Lähde ehdolle! 

Talentian hallituksen jäsenenä tai johtajistossa olet mukana vaikuttamassa sekä Talentian että koko sosiaalialan tulevaisuuteen. 

Talentian tuoreella liittovaltuustolla on edessään tärkeitä päätöksiä heti syksyn ensimmäisessä kokouksessaan marraskuussa.  

Liittovaltuuston tehtävänä on valita Talentialle hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, hallituksen jäsenet sekä liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Tarjolla on siis mahtavia vaikuttamistyön paikkoja. 

Talentian hallitus tekee työtä, joka luotsaa liittoa valtuuston asettamien suuntaviivojen mukaan. Hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa toimeenpanna liittovaltuuston tekemät päätökset, määrittää Talentian strategiset toiminnot ja osoittaa niihin resurssit, käsitellä ajankohtaisia asioita ja päättää toiminnasta lyhyellä aikavälillä.  

Talentia on sosiaalialan arvostettu toimija, jonka asiantuntijanäkemystä kuullaan. Hallituksessa määritellään Talentian vaikuttamistyön painopisteet, kuten tavoitteet työehtosopimusneuvotteluissa.

Tarjolla on mahtava paikka vaikuttaa.

Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu vähintään seitsemän ja enintään yhdeksän varsinaista jäsentä.  

Jokaisella varsinaisella jäsenellä on myös henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen jäsenistä vähintään yhden on oltava valintahetkellä Talentian opiskelijayhdistys TaSO ry:n jäsen.  

Varapuheenjohtaja toimii järjestön johtajiston jäsenenä. Hän kutsuu hallituksen kokouksen koolle ja toimii sen puheenjohtajana, mikäli puheenjohtaja on estynyt. 

Halua ja intoa tarvitaan

Liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan valtuutettujen keskuudesta. Valtuuston puheenjohtajiston kausi on neljävuotinen. 

Valtuusto asettaa kokouksessaan myös ammattieettisen lautakunnan tämän tulevalle nelivuotiselle toimikaudelle. Jos työskentely Talentian ammattieettisessä lautakunnassa kiinnostaa, otathan yhteyttä omaan jäsenyhdistykseesi.  

Jäsenyhdistykset tekevät esityksen ammattieettisen lautakunnan jäsenistä, jonka Talentian johtajisto esittelee valtuustolle marraskuun kokouksessa. 

– Tarjolla on mahtava paikka vaikuttaa sosiaalialan tulevaisuuteen ja Talentian toimintaan. Kiinnostus, into ja halu vaikuttamistyöhön kannattaa ehdottomasti valjastaa toiminnaksi ja asettua ehdolle, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo. 

Karsio on toiminut Talentian puheenjohtajana, eli hallituksen puheenjohtajana, marraskuusta 2020. Hallituksen puheenjohtajan kausi on nelivuotinen, eli Karsion kausi on pian päättymässä.  

Tästä johtuen, tulevassa marraskuun valtuustossa käsitellään myös Talentian puheenjohtajan valinta. 

Muuttuva toimintaympäristö heijastuu toimintaan

Karsion ensimmäiseen puheenjohtajuuskauteen on sisältynyt historiallisia ja suuria muutoksia sosiaali- ja varhaiskasvatusalan kentällä.  

Muuttuva toimintaympäristö on heijastellut monella tavalla Talentian toimintaan.  

Koronakriisin lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut politiikan painotuksia. Julkisella ja yksityisellä sektorilla käytiin vaativat työehtosopimusneuvottelut, joissa Talentian vahva työtaisteluvalmius konkretisoitui lakkojen muodossa.  

Talentian puheenjohtajakisa on avattu.

Myös hyvinvointialueiden alkutaival on haastanut jäsenistöä ja sosiaalialan korkeakoulutettujen työkenttää merkittävällä tavalla. 

– Yhdessä tekeminen on ollut keskeisessä roolissa ja tulee olemaan, jotta voimme tehdä erittäin haastavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa parasta mahdollista sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvontaa. Olen erittäin motivoitunut jatkamaan tärkeää työtä sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvonnan eteen ja olen käytettävissä puheenjohtajan tehtävään myös seuraavalla kaudella, Karsio kertoo. 

Näin ollen Talentian puheenjohtajakisa on avattu.  

Viimeistään marraskuun valtuuston kokouksessa näemme, asettuuko ehdolle muita Talentian puheenjohtajuutta tavoittelevia henkilöitä.  

Syvällisen sosiaalialan korkeakoulutettujen kentän tuntemisen lisäksi puheenjohtajuutta tavoittelevan henkilön tulee olla Talentian varsinainen jäsen. 

Tiia Seppänen 


Heräsikö kiinnostus ja halu vaikuttaa?  

Hyödynnä asiantuntemustasi sosiaalialan työkentästä koko jäsenistön hyväksi ja lähde ehdolle Talentian hallitukseen tai liittovaltuuston puheenjohtajistoon 27.10.2024 mennessä!  

Huomioitahan, että jokainen ehdokas tarvitsee itselleen ehdolleasettajan marraskuun liittovaltuuston kokouksessa.  

Esityksen henkilöstä tekee valtuuston kokouksessa aina äänivaltainen kokousedustaja eli valtuutettu.  

Olethan siis yhteydessä omaan alue- tai ammatilliseen yhdistykseen, mikäli päätät lähteä ehdolle.   

Lisätietoja ja ohjeet halukkuuden ilmaisemiseksi: Tästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *