heino sanoo, että hänelle yhteistutkijuuden idea on tuttu jo hänen lisensiaattityönsä teon ajoilta ja ”perinne” jatkui väitöskirjaa tehdessä, kun hän tutki asiakkuuden alkua ja sen hämäryyttä.

Tarja Heino on tehnyt pitkän uran lastensuojelun kentällä kehittäjänä, tutkijana ja hallintotehtävissä. Kuva: Liisa Takala

− Väitöskirjaa tehdessä luin sosiaalityöntekijöiden muistiinpanoja sekä asiakirjoja ja loin niistä kuvaa asiakkuuden ”naksahtamisesta”. Esitin ajatuksiani työntekijöille tutkimuskeskusteluissa. Jälkikäteen olen tavannut näitä sosiaalityöntekijöitä ja heiltä olen kuullut, miten kokemus tutkimuksessa mukanaolosta oli merkityksellinen ja vei heitä eteenpäin ammatillisessa työssä.

Lastensuojelun tutkimukseen ei koskaan ollut käytettävissä korvamerkittyä rahaa. Erillisrahoitus on aina haettu tai saatu, jotta saadaan palkattua tutkijoita johonkin teeman äärelle.

Surullinen Vilja-Eerikan kuolema synnytti monenlaisia selvityksiä, mutta toi myös rahoitusta ja toimeksiantoja THL:lle. Vuosille 2013−2015 ajoittui THL:n Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushanke LaskeTut, jossa aloitettiin tietojenvaihtoon, tietopohjaan ja tutkimukseen liittyvää uutta toimintaa. Osin tätä työtä on voitu jatkaa Sipilän hallituksen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma ‑kärkihankkeessa 2015−2019.

− Nyt tilanne on varsin hyvä, sillä kärkihankkeen perusteella on saatu palkattua kolme tutkijaa. Riitta Laakso tutkii kodin ulkopuolelle sijoitettujen eri-ikäisten ja erilaisissa tilanteissa elävien lasten kokemuksia.

Tässä tutkimuksessa kehitellään samalla menetelmiä lasten kuulemiseen.
− Hän on hienosti koonnut yhteen sitä, mitä kentällä tällä saralla on jo tehty muun muassa Pesäpuun Salapoliisit-hankkeessa. Tuloksi voidaan käyttää ja soveltaa käytännön työssä.

Lastensuojelun tutkimusakatemia voisi kuitenkin palvella pitkäjänteistä tutkimustyötä, jota tarvittaisiin.

− Toinen tutkijamme Elina Aaltio työskentelee systeemisen lastensuojelun toimintamallin pilotoinnin parissa. Hän seuraa maakuntien pilotteja ja arvioi sitä, miten tämä uusi tiimityön malli tukee lastensuojelun sosiaalityötä ja perheiden hyvinvointia.

Kolmas tutkija Riikka Ikonen valmistelee tietyille ikäluokille säännöllisesti tehtävään kouluterveyskyselyyn uusia moduleita. Yksi on suunnattu sijoitetuille lapsille ja toinen keskittyy lasten sosiaalisen turvallisuuden ja väkivaltakokemusten selvittämiseen.

Joko on lastensuojeluakatemian aika?

Tarja Heino kertoo jokunen vuosi sitten tekemästään matkasta Australiaan ja vierailustaan valtion rahoittamassa lastensuojeluntutkimuksen keskuksessa.
− Olin kiinnostunut siitä, miten tutkimuskeskus oli onnistuttu perustamaan ja kuinka hallitus oli suostunut antanut keskukselle rahoituksen, Tarja Heino muistelee.

Keskuksen johtaja kertoi, että kyse oli ”lehmänkaupoista” hallitusneuvotteluiden aikana. Diilin toinen puoli oli se, että tutkimuskeskus sai kymmeneksi vuodeksi kymmenen miljoonan dollarin rahoituksen.

− Yksi miljoona vuotta kohti. Ajattelin silloin, että eihän vuosittainen panos ollut lopulta kovin suuri.

Keskuksen johtaja oli kertonut Heinolle, että tuolla rahalla pystyttiin rakentamaan tutkimuskeskuksen infrastruktuuri, aloittamaan toiminta ja rekrytoimaan ensimmäiset tutkijat työhön. Tutkimustoiminta synnytti lumipallo tai pitäisikö australialaisen heinäpalloefektin. Kun työssä edistyttiin, avautui uusia rahoitusväyliä ja toiminta laajeni, rakennettiin kumppanuuksia, tuotettiin tietoa arjen työhön ja päätöksenteon tueksi.

Päästäänkö tälle tielle joskus meilläkin? Tarja Heino nostaa jälleen esille toiveen suomalaisesta lastensuojeluakatemiasta. Sen puolesta on puhuttu pitkään, mutta toteutukseen ei ole vielä päästy. Pahimmillaan on vain hymähdelty ”että peräti akatemia lastensuojelulle”.

− Lastensuojelun tutkimusakatemia voisi kuitenkin palvella pitkäjänteistä tutkimustyötä, jota tarvittaisiin. Tämän lisäksi akatemian piiriin voisi kehittyä verkosto, jossa voidaan tehdä ac hoc ‑työtä, palvella ministeriöitä ja päätöksentekijöitä, kentän toimijoita. Akatemia voisi olla itsenäinen, mutta toimia kumppanuuden pohjalta siten, että muun muassa THL:n tilasto- ja tietotuotanto on käytettävissä.

− Ehkäpä ryhdyn uuden tutkimusprofessorin nimitykseni antamalla painoarvolla ajamaan lastensuojeluakatemiaa Suomeenkin, naurahtaa Heino.

Helena Jaakkola

Nimityksiä

Tarja Heino nimitettiin THL:n tutkimusprofessoriksi toukokuussa.
− Tämä on minulle pitkän uran tehneenä henkilökohtaisesti isoa asia. Tutkimusprofessuuri on myös merkittävä asia sosiaalityölle ja lastensuojelulle, sillä THL:ssä ei ole koskaan aikaisemmin ollut sosiaalityön, saati lastensuojelun tutkimusprofessuuria.
− Kun ajattelemme tulevia isoja muutoksia, pitäisi sosiaalityöllä olla useampia kuin yksi professuuri THL:ssakin. Nyt on pää kuiten- kin avattu, toteaa Heino.

Artikkelissa käytetty myös:
Enroos ym. (2016): Huostaanotto, Lastensuojelun vaativin tehtävä. Vastapaino.
Heino ym. 2016: Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset: HuosTa-hankkeen (2014−2015) päätulokset. Raportti 3/2016. THL.