Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja aloitti sosiaalityöntekijänä vuonna 1963 eikä lähde kulumallakaan pois sosiaalityön kentältä. Kuva: Veikko Somerpuro
Elämme nopeasti muuttuvaa poikkeusaikaa.
Kirjoitin tämän kolumnin ensimmäisen version 15.3., toisen 22.3. ja tilanteen muuttuessa kolmannen version tänään 3.4. Lehden ilmestyessä tämäkin teksti voi olla vanhentunut.
Poikkeustilanteen sosiaaliset seuraukset alkavat saada huomiota myös julkisessa keskustelussa. Vanhojen ihmisten riskit on tiedetty alusta pitäen, mutta koulujen etäopetuksen jatkuessa lasten ja perheiden vaikeudet ovat nousseet näkyviin.
Sosiaalihuollolla ei ole käytettävissään samanlaista tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa ennustetietoa kuin terveydenhuollolla. Oman maan aikaisemmat tragediat, kuten Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 tai 1990-luvun lama, eivät ole verrattavissa koronan aiheuttamaan poikkeustilaan, vaikka niidenkin seurauksiin ja kokemuksiin kannattaa perehtyä.
Kriisillä voi olla myös kestäviä myönteisiä vaikutuksia.
Nyt on aika koota voimat, jotta seuraavan pandemian tullessa sosiaalialan tietopohja on nykyistä vahvempi. Valtionhallinto on kuormittunut akuutin kriisin toimissa, joten aloitteellisuutta tarvitaan muuallakin. En ole tutkija, mutta rohkenen silti esittää joitakin kysymyksiä alan tutkimusyhteisöille.
Voisivatko sosiaalihuollon tutkijat, ammattilaiset ja esim. järjestöjen asiantuntijat koota voimansa niin, että kaikki maailmalla käytettävissä oleva tieto vastaavien epidemioiden sosiaalisista seurauksista saadaan kootusti yhteiseen käyttöön? Nykyisen tietoteknologian avulla kansainvälinen tieto on varmasti saatavissa nopeastikin. Vaikka soveltuvuus suomalaisiin oloihin vaatii harkintaa, on tämä tieto itsessään jo arvokasta. Mikä taho ottaisi vastuun tutkimustahojen kokoamisesta ja tehtävien sopimisesta?
Tarvitsemme viipymättä myös kotimaista tietoa. Pitkiä valmisteluja ja apurahahakemuksia vaativien tieteellisten tutkimusten aika on myöhemmin. Niiden pohjaksi tarvitaan vapaamuotoista, kertovaa tietoa niistä tekijöistä, jotka juuri nyt kuormittavat sosiaalihuollon asiakkaita ja ammattilaisia: mitkä tarpeet korostuvat, mitkä asiakasryhmät ovat erityisen haavoittuvia, tuleeko uusia asiakasryhmiä, miten ammattilaisten työ on muuttunut? Miten terveyssosiaalityö asettuu suhteessa epidemiaan ja miten oppilashuolto muuttuu?
Mikä taho/tahot keräisi tällaista ”raakamateriaalia” ja kuka sen analysoisi myöhempien tutkimusten käyttöön?
Kriisillä voi olla myös kestäviä myönteisiä vaikutuksia. Bostonin yökerhