Elina Kesäniemen kuvitusta Tiina Lehto-Lundénin väitöskirjaan.
Tukiperhetoiminta kohdistuu palveluna erityisesti lapseen, vaikka tarpeet sille nousevat useimmiten vanhempien elämäntilanteesta. Tästä syystä väitöskirjatutkija Tiina Lehto-Lundén halusi tuoda kuuluviin lasten ääntä tukiperhetoimintaa koskevissa kysymyksissä.
Väitöskirjatutkimus käynnistyi Tiina Lehto-Lundénin työskennellessä Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetoiminnan sosiaalityöntekijänä.
– Huomasin, että tematiikasta on hyvin vähän tutkimusta, vaikka lapsiperheiden haastaviin elämäntilanteisiin vastaava tukiperhetoiminta on kirjattu lakiin jo 1980-luvulla. Päädyin tarkastelemaan juuri lasten kokemuksia, koska aikaisempaa tutkimusta niistä ei yksinkertaisesti ollut, Lehto-Lundén kertoo.
Väitöskirja on menetelmiltään monimuotoinen. Eksistentiaalis-fenomenologisella otteella kerätyt haastatteluaineistot yhdistyvät lasten itsensä keräämiin kuva- ja videoaineistoihin, joiden tavoitteena oli tukiperheeseen liittyvien siirtymien ja paikkojen dokumentointi. Kaiken kaikkiaan tutkimukseen osallistui yksitoista lasta, joista seitsemän oli läsnä sen jokaisessa vaiheessa. Iältään lapset olivat 3–15 vuotta. Monimenetelmällisyys teki aineistosta sen pienestä koosta huolimatta rikkaan.
Tutkija menee asiakkaan elämysmaailmaan
– Eksistentiaalis-fenomenologisen ajattelutavan mukaisesti en lähtenyt keräämään tietoa etukäteen, vaan menin suoraan lasten luo kysyen heiltä, mitä he haluaisivat itse kertoa tukiperhetoiminnasta. Näin pääsin puhtaasti lasten omien kokemusten äärelle, Lehto-Lundén kertoo.
Kannattaa luottaa lapsen tietoon ja kokemusmaailmaan, jos haluaa lisätä lapsen osallisuutta.
Avoimen kysymisen tavan vahvuutena on Lehto-Lundénin mukaan mahdollisuus palata sosiaalityön juurille asiakkaan omaan elämysmaailmaan ilman, että tutkijan tai sosiaalityöntekijän omat kokemukset värittävät sitä. Taustalla on Mary Richmondin ajatus elämäntilanteiden ainutlaatuisuudesta, mikä on sosiaalityön perinteen ydintä.
Fenomenologia varmistaa sen, että asiakkaat tulevat autenttisesti näkyviin. Poliittinen tilanne on pakottanut sosiaalityön käytännöt uudenlaisiin raameihin, mutta fenomenologisen tutkimuksen avulla tieteen reflektiivisyyttä voidaan palauttaa.
Tutkimuksen lopputulemana Lehto-Lundén havaitsi lasten kokemuksissa neljä merkitystihentymää: suhdeperustaisuuden, toimintaympäristön merkityksen, toiminnallisuuden ja toistuvat siirtymät. Nämä kokonaisuudet toistuivat kaikkien tutkimukseen osallistuneiden lasten tarjoamissa aineistoissa.
Tukiperhetoiminta perustuu toimiviin suhteisiin
Suhteiden merkitys lasten tukiperhetoiminnassa on arvatenkin suuri. Ihmissuhteisiin kohdistuvat merkitykset eivät kuitenkaan koskeneet ainoastaan tukiperheiden aikuisia, vaan myös muuta sosiaalista ympäristöä bonussisaruksineen ja lemmikkeineen. Lehto-Lundén kertoo esimerkin lapsesta, joka tukiperheviikonloppuun lähtiessään kertoi menevänsä näiden lemmikkikoiran luokse kylään.
– Kun tukiperhetoiminta toimii, niin se toimii aina suhteen kautta, Lehto-Lundén summaa.
Kuitenkin myös paikan merkitys korostui lasten kertomuksissa. Lapset muodostivat tärkeiden ihmisten lisäksi kiintymyssuhteita tukiperheiden koteihin. Itse paikka saattoi muodostua jopa tärkeämmäksi kuin itse ihmissuhteet.
