− Kosketus on voimavara moneen. Kun on hyvä olla, pystyy luovuuteen, oppimiseen ja sosiaalisuuteen, sanoo Jukka Mäkelä. Kuva: Jyrki Komulainen.
Koskettamisessa ei saisi kitsastella. Runsas hellittely auttaa lasta oppimaan ja rakentamaan minäkuvaansa, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.
Pörrötetäänkö teillä hiuksia ohimennen? Rutistetaanko muutenkin kuin lohdutukseksi? Runsas halailu ja sylittely kannattaa, sillä se edistää lapsen kehitystä. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee läheisyyden kokemuksia, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Toista ihmistä koskettamalla saa aikaan paljon hyvää. Kosketus on kaikista vuorovaikutuksen muodoista alkukantaisin. Se puhuttelee silloinkin, kun sanat tai eleet eivät riitä. Mikä hienointa, hellä kosketus lievittää stressiä ja alentaa verenpainetta. Silitellä kannattaa myös pipiä puhaltaessa, sillä tutkijat ovat todenneet kosketuksen lievittävän kipua.
Voimaa ihmisenä olemiseen
Kosketus kulkee aivoihin sekä pinnallisia että syviä aistikanavia pitkin. Pintatunto saa ihmisen vireäksi ja tietoiseksi siitä, että joku tai jokin tuli hyvin lähelle. Syvätuntona kulkeva lempeä kosketus viestittää: haluan olla kanssasi ja tahdon sinulle hyvää. Yksi kosketuksen tärkeimmistä tehtävistä onkin kytkeä lapsi yhteyteen toisten ihmisten kanssa. – Tämä yhteys on hengissä säilymisen ja kehityksen kannalta keskeistä, Mäkelä sanoo. Kosketus auttaa lasta rakentamaan kokemusta itsestään.
Lapsille on tärkeää opettaa, että kaikkea kosketusta ei tarvitse suvaita eikä toisia ihmisiä saa koskea mihin tahansa.
Minäkuva muodostuu käsityksestä, millainen minä olen ja millainen on suhteeni ympäröivään maailmaan. Minuus kehittyy koko elämän ajan, kun ihminen saa muilta palautetta olemuksestaan ja toiminnastaan. Syvätuntoaistimus välittyy aivoissa niihin keskuksiin, jotka kokoavat minäkuvaa ja kuvaa itsestä suhteessa toisiin. Hellä kosketus siis kertoo lapselle: olet hyvä ja sinua rakastetaan.
Myönteisestä viestistä seuraa mielihyvän tunne, joka tukee oppimista ja kehittymistä. – Kun on hyvä olla, pystyy luovuuteen, oppimiseen ja sosiaalisuuteen. Kosketus on voimavara mihin tahansa, Mäkelä tiivistää.
Ei palkinto, vaan perustila
Vielä Mäkelän lapsuudessa oli tavallista ajatella, että lapsen halaaminen on turhaa hemmottelua ja tekee hänestä heikon. Tämän oletuksen tiede on sittemmin kumonnut.
– Tutkimus näyttää hyvin yksiselitteisesti, että runsas, oikeanlainen läheisyys tukee lapsen kasvua niin, että hän oppii pitämään puoliaan. Jos lapsi ei saa tarvitsemaansa kosketusta, hänestä voi kasvaa epävarma sosiaalisissa suhteissa. Se voi myös lisätä riskiä tulla myöhemmin väärin kosketetuksi ja hyväksikäytetyksi.
Osa virheellistä käsityksistä elää yhä. Lastenpsykiatrin sydäntä särkee ajattelumalli, jonka mukaan kiukuttelevan tai surullisen lapsen pitää rauhoittua ennen kuin hän pääsee syliin. – Kosketus ei ole palkinto vaan perustila. Lapselta ei koskaan saisi evätä halaamista tai kosketusta.
Mäkelän mielestä suomalaiset keskittyvät liikaa siihen, mikä on lapselta tuhmaa tai kilttiä käytöstä. – Lapset toimivat usein haluten hyvää, mutta he eivät pysty säätelemään omaa kiihtymystasoaan. Silloin syli on heidän palauttamistaan säätelyalueelle. Syliin ottamisesta ja tilanteen sanoittamisesta hyötyvät myös ryhmän muut lapset. Aivojen peilausjärjestelmä tuottaa sivustaseuraajille kokemuksen siitä, kuin he olisivat itse rauhoiteltavana. – Tekemällä yhdelle tekee itse asiassa kaikille, jotka katsovat, Mäkelä kiteyttää.
Koskettamaan voi oppia
Arvostettu lastenpsykiatri tietää, ettei koskettaminen ole kaikille helppoa. Hän on itsekin oppinut oikeanlaisen koskettamisen taidon aikuisena omien lastensa ja asiakkaidensa ansiosta. – On ihanaa, että meillä on muovautuvat aivot. Lapset voivat auttaa myös varhaiskasvatuksessa työskenteleviä löytämään sellaista, mitä ei ole itse pienenä kokenut.
Varhaiskasvattajilla on Mäkelän mukaan keskeinen rooli kosketuskulttuurin vaalijoina. Kun vanhemmat eivät ole saatavilla, päiväkodin työntekijä tarjoaa lapselle turvallisen kiintymyskohteen, jonka sylissä voi jäsentää ja säädellä tunteitaan. Fyysiset rakkauden osoitukset ovat erityisen tärkeitä alle kouluikäisille lapsille, jotka eivät vielä kykene työstämään minäkuvaansa pelkkien ajatusten voimalla.
Pelko kosketuksen väärinkäytöstä ei saa estää hyvän fyysisen kulttuurin kehittymistä.
Mäkelä kannustaa varhaiskasvattajia halaamaan, vaikkei se tuntuisi itsestä luontevalta. Ei tarvitse pelätä, että lapsi pitäisi halausta teennäisenä ja kokisi olevansa vastenmielinen. Kun tarkoitus on hyvä, viesti kyllä välittyy lapselle. Mäkelän mielestä lapselle kannattaa kertoa avoimesti, jos on tottumaton halailija. Huonoin vaihtoehto on vetäytyä tilanteesta mitään selittämättä. – Voi sanoa vaikka, että ”minua ei otettu pienenä syliin, joten en ole niin hyvä syliin ottaja kuin Maija”. Sanoittaminen auttaa lasta ymmärtämään, että ihmiset ovat erilaisia.
Hienovaraisuus vie pitkälle
On hyvä tiedostaa, etteivät kaikki lapsetkaan samalla tavalla pidä koskettamisesta. Taustalla voi olla erityisherkkyyttä, jolloin lapsi aistii arkisetkin ärsykkeet voimakkaina. Kosketuksen välttely saattaa kertoa myös siitä, että lapsi on aiemmin kokenut satuttavaa kosketusta. Varhaiskasvatuksen tehtävä on Mäkelän mukaan etsiä se kohta, jossa lapsi voi kokea mielihyvää ja yhteyttä toisiin ikävistä kokemuksistaan huolimatta.
– On hyvä etsiä minimiraja, joka lapsen on helppo ottaa vastaan, ja kulkea sitä pitkin. Työntekijä voi esimerkiksi laskea käden pieneksi hetkeksi lapsen olkapäälle tai silittää ohimennen hiuksia. Jos lapsi vastustelee, reaktio kannattaa pukea sanoiksi: ”Etkö tykännytkään tästä?”
