Teksti: Päivi Ängeslevä | Kuvat: Liisa Takala
Hämeenlinna ottaa Suomen ensimmäisenä kuntana käyttöönsä mallin, jossa lastensuojeluun hankitaan rahaa yksityisiltä sijoittajilta.
Esittely uudesta lapsuuden hyvinvoinnin rahoitusmallista (lapsi-Sib) oli kestänyt tuskin puolta tuntia, kun kysymykset alkoivat: Ei kai lopeteta kaupungin palveluja, joita lapsi tarvitsee? Kuka vastaa kokonaisuudesta, lastensuojelun sosiaalityöntekijäkö?
Ja vielä ydinkysymys: Miten mallin vaikutusta mitataan?
Oli lokakuinen tiistai 2017. Hämeenlinnan strategiajohtaja Markku Rimpelä esitteli isolle kuulijajoukolle tulosperusteista rahoitussopimusta Sibiä, joka on lyhenne englanninkielisestä nimestä Social impact bond.
Hämeenlinna olisi Suomen ensimmäinen kunta, joka kokeilisi uutta työskentelytapaa lasten syrjäytymisen ehkäisemiseen.
Rimpelä vilkaisi kuulijoita ja päätti palata mallin perusteisiin. Kuten siihen, että Hämeenlinnasta valitaan korkeintaan viisikymmentä esikoululaista, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Lapset jaetaan kahteen Icehearts-ryhmään. Ensimmäinen aloittaa toimintansa syksyllä 2018, toinen vuotta myöhemmin.
Icehearts on sosiaalialan järjestö, joka kasvattaa lapsia joukkueurheilun avulla, ja sen kasvattajat sitoutuvat ohjaamaan lapsia täysi-ikäisyyteen asti. Sib-mallissa lapset saavat tukea muiltakin järjestöiltä ja yrityksiltä, jos tarvitsevat. Ja mikä parasta, heidän hyvinvointiaan tuetaan sijoittajien rahoilla.
Yksityiset rahoittajat sijoittavat rahastoon ja saavat pääomansa takaisin tuottoineen, jos lapset voivat aikuisina hyvin. Jos eivät, sijoittajat menettävät rahansa. Kunta eli Hämeenlinna maksaa vain tuloksista. Rimpelän mielestä malli oli kokeilun arvoinen, sillä lastensuojelun kuluja on karsittava.
Varovaista suhtautumista
Keväällä 2015 Mika Pyykkö, Suomen itsenäisyyden juhla-rahaston eli Sitran johtava asiantuntija, kiersi Suomea ja esitteli Sibiä valtion, kuntien ja sairaanhoitopiirien päättäjille. Lähes 200 henkilölle, eikä rohkeita edelläkävijöitä tuntunut löytyvän.
Pyykkö oli ihmeissään. Mikseivät valtio ja kunnat halunneet kehittää toimintatapojaan ja kokeilla ehkäisevän työn rahoitus-mallia, jossa ne maksaisivat vain tuloksista?
Markku Rimpelä, Hämeenlinnan tilaajajohtaja, kuunteli Pyykköä ja kiinnostui. Rimpelä oli perehtynyt lastensuojelun lukuihin Hämeenlinnassa ja tiesi, että jotain oli tehtävä.
Vuonna 2013 lastensuojelun avohuollon asiakkaat olivat lisääntyneet. Seuraavana syksynä oli perustettu lasten ja nuorten palvelurakenneryhmä, joka oli pyrkinyt löytämään ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ”yli palvelurajojen”.
Vuonna 2015 koteihin oli jalkautunut viisi uutta ehkäisevän perhetyön työparia. Avohuollon kustannukset näyttivät laskevan ja sijaishuollon vastaavasti kasvavan.
Rimpelä ja Jari Pekuri, Hämeenlinnan tilaajapäällikkö, halusivat kokeilla uutta ehkäisevän työn rahoitusmallia Sibiä. Se kiinnosti myös Tampereen päättäjiä, ja kaupungit jatkoivat selvitystä Sitran ja THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.
Uranuurtajaksi Suomessa nousi Lounais-Suomen maistraatti.
Maistraatin työntekijät eivät olleet tyytyväisiä työilma-piiriinsä, ja sairauslomat olivat pitkiä. Työhyvinvoinnin kohentamisesta sijoittajien rahoilla tulisi Pohjoismaiden ensimmäinen Sib-kokeilu, ja se alkoi Lounais-Suomessa toukokuussa 2015.
Sitran Pyykkö odotti uudelta rahoitusmallilta paljon.
Yksityisellä rahalla aiottiin työllistää maahan-muuttajia, tukea ikääntyviä asumaan nykyistä pidempään itsenäisesti kodeissaan ja vähentää lasten kalliita huostaanottoja.
Lapset riskiluokkiin
Tauko oli ohi, ja lapsuuden hyvinvoinnin rahoitusmallin, lapsi–Sibin esittely Hämeenlinnassa jatkui. Markku Rimpelä oli sivunnut alustuksessaan riskitekijöitä, joilla määriteltäisiin erityistä tukea tarvitseva lapsi.
Sitran vanhempi neuvonantaja Petri Hilli kertoisi riskitekijöistä enemmän. Hän nousi ylös ja aloitti:
− Kuinka löytäisimme ne lapset, jotka ovat potentiaalisesti sijaishuollon piirissä kymmenen vuoden kuluttua? Se oli lähtöajatus laskelmalle, jonka laadin THL:n tutkijoiden kanssa.
Petri Hilli ja THL:n tutkijat Tiina Ristikari, Marko Merikukka ja Timo Ståhl ottivat käyttöönsä ainutlaatuisen aineiston, kaikki vuonna 1987 syntyneet lapset. Heitä on lähes 60 000, ja heidän palvelujen käyttöään ja tulonsiirtojaan oli seurattu 25-vuotiaiksi asti.
Tutkijat valitsivat ikäluokasta pojat, jotka ovat tyttöjä suuremmassa vaarassa syrjäytyä. He halusivat selvittää, missä iässä poikien sijaishuollot ja huostaanotot lisääntyvät. Hilli kertoo, että pojat jaettiin viiteen luokkaan riskitekijöiden perusteella.
Riskitekijät juontuivat vanhemmista. Riskipisteen sai, jos vanhemmilla on korkeintaan perusasteen koulutus, vanhempi on kuollut tai eronnut, äidillä tai isällä on mielenterveys- tai päihdeongelma, tai perhe on saanut toimeentulotukea yli puoli vuotta.
Mitä useampia riskipisteitä lapsi saa, sitä korkeampaan riskiluokkaan hän päätyy ja sitä enemmän perheen ulkopuolista apua hän yleensä tarvisee.
− Neljä riskitekijää on joka tuhannella lapsella, Hilli selitti.
Lapsista 8,5 prosentilla on kaksi, kolme tai neljä riskitekijää. Heistä osa tarvitsee avo- tai sijaishuoltoa, psykiatrista erikoissairaanhoitoa, perusopetuksen erityistä tukea.
Tutkijat laskivat aineistostaan, kuinka paljon palveluja eri riskiluokkien lapset käyttivät ja paljonko ne maksoivat yhteiskunnalle. Laskelmassa huomioitiin menetetyt verotulot ja tulonsiirrot mutta ei esimerkiksi rikollisuuden aiheuttamia kustannuksia.
Tulos on karu. Jos nuori jää pelkän peruskoulun varaan, hän voi maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 370 000 euroa enemmän kuin pidemmälle koulutettu nuori.
− Sibissä on kaksi keskeistä mittaria: vähentää lasten sijaishuoltoa ja huostaanottoja, joiden piikki on teini-iässä, ja se, ettei täysi-ikäinen jää peruskoulun jälkeen toimettomana kotiin vaan on töissä, opiskelemassa tai harjoittelussa.
Hilli lisää, että Sibin ehkäisevällä työllä pyritään karsimaan myös avohuoltoa, psykiatrista erikoissairaanhoitoa ja peruskoulun erityisopetusta.
Tero Tiittanen on Iceheartsin kasvattaja, johon voi aina ottaa yhteyttä.
Tuotoksi viitisen prosenttia
Yksityisiä rahoittajia lapsi-Sibiin on kyselty, ja kiinnostusta on. Siitä kertoi johtaja Jukka Nykänen rahastoyhtiö Epiquksesta, joka hallinnoi Sib-rahastoja.
− Vielä ei voi sanoa nimiä, Nykänen totesi.
Sen sijaan Sibin alustava rahoitussuunnitelma oli valmis. Sijoittajilta kerätään karkeasti 1,6 miljoonaa euroa, joilla ehkäistään 50 lapsen syrjäytymistä. Kustannuksissa on arvioitu, että valtaosalla ryhmän lapsista on kaksi tai kolme riskitekijää.
Lapsia ohjaa Icehearts, joka veloittaa noin 2 000 euroa lapselta vuodessa. Toiminta jatkuu kaksitoista vuotta, joten kustannus on kaikkiaan 1,2 miljoonaa euroa. Loput sijoittajien rahoista kuluu muihin ennaltaehkäiseviin palveluihin.
Hämeenlinnan Sib-mallissa lapset käyttävät myös kaupungin korjaavia palveluja, joiden on arvioitu maksavan toiset 1,6 miljoonaa euroa. Lasten ehkäisevät ja korjaavat palvelut maksavat yhteensä 3,2 miljoonaa euroa.
Sitran ja THL:n tutkijat ovat laatineet myös vertailevan laskelman. Jos lasten syrjäytymistä ei ehkäistä, lapsiin kuluu karkeasti 7,6 miljoonaa euroa kahdessatoista vuodessa.
Hämeenlinnan Sib-mallissa säästöksi jää 4,4 miljoonaa euroa, josta kunta maksaa 70 prosenttia tulospalkkioina rahastolle. Tulospalkkio sisältää ”bonuksen” jokaisesta nuoresta, joka on 17,5–18,5‑vuotiaana yli puoli vuotta koulutuksessa tai työssä.
Sen jälkeen sijoittajat saavat takaisin pääomansa. Siivu rahoituksesta jää Lastensuojelun keskusliitolle, FIM Varainhoidolle ja Epiqukselle, jotka hallinnoivat rahastoa.
− Sijoittajat voivat saada viiden prosentin tuoton, Nykänen arvioi.
− Tuottoa tulee kuuden, seitsemän tai kahdeksan vuoden päästä. Ei kukaan pikavoittoa lähde hakemaan, Markku Rimpelä lisää.
Ylijäävä osuus jää kunnan hyväksi. Alustavan rahoitussuunnitelman mukaan Hämeenlinna voisi säästää karkeasti miljoona euroa kahdessatoista vuodessa.
Pitkäjänteistä työtä
Kymmenen paikkakuntaa, 32 joukkuetta ja 550 lasta. Iceheartsin sosiaali- ja kasvatustyö on lähtenyt Vantaalta ja jatkunut yli 20 vuotta ympäri Suomea.
Myös kuulijat Hämeenlinnassa tuntevat järjestön.
Iceheartsin toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki oli ehtinyt puhua vain hetken, kun Hämeenlinnan kasvatus- ja opetuspäällikkö Nikke Keskinen kysyi: ”Usein sanotaan, että yhdessä tehdään, mutta siihen se voi jäädä. Kenen pitää olla Iceheartsin kasvattajan rinnalla Hämeenlinnan kaupungilta?”
− Tulee koordinaatioryhmä, joka voi miettiä vaikka Sibin mittareita. Siihen voi kuulua rehtori, opettajia, lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä.
− Kunnan työntekijät oppivat pitkäjänteistä työtä, Vartiamäki ajatteli.
Iceheartsin kasvattajat sitoutuvat lapsiin kahdeksitoista vuodeksi. Vain kaksi kasvattajaa yli 30 kasvattajasta on jättänyt työnsä. Kasvattaja aloittaa työnsä iltapäiväkerhosta ja auttaa tarvittaessa koulussa. Tärkeintä on, että kasvattajan ja lapsen välille muodostuu tiivis suhde.
Iceheartsin lapsilla on usein vaikeuksia keskittymisessä, oppimisessa, käyttäytymisessä ja tunteiden säätelyssä. Lasta ei eroteta ryhmästä, vaikka hän joutuisi välillä laitoshoitoon. Keskeyttäjiä ei juurikaan ole.
Petri Hilli on laskenut, että yksi 25 pojan Icehearts-joukkue on tuonut 2,8 miljoonan euron säästön yhteiskunnalle. Säästö syntyy, kun sosiaalityön kulut vähentyvät ja nuoret pääsevät peruskoulun jälkeen töihin, koulutukseen tai harjoitteluun.
Myös THL:ssa on menossa tutkimus, jossa Iceheartsin lasten psykososiaalista hyvinvointia seurataan 13 vuotta. Ensimmäisen vuoden seuranta osoitti, että lasten sosiaaliset suhteet ja itsetunto olivat parantuneet. Lapset myös viihtyivät koulussa aiempaa paremmin.
Kasvattajaan saa kiintyä
Pojat saattavat lopettaa mutta aloittavat uudestaan. Niin sanoo Tero Tiittanen, Iceheartsin kasvattaja, joka teroittaa luistimia Vuosaaren jäähallissa Helsingissä.
Hän ohjaa kahtakymmentä 11–12-vuotiasta poikaa.
− Mun pojista kaksi ei käy harkoissa ja yksi ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Se on ihan tavallista. Voi mennä vuosi, ja sitten poika soittaa.
− Pojilla on mun yhteystiedot. Minuun saa kiintyä, tulla vaikka mun mökille mukaan.
Tiittanen tapaa poikia arkipäiväisin. He käyvät uimassa ja elokuvissa, jäävuoro on kahdesti viikossa. Joskus jonkun pojan opettaja soittaa ja pyytää, että Tiittanen tulisi kouluun ja auttaisi. Monet pojista ovat erityisopetuksessa.
Tiittanen auttaa vaikka kotitehtävissä.
Klaus Haavisto, 12, hakee Tiittaselta luistimia. Hän aloitti Iceheartsissa kuusivuotiaana ja sanoo, että Tiittasesta on ollut ”tosi paljon apua”.
− Mulla oli ongelmia päiväkodissa. Halusin purkaa energiaa johonkin, harrastaa jääkiekkoa. Kun aloitin Iceheartsin, olin nyrkit ojossa täällä jäällä ja myöhemmin koulussa.
− Mutta en ole enää, lisää Haavisto lisää hetken kuluttua.
Tiittanen nyökkää. Hänestä pojat ovat rauhoittuneet ja riitelevät aiempaa vähemmän. Vielä kolme vuotta sitten päivässä saattoi olla yli kymmenen ”kiinnipitoa”, nyt ei juuri lainkaan.
Pyrkimyksenä on, että pojat saavat peruskoulun päättötodistuksen.
− Että he voivat käydä töissä ja olla osa yhteiskuntaa. Edistystä on, viime vuonna ainakin kolme poikaa siirtyi pienryhmästä tavalliselle koululuokalle.
Haavisto kävelee pukukoppiin ja alkaa teipata jääkiekkomailansa lapaa. Hänen vieressään istuu Aamil Mohamed, 12, joka on saanut uudet Bauerin luistimet Tero Tiittaselta.
Mohamed on luistimista ylpeä, esittelee niitä 10-vuotiaalle veljelleen Anas Mohamedille. Icehearts maksaa poikien harrastuksen, välipalan ja varusteet, joista osa on lahjoituksia. Järjestö kustansi aikoinaan myös iltapäiväkerhon.