Tämä havainto alleviivaa sosiaalityön holistista näkökulmaa. Paikkaan itsessään ei usein kiinnitetä huomiota, vaan sitä havainnoidaan ihmissuhteen kautta. Todellisuudessa fyysinen paikka voi itsessään olla tärkeä lapselle.
Matkustaminen on tukiperhetoiminnan keskiössä. Silti kenellekään tutkimuksen lapsista siirtymä ei ollut erityinen, vaan se kuului pakolliseksi osaksi toimintaa. Osa toivoi, että matka olisi lyhyempi tai että sen voisi kulkea omin neuvoin esimerkiksi pyörällä. Siirtymät olivat toisaalta tärkeitä tiedonvaihdon paikkoja tukiperheen ja biologisen perheen aikuisten välillä.
Tekeminen leimasi tukiperhetoimintaa vahvasti. Tukiperhe mahdollisti monelle lapselle sellaisia harrastuksia ja matkoja, joita omassa kodissa ei esimerkiksi taloudellisen tilanteen takia olisi mahdollista kokea.
Aikuisvetoisuudesta lapsen osallisuuden kasvattamiseen
Tutkimus toi näkyväksi tukiperhetoiminnan aikuisvetoisuuden. Lasten kokemuksissa korostui toiminnan sisältämä aikuisten välinen sopiminen.
– Toiminta, joka on fokusoitunut lapseen, hyötyisi siitä, että häntä aidosti kuultaisiin ja nähtäisiin. En tarkoita tällä vastuuttamista, vaan lapsen osallistamista omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon, Lehto-Lundén sanoo.
Rohkea menetelmien käyttö avaa uusia näkökulmia lapsen maailmaan.
Lapsen osallisuuden vahvistamista tulisi Lehto-Lundénin mukaan tehdä erityisesti aikuisvetoisuuden purkamisen kautta. Se vaatii rohkeaa luottoa lapsen tietoon ja kokemusmaailmaan, jolloin lasta ei mystifioida tai hänen näkemyksilleen ei haeta turhaa varmistelua aikuiselta. Lapsen yksilölliset tarpeet ja toiveet tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa.
– Kaipaan toiminnalta ketteryyttä lastensuojelua leimaavan byrokratian rinnalle, ja erilaisten menetelmien kokeilua. Omassa tutkimuksessani monet lapset innostuivat esimerkiksi valokuvaamisesta, ja kuvien avulla minulle aukesi merkitysmaailma, johon pelkillä sanoilla ei olisi välttämättä ollut pääsyä.
Poikkeusoloissakin voi väitellä
Tukiperhetoiminta on Tiina Lehto-Lundénin mukaan niin tutkimaton kenttä, että mahdollisuuksia jatkotutkimukselle on monia.
– Toivon tutkimusta kyseisen lastensuojelutyön vaikuttavuudesta sekä siitä, mitkä asiat tukiperhetoiminnassa aikaansaavat hyviä vaikutuksia lapsen ja aikuisen elämään. Pitkittäistutkimuksia kaivattaisiin, Lehto-Lundén sanoo.
Väitöstilaisuuden oli koronarajoitusten vuoksi aluksi tarkoitus olla kokonaan etänä, mutta suositusten muututtua paikalla oli lopulta Lehto-Lundénin lisäksi kustos, vastaväittäjä sekä muutamia kuulijoita. Tilaisuus myös striimattiin muulle yleisölle.
Teknisiltä ongelmilta ei vältytty, eikä karonkkaa voitu järjestää, vaan se on tulossa myöhemmin. Toisaalta ehkä akateeminen maailmakin voi oppia kokemuksesta ketteryyttä.
– On raskasta väittelijälle, jos karonkka on samana päivänä, Lehto-Lundén naurahtaa.
Ella Rantanen
Valtiotieteiden tohtori ja Metropolia Ammattikorkeakoulun lehtori Tiina Lehto-Lundénin väitöskirja ”Lapsi tukiperheessä. Eksistentiaalis-fenomenologinen tutkimus lasten kokemuksista.” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 6.6.2020.
