Lapsen kuolema on vaikea aihe myös ammattilaiselle

Jokainen perhe on erilainen ja suree lapsen menetystä omalla tavallaan, joten samanlainen apu ei sovi kaikille.

Ammattilaisen on tärkeää osata kuunnella ja ottaa rohkeasti puheeksi lapsen kuolema. Perheet tarvitsevat usein tietoa siitä, mistä saa apua ja vertaistukea tai mitä käytännön asioita pitää hoitaa. Nämä asiat ammattilaisen kannattaa selvittää etukäteen jo ennen tapaamista, sanoo projektipäällikkö Taru Oulasvirta KÄPY– Lapsikuolemaperheet ry:stä.

Perheeseen on hyvä ottaa monta kertaa yhteyttä. Vaikka perhe kieltäytyisi avusta ensi tapaamisella, voi tilanne muuttua. Ammattilaisen on tärkeää olla aloitteellinen, sillä surevalle avun pyytäminen käy työstä.

– Joskus sanotaan, että sureva pitää jättää rauhaan. Sureva voi kuitenkin kokea sen niin, että hänet jätetään yksin, Oulasvirta sanoo.

Apua elämään lapsen kuoleman jälkeen

KÄPY ry:n hankkeessa lapsen kuoleman kokeneet vanhemmat kertovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille kokemuksistaan. Hankkeessa jaetaan tietoa siitä, miten lapsensa menettäneitä voidaan parhaiten tukea.

Perheet arvostavat usein konkreettista apua. Kun lapsi kuolee, elämä mullistuu ja arki muuttuu raskaaksi.

– Ammattilaiset voivat auttaa tarvittavien lomakkeiden täyttämisessä tai yhteyden pitämisessä vaikkapa vanhempien työpaikkoihin tai Kelaan. Se vähentää perheen taakkaa, Oulasvirta sanoo.

Perheet arvostavat usein konkreettista apua.

– On tärkeää, että esimerkiksi sosiaalityöntekijä koordinoi perheen kokonaistilannetta ja eri ammattilaisten yhteistyötä.

Varaa perheelle kiireetöntä aikaa

Kiireettömyyden voi osoittaa varaamalla perheelle tavallista pidemmän tapaamisajan, laittamalla puhelimen äänettömälle ja istumalla rauhassa alas. Luottamusta lisää myös se, että työntekijä ottaa tasapuolisesti huomioon kaikki perheenjäsenet, molemmat vanhemmat ja kuolleen lapsen sisarukset.

– Tapaamispaikan valinnalla on merkitystä. Osa perheistä toivoo, että ammattilainen käy heidän kotonaan. Olennaista on madaltaa kynnystä kohtaamiseen.

– Ammattilaisilta kaivataan myös empaattisuutta. Sitä, että ollaan ihminen ihmiselle ja näytetään tunteita. Ammattilaisen on kuitenkin koko ajan pidettävä huolta työroolistaan. Surevan ei pidä koskaan joutua tukemaan työntekijää.

Tapaamiset lapsen menettäneiden perheiden kanssa voivat olla hyvin erilaisia. Sokissa ihmiset käyttäytyvät eri tavoin: yksi vaikuttaa rationaaliselta ja rauhalliselta, toinen lamaantuneelta. Vanhemmat saattavat tuntea vihaa ja syyllisyyttä. Myös ammattilaiset voivat joutua vihan ja syytösten kohteeksi.

– On tärkeää pysyä rauhallisena ja ottaa tilanne vastaan sellaisena, kuin se tulee. Hiljaisuutta on voitava sietää, jos vanhemmat eivät pysty puhumaan.

Muistot lapsesta auttavat eteenpäin

Minttu Kuronen-Ojala on KÄPY ry:n kokemuskouluttaja ja valmistuu pian sosiaalityöntekijäksi. Hän menetti kaksosensa 12 vuotta sitten, mutta muistaa edelleen hyvin ensimmäisen tapaamisen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveydenhoitajan kanssa lasten kuoleman jälkeen.

Luottamus yhteiskuntaan voi heikentyä, jos ammattilaiset epäonnistuvat silloin, kun ihmisen hätä on suurin.

– Sinulla on nyt kaksi kaunista mustaa helmeä kaulassa, terveydenhoitaja sanoi kuolleista lapsistani. Hän puhui niin kauniisti surusta. Hän pysäytti oman päivystysvastaanottonsa, antoi konkreettisesti aikaa ja jakoi surua. Sain kohtaamisesta tosi paljon voimia, Kuronen-Ojala sanoo.

Parhaimmillaan ammattilaisen tuki voimauttaa. Epäonnistuessaan ammattilaiset voivat lisätä perheiden traumaa ja vaikeuttaa surusta selviytymistä.

– Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset edustavat hyvinvointivaltiota. Luottamus yhteiskuntaan voi heikentyä, jos ammattilaiset epäonnistuvat silloin, kun ihmisen hätä on suurin, Kuronen-Ojala pohtii.

Hän korostaa, että ammattilaisten pitää kunnioittaa kuollutta lasta. Se, miten ammattilaiset puhuvat lapsesta ja käsittelevät lasta hyvästelemistilanteessa, välittyy voimakkaasti vanhemmille.

– Lapsesta on hyvä käyttää hänen nimeään tai vanhempien toiveiden mukaisesti puhua hänestä esimerkiksi tyttärenä tai poikana. Vanhempien on saatava tuntea, että he ovat edelleen vanhempia, vaikka heidän lapsensa on kuollut.

Ammattilainen voi auttaa vanhempaa käymään läpi suruaan keskustelemalla lapsen viimeisistä hetkistä ja kuolemasta. Kuolleen lapsen lyhyenkin elämäntarinan kertominen on tärkeä osa suruprosessia.

Lisää kriisiosaamista

– Ammattilaisten on hyvä tiedostaa, että sokkivaiheessa ihmisten mieleen jää hyvin vähän asioita. Siinä vaiheessa ei välttämättä osaa edes sanoa, millaista apua tarvitsee. Tietoa pitäisi antaa myös kirjallisesti ja organisaatiosta tarjota tukea pitkänkin ajan jälkeen, Kuronen-Ojala sanoo.

Hänen mukaansa sosiaalityö voi parhaimmillaan tukea sosiaalista toimintakykyä ja hälventää lapsen kuolemaan liittyvää tabua. Tässä auttavat avoin puhe lapsen kuolemasta ja yksilöllinen tuki jokaiselle perheen jäsenelle.

– Suruun liittyy paljon valtaa: kuka saa surra, ketä on lupa surra ja millä tavoin. Esimerkiksi kohtukuolemat olivat pitkään vaiettuja suruja. Sosiaalityössä voimme käsitellä arkaa aihetta ja tehdä surua näkyväksi.

Johanna Merilä