Lasten kaltoinkohtelu ja kasvatuksellinen väkivalta

Fyysinen kuritus on kasvatuksessa vähentynyt, mutta lapsiin kohdistuu edelleen monenlaista kaltoinkohtelua. Kasvatuksellisen väkivallan tai emotionaalisen laiminlyönnin tunnistaminen ei aina ole helppoa.

Kasvatuksessaan väkivallan keinoja käyttävän vanhemman tavoitteena on ohjata ja säädellä lapsen toimintaa, ajattelua ja tunteita. Tarkoitus voi olla myös lapsen rankaiseminen tai vanhemman auktoriteettiaseman ylläpitäminen.

− Tällainen käytös tulee ymmärtää lapsen ja aikuisen välisen suhteen ja vuorovaikutuksen häiriönä, sanoo projektipäällikkö Satu Keisala Ensi- ja turvakotien liitosta.

Lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä sekä väkivaltaa on pohdittu vuonna 2017 päättyvässä Ensi- ja turvakotien liiton Kannusta minut vahvaksi ‑hankkeessa. Mukana siinä on ollut myös päiväkotien ammattilaisia Oulusta ja Lastentarhanopettajien liitto.

Koivuniemen Herra pantu viralta?

Perinteinen fyysinen kurittaminen on Satu Keisalan mukaan Suomessa vähentynyt. Piiskaamiseen, tukkapöllyihin ja luunappeihin suhtaudutaan kasvatusmenetelmänä koko ajan torjuvammin.

− Pari vuotta sitten kuulin jossakin mainittavan, että ”Koivuniemen Herra on pantu kokonaan viralta”. Mutta kyllä tiukan paikan tullen ruumiillista kuritustakin edelleen käytetään.

Poliisiammattikorkeakoulu tutki vuonna 2012 laajasti pienten lasten vanhempien käyttäytymistä haasteellisissa tilanteissa.

− Noin 40 prosenttia tutkituista kertoi joskus käyttävänsä lieviä väkivallan muotoja. Tunnekuohun vallassa saatettiin esimerkiksi napata lasta kovakouraisesti kädestä kiinni.

Myös symbolisella aggressiolla on lapsiin omat vaikutuksensa.

− Silloin aikuinen on todella kiukkuinen. Hänestä huokuu aggressiivista voimaa, vaikka lapseen ei suoraan käytäisikään käsiksi. Lapsen silmin katsottuna tilanne voi silti olla hyvin pelottava, Keisala sanoo.

Henkinen väkivalta vahingollista

Ristiriitatilanteissa vanhemmalla on lukuisia keinoja toimia lasten suhteen ilman fyysistä kurittamista, mutta silti lapsen kannalta vahingoittavasti. Lapseen kohdistuvassa psykologisessa kontrollissa häntä syyllistetään eri asioista. Omalla rakkaudella voidaan myös kiristää.

− Emotionaalisessa laiminlyönnissä lapsen ja aikuisen väliltä taas puuttuu lämpöä, välittämistä, iloa ja jakamista, Satu Keisala kuvailee.

Henkisen väkivallan mekanismit ovat pitkälti samat kuin fyysisessä väkivallassa. Molemmissa lapsen kokemus on vahvasti kehollinen.

Henkinen väkivalta muokkaa esimerkiksi lapsen aivoja ja hermostojärjestelmää.

Kun lapsella ei ole rinnallaan rauhoittelevaa aikuista, niin hänen kehonsa joutuu ylivirittyneeseen tilaan. Se taas saattaa pitkään jatkuessaan aiheuttaa lapsen elimistölle monenlaista haittaa.

− Tutkimusten mukaan alttius muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin, masennukseen ja syrjäytymiseen kasvaa tuolloin selvästi.

Milloin asiaan voi puuttua?

Ammattikasvattajilla on vahvaa osaamista ja matala kynnys puuttua tilanteisiin, joissa lasta on selkeästi fyysisesti pahoinpidelty. Mutta lievemmissä tapauksissa asia mutkistuu.

− Tilanne on kiistaton, jos esimerkiksi tukkapöllyä annetaan niin lujasti, että tukistajan käsiin jää hiuksia. Mutta entäpä silloin, mikäli tartut lapsen tukkaan kiinni vain symbolisesti? Tai pelkästään uhkaat tukistamisella.

Keisala näkee asiassa ratkaisevina yksilön arvomaailman ja moraalikäsitykset.

− Jokin teko voi jonkun mielestä olla aivan luvallista. Ja toisen henkilön käsityksen mukaan taas ehdottomasti väärin.

Erityisesti henkisen väkivallan ja emotionaalisen laiminlyönnin suhteen mielipiteiden hajonta voi olla suurta.