Ovi käy, ja sisään astuu uusi poika, 12-vuotias Kasper Kilpinen.
− Kuka jeesaa Kasperille kamat? Eetu jeesaa, Tiittanen sanoo.
− Klaus, puhekielto. Ala pukea. Anas myös, jooko kiitos. Meen teroittamaan parit luistimet.
Yleinen sähläys alkaa, kun Tiittanen sulkee oven. Haavisto jatkaa mailansa teippausta, ja Anas Mohamed pelaa jääkiekkoa pukuhuoneessa. He pukevat varusteitaan verkkaisesti ja kinastelevat, aikovat vetää toisiaan ”dunkkuun”.
Mutta jää odottaa. Tiittanen on jo luistimilla. Hän vaatii pojilta keskittymistä. He valuvat kaukaloon, pujottelevat radalla, luistelevat täysillä ja ampuvat maaleja.
Enemmän mittareita
Lapsi-Sib on Suomessa laatuaan kolmas sib-kokeilu. Ensimmäinen eli työhyvinvointi-Sib päättyi keväällä Lounais-Suomen maistraatissa mutta jatkuu yhä Savon koulutuskuntayhtymässä, Nurmijärven Aleksia-liikelaitoksessa ja Ylä-Savon Sote ‑kuntayhtymässä. Neljän työpaikan kokeilussa on yhteensä 1 580 työntekijää, ja sairauspoissaolot tarkistetaan kolmen vuoden kuluttua.
Syksyllä 2016 alkoi työttömille maahanmuuttajille suunnattu koto-Sib. Kurssitettavina on vajaat kolmetuhatta maahanmuuttajaa, joiden koulutus ja osaaminen on kartoitettu. Sen jälkeen pohditaan, millaista työvoimaa Suomi tarvitsee. Kurssilaisille tarjotaan täydentävää koulutusta. Jos maahanmuuttaja työllistyy, hän maksaa veroja eikä tarvitse työmarkkinatukea. Valtio saa ”tuplakertymän”.
Koto-Sib kestää kolme vuotta, ja säästöä odotetaan jopa kymmeniä miljoonia euroja.
Sib voi olla hyvä esimerkki uudesta tavasta, jolla pyritään parantamaan hyvinvointia. Silti malli herättää kysymyksiä, kuten: Miten hyvinvointia voi ylipäätään mitata?
Esimerkiksi sairauspäivät on helppo laskea. Yksittäiset poissaolot tosin korostuvat pienellä työpaikalla, kuten Lounais-Suomen maistraatissa. Vastaavasti poissaolot vähenevät, jos paljon sairastavat työntekijät irtisanotaan tai työnnetään eläkkeelle.
Yksin sairauspäivät eivät kerro riittävästi työhyvinvoinnista. Mittareita pitäisi olla enemmän, kuten koettu hyvinvointi.
Myös lasten huostaanotot ja sijoitukset voi laskea. Nekään eivät yksin riitä mittareiksi, sillä esimerkiksi huostaanotto voi olla välttämätön lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Riittääkö, jos mittariksi lisätään, että peruskoulunsa päättänyt nuori on yli puolet vuoden ajanjaksosta työssä, opiskelee tai on harjoittelussa?
Ei välttämättä, monet asiantuntijat sanovat. Nuori voi sinnitellä koulussa vaikka vuoden, jättää opiskelunsa kesken ja käpertyä kotiinsa.
Tuloksia vain harvoista
Jotain uutta on keksittävä.
Yhteiskunnan ongelmat ovat niin suuria, etteivät valtion ja kuntien rahat riitä. Suomesta on tullut pahoinvoinninpoistoyhteiskunta, jossa ei satsata ehkäisevään työhön, vaikka pitäisi. Hyväntekeväisyys ei myöskään kuulu Suomeen. Valtion ja kuntien pitäisi ostaa enemmän tuloksia, ei pelkkiä työsuorituksia. Siksi Sibiä kannattaa kokeilla, asiantuntijat ja sijoittajat sanovat.
Mallin kehitti uusseelantilainen taloustieteilijä Ronnie Horesh jo vuonna 1988. Eri puolilla maailmaan on menossa reilut sata Sibiä, tuloksia on vain harvoista.
Ensimmäinen Sib alkoi Peterboroughin vankilassa Britan-niassa syksyllä 2010. Kolme tuhannen vangin ryhmää sai tukea, jotta eivät uusisi rikoksiaan. Ykkösryhmän uusintatuomiot laskivat 8,4 prosentilla vuodessa. Tukea laajennettiin muille vangeille, jolloin verrokkiryhmä katosi. Kolmosryhmä peruuntui. Lopulta kahden ryhmän uusintatuomioiden oli laskettava yli 7,5 prosentilla, jotta sijoittajat eivät menettäisi sijoituksiaan, yhteensä 5,6 miljoonaa euroa.
Laskua oli lopulta 9 prosenttia. Sijoittajat saivat pääomansa ja kolmen prosentin tuoton. Vaikka vanki-Sib jäi tyngäksi, sitä on pidetty menestyksenä.
Toisin kävi Yhdysvalloissa. Vuonna 2012 investointipankki Goldman Sachs rahoitti Sibiä, jolla yritettiin vähentää erityisopetusta Utahin osavaltion kouluissa. Lapset karsittiin ohjelmaan sana- ja kuvakokeella. Ohjelmaan päätyi 110 lasta, joiden otaksuttiin tarvitsevan erityistä tukea.
Vuoden kuluttua selvisi, että vain yksi ohjelman lapsista tarvitsee erityisopetusta. Sijoittajat saivat 95 prosenttia Utahin oletetuista säästöistä. Ensimmäisen kouluvuoden tuotto sijoittajille oli vajaat 240 000 euroa.
Epäilykset mittarista heräsivät vasta myöhemmin. Sanomalehti The New York Times kertoi, että asiantuntijoiden mukaan sana- tai kuvakoe ei edes mittaa erityisopetuksen tarvetta. Osa lapsista päätyi esikouluohjelmaan vain siksi, että koe oli englanniksi eivätkä he osanneet kieltä tarpeeksi hyvin.
Yrityksille sosiaalista vastuuta
Monet kunnat, kuten Tampere ja Vantaa, ovat kiinnostuneita Sibistä. Syystä, sillä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus pakottaa kunnat etsimään uusia yhteistyön kumppaneita ja malleja.
Vantaan lastensuojelun palvelupäällikkö Hanna Pösö oli ajanut Hämeenlinnaan, koska halusi oppia Sibistä. Hänestä on hienoa, että myös yritykset ja järjestöt haluavat kantaa sosiaalista vastuuta eikä lastensuojelu jää vain viranomaisten harteille.
Pösö tietää, että muutos jännittää ja jopa pelottaa lastensuojelun työntekijöitä.
Sosiaalityö perustuu ideologisesti hyvän tekemiseen. Siksi ajatus voitontavoittelusta tuntuu vieraalta. Moni lastensuojelun ammattilainen kysyy, miksei pahoinvointiin satsata verorahoja vaan siitä tehdään bisnestä, jossa sijoittajat voivat voittaa?
Asiantuntijat ovat kahta mieltä. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta on todennut, että julkisesti järjestetty ja kustannettu malli ole välttämättä parempi kuin yksityisellä rahalla tuotettu.
Sosiologian professori Juho Saari on vastaavasti kysynyt, että tarvitaanko avuntarvitsijan ja auttajan väliin sijoittaja, joka tekee hyvää bisnestä.
Kokeilu alkaa
On kesäkuun alku 2018. Lapsi-Sibin alkuun on kaksi kuukautta. Paljoa ei ole tapahtunut. Sibistä on keskusteltu, sen toteuttamista on pohdittu. Aikataulu pitää, vaikka järjestelyt ovat viivästyneet kuukaudella.
Icehearts etsii sopivaa kasvattajaa.
Ryhmien alueeksi on rajattu länsi. Iceheartsin kasvattaja kiertää lännen alueen esikouluja ja pohtii opettajien kanssa, ketkä lapsista sopisivat ryhmään. Mukaan otetaan lapsia, jotka tarvitsevat paljon erityistä tukea ja niitä, jotka tasapainottavat ryhmää.
Sen jälkeen alkaa kokeilu, Pohjoismaiden ensimmäinen lapsi-Sib.
Ennen Sibin lähtölaukausta
Minua askarruttaa lapsijoukon etsiminen. Lapsi-Sibin pohjana on vuonna 1987 syntyneet lapset ja tietyt riskitekijät, kuten vanhempien koulutustaso. Mietin, miten saamme ne kytkettyä hämeenlinnalaisten lasten taustaindikaattoreiksi?
Pitääkö vanhemmilta kysyä, että päivää, onko teillä peruskoulun jälkeistä koulutusta. Jos ei, niin voitte tulla mukaan. Nämä ovat hienotunteisia juttuja.
Sib-mallin vaikutuksen arviointi on haastavaa, ja rahoitus on uutta meille. Mietityttää, miten sijoittajille saadaan todennettua vaikutukset. Moni yksittäinen asia vaikuttaa tulokseen, kuten perheen vuorovaikutus, sairaudet, toimintakyky, lapsen kaverit.
Ajattelen, että lähdemme tutkimaan Sib-mallia. Tuottoa ei revitä kenenkään selkänahasta ja kustannussäästöä syntyy, kun ongelmat eivät pahene.
Marika Paasikoski-Junninen
Hämeenlinnan perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja
Sib-mallia voi verrata lastensuojelutyöhön, joka on äärimmäisen kuormittunutta. Millainen viesti työntekijöille tulee siitä, että peruspalvelujen sivupoluksi kehitetään intensiivistä ja elitististä palvelua 50 lapselle eikä lastensuojelun ongelmia ratkaista?
Myös Sibin bisnesidea ja laskentamalli epäilyttävät. Laskelmassa on oletettu, että tiettyjä palveluja käytetään tietyn verran, mutta lasten ja perheiden tilanteet muuttuvat.
Toisaalta tiedetään varhain, että tietty ryhmä lapsia on isossa riskissä. Siksi sitoutuminen lapsiin viehättää minua tavattoman paljon. Mutta mistä löytyy lapsiin sitoutuneita aikuisia, kun niitä ei löydy edes peruspalveluista?
Sibin mittarina pitäisi olla ammattillinen tutkinto. Ei riitä, että on peruskoulun jälkeen yli puoli vuotta koulutuksessa, työssä tai harjoittelussa.
Eija Leppänen
Hämeenlinnan vs. sosiaali- ja terveysjohtaja
Perheiden ja lasten hyvinvointiin satsataan paljon verorahoja ja voi kysyä, pitääkö kaikkea toteuttaa julkisin varoin. Voisiko osan palveluista toteuttaa sekä julkisesti että yksityisesti? Minusta kunta, järjestöt ja yritykset voivat hoitaa peruspalvelut yhteistyössä.
Selvää on, että julkisia ja yksityisiä palveluja on valvottava yhtä hyvin ja läpinäkyvästi.
Eniten epäilyttää, miten lapsi-Sibin vaikuttavuutta arvioidaan. Aina on sanottu, kuinka vaikeaa toimenpiteiden arviointi ylipäätään on. Mistä voi tietää, mistä jokin tulos johtuu, Sibistä vai muusta toimenpiteestä?
Toisaalta mikään ei muutu, jos mitään uutta ei kokeilla.
Päivi Raukko
Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Kirjoittaja on saanut apurahaa lastensuojelutyön uusien mallien selvitystyöhön Journalistisen kulttuurin edistämissäätiötä Jokesilta ja Huoltaja-säätiöltä.
