Jatkuvien työntekijävaihdosten vuoksi vammaissosiaalityön asiakastyö ruuhkautuu eikä asiantuntemus voi olla uudella työntekijällä yhtä hyvä kuin pidempään toimineella.
Vammaissosiaalityön suuret asiakasmäärät on tiedetty jo pitkään, ja monet asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä päätösten käsittelyaikoihin ja palvelujen tavoitettavuuteen.
Vammaissosiaalityön kuormituksesta syntyvistä ongelmista ovat kirjoittaneet vammaisten asiakkaiden osallisuuden VamO-hankkeen toimijat (Talentia-lehti 7/2018), ja asiasta tehtiin vuosi sitten myös kirjallinen kysymys eduskunnassa. Siihen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko vastasi, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää asiaa osana sosiaalihuollon ammattihenkilöneuvottelukunnan työtä.
Esimerkiksi Tampereella vammaispalvelutoimiston yhdellä työntekijällä on keskimäärin 550 asiakasta. Asiakasmäärä ilman kuljetuspalvelupäätöksen saavia asiakkaita on yli 400.
Kehitysvammalakiin vuonna 2016 lisätyt pykälät itsemääräämisoikeudesta työllistävät erikseen erityisesti niitä sosiaalityöntekijöitä, joiden asiakkaina on tehostetussa palveluasumisessa asuvia kehitysvammaisia. Näitä asiakkaita Tampereella on noin 300, ja heidän palvelusuunnitelmaansa tulisi lain mukaan tarkistaa jopa noin puolen vuoden välein, sillä voidakseen tehdä rajoituspäätöksiä asiakkailleen, tulee sosiaalityöntekijän tuntea kyseisten asiakkaiden ajankohtaiset olosuhteet.
Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus on Tampereella edelleen suurta, vaikka ongelmaa on yritetty ratkaista. Jatkuvien työntekijävaihdosten vuoksi vammaissosiaalityön asiakastyö ruuhkautuu eikä asiantuntemus voi olla uudella työntekijällä yhtä hyvä kuin pidempään toimineella.
Varautumista tulevaan
Vammaispalvelulaki on 1980-luvulta ja sen lähtökohta on ollut vammaisten henkilöiden tasa-arvo ja osallisuus yhteiskunnassa. Uudistuvassa kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistävässä laissa on sama lähtökohta. Vammaissosiaalityön yhtenä tärkeänä tavoitteena on vammaisten henkilöiden mahdollisuus toimia subjektina omassa elämässään. Tämä edellyttää asiakasosallisuutta.
Asiakasosallisuus vammaispalveluissa ei ole vain jonkun tietyn asiakasryhmän edustuksellisuutta suunnittelussa tai vammaisneuvoston kannanottoja vammaispalveluihin kunnassa. Näiden edustuksellisten elementtien avulla voidaan toki kehittää palveluja asiakaslähtöiseen suuntaan.
Palvelusuunnittelussa eri asiakasryhmien kanssa tulisi voida käyttää esimerkiksi vaihtoehtoisia kommunikaatiokeinoja eikä kiire saisi leimata tapaamisia. Asiakkaita ja heidän määrittämäänsä lähiverkostoa tulisi voida tavata nykyistä useammin ja kiireettömästi. Sosiaalityöntekijällä pitäisi olla laaja tietämys eri palveluista ja niiden sisällöistä.
Jos palvelusuunnitelmaa odottaa puoli vuotta, se ei ole kohtuullista.
Palvelusuunnitelman tulisi olla ajantasainen asiakirja, jonka pohjalle riittävät palvelut ja tukitoimet rakennetaan. Jos asiakas joutuu odottamaan esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan päätöstä liki tai jopa yli lain säätämän kolmen kuukauden ajan tai palvelusuunnitelman valmistumista joskus jopa puolikin vuotta, voi ajatella, ettei vammaissosiaalityössä olla lähelläkään kohtuullista tilannetta.
Vammaissosiaalityön arkea
Vammaispalvelun sosiaalityö kattaa isossa kaupungissa valtavan määrän erilaisia osaamisalueita. Pikkulapsiperheiden tarpeet ovat toisenlaiset kuin aikuistuvan nuoren, aikuisen vaikeavammaisen henkilön tai ikääntyvän kehitysvammaisen. Aina on lisäksi selvitettävä ovatko peruspalvelut riittäviä tai sopivia ja täyttyvätkö vammaisuuden kriteerit.
Tampere hankkii kehitysvammaisten palveluista 80 prosenttia yksityisiltä palveluntuottajilta. Oman palvelutuotannon lisäksi työntekijän on tunnettava nämä muut palveluntuottajat, jotta pystyisi ohjaamaan asiakasta tutustumaan hänelle mahdollisesti soveltuvaan ja häntä kiinnostavaan palveluun.
Hallinto tuo tähän myös oman näkökulmansa: palveluja hankitaan vain erilaisten sopimusten piirissä olevilta palveluntuottajilta määrärahojen puitteissa. Määrärahat ovat vuosia olleet alimitoitetut, eivätkä kaikki tarjolla olevat palvelut sovellu kaikille asiakkaille. Kehitysvammaisten laitoshoidon purkamisen myötä asiakasmäärät ovat lisääntyneet ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät lakimuutokset työllistävät vammaispalvelun sosiaalityössä.
Työvälineinä vammaispalveluissa oman sosiaalityön viitekehyksen lisäksi on useita kymmeniä erilaisia tietojärjestelmiä ja ‑ohjelmia. Kaikki järjestelmät vaativat oman perehtyneisyytensä eivätkä eri ohjelmat aina taivu keskenään yhteistyöhön. Vuosien saatossa järjestelmiä on kehitetty entisten sisään ja oheen ja tämä on johtanut järjestelmien sekamelskaan.
Oma alueensa ovat kunnan päihde- ja mielenterveyspalvelut, joiden piiriin esimerkiksi kehitysvammaisen henkilön on vaikea päästä. Kaupungin työntekijöidenkin keskuudessa elää sitkeä myytti, että kehitysvammaisille on omat päihde- ja mielenterveyspalvelunsa. Vammaisten palveluiden toteutumisessa on siis myös rakenteellisia ongelmia.
Eettisesti kestävää
Tässä ristiaallokossa sosiaalityöntekijän etiikkaan kuuluu turvata, että vammaispalveluja tarvitsevia asiakkaita kohdellaan yhdenvertaisina kuntalaisina.
Tampereella tähän vaativan vammaispalvelun työn sisältöön on haettu uusia ratkaisuja työnjakoa kehittämällä. Esimerkiksi tietyt työntekijät vastaavat lasten ja nuorten vammaispalvelun sosiaalityöstä ja tietyt asumispalveluissa asuvien vammaispalveluiden sosiaalityöstä. Kotiin annettavat palvelut on keskitetty tietylle ryhmälle ja lisäksi on uusien asiakkaiden palvelujen tarpeen arvioinnin tiimi. Näin eri alueiden erityisasiantuntemusta on edes jonkin verran pystytty keskittämään tiettyjen työntekijöiden vastuulle.
Työn sisällöllinen kehittäminen jää luonnollisesti tämän arkisen selviytymisen alle.
Tarja Sipponen vammaispalvelun sosiaalityöntekijä, yht.lis Tampere