− Kyseessä onkin iso haaste. Meidän pitäisi pystyä luomaan yhteisiä käytäntöjä näiden kysymysten puheeksi ottamiseen ja myös niihin puuttumiseen, Keisala toteaa.

Ankaran kasvatuskulttuurin taakka

Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikön Satu Keisalan mukaan myönteistä ja kannustavaa vuorovaikutusta voi ja pitääkin vahvistaa. Pitkälti kyse on taitojen ja myös oman ajattelun kehittämisestä.

− Kasvatuskäytäntömme lähtevät maamme historiasta. Sodanjälkeiseen niukkuuden ja ankaruuden aikaan on etäisyyttä ainoastaan pari sukupolvea. Sieltä periytyvät ne emotionaaliset laiminlyönnit ja kohtaamattomuus.

Yksi mahdollinen keino vahvistaa myönteistä kasvatuskulttuuria on hyödyntää omasta kasvuhistoriasta löytyviä hyviä kokemuksia.

− Toimiva varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa testattu harjoite on sellainen, että on nostettu esille omasta lapsuudesta erityisen hyvälle tuntunut kohtaaminen aikuisen kanssa. Mitkä asiat tekivät siitä mieluisan? Entä mitä voin ammentaa tuosta kokemuksesta?

Koko kasvattajayhteisö mukaan

Satu Keisala myöntää, että ammattilaistenkaan ei aina ole helppo ottaa laiminlyöntiä ja kohtaamattomuutta puheeksi lasten vanhempien kanssa. Asian käsittely vaatii suurta hienotunteisuutta.

− Voisiko toimiva malli olla sellainen, jossa varhaiskasvattajat ottaisivat tavakseen keskustella säännöllisesti kasvatuksen haasteista vanhempien kanssa? Heille kerrottaisiin, että meidän päiväkodissamme on tapana ottaa näitä asioita useinkin esille.

Myönteisissä merkeissä käynnistetty keskusteluyhteys voi tuottaa hyviä tuloksia.

− Näin koko kasvattajayhteisö on mahdollista saada tukemaan myönteistä vuorovaikutusta ja lapsen tunne-elämän kasvua.

Vaikutetaan tulevaisuuteenkin

Kannusta minut vahvaksi ‑hankkeessa esille nostettujen teemojen pohtiminen jatkuu hankkeen jälkeenkin. Keisalan mukaan systemaattista tukea kaivataan erityisesti kannustaville kasvatustavoille ja ‑menetelmille.

− Kannustavaa kasvatusta tulisi tapahtua kaikkialla, missä aikuiset ja lapset kohtaavat. Niin varhaiskasvatuksen piirissä, koulussa kuin harrastustoiminnassakin.

Kasvatusasiat vaikuttavat koko yhteiskuntaan.

− Kukaan ei voi nostaa käsiään ylös, ja todeta että ei tällainen kuulu minulle.

Projektipäällikkö näkee asian myös Suomen tulevaisuuden kysymyksenä. Tunne-elämän taidot tulevat jatkossa entisestään korostumaan.

− Tulevilla sukupolvilla pitää olla vahvoja vuorovaikutustaitoja, suvaitsevuutta ja luovuutta. Näille kaikille luodaan pohjaa jo lapsuudessa myönteisellä ja kannustavalla vuorovaikutuksella.

Ammattilainenkin voi hermostua

Ammattikasvattajankaan tunteet lasta kohtaan eivät aina ole myönteisiä. Suuren ryhmän kanssa työskentely kuormittaa ja välillä saattaa olla vaikeaa pysyä turvallisen aikuisen roolissa.

Osana Kannusta minut vahvaksi ‑hanketta käytiin Oulun päiväkodeissa henkilöstön kanssa läpi kasvattajan toimintaan liittyviä asioita. Niitä työstettiin myös draamaharjoitusten avulla.

− Käsittelimme muun muassa sitä, miten toimia sensitiivisesti lapsia kohtaan, ja miten omat tunteet vaikuttavat erilaisissa kasvatustilanteissa, kertoo Oulun kaupungilla kahden päiväkotien johtajana toimiva Helinä Pykäläaho.

Oulussa löydettiin erilaisia keinoja itsensä rauhoittamiseen, mikäli lapsi alkaa ärsyttää.

− Ne pohjautuvat aivan yksinkertaisiin hengitystekniikoihin. Niiden avulla pystyy säätelemään autonomista hermostoaan.

Pykäläahon mukaan kasvattajan tulisi saada siirrettyä oma tunnekuohunsa syrjään, niin ettei se välity lapselle.

− Muuten aikuinen ei pysty olemaan vastaanottavainen lapsen tunteille.

Vesa Keinonen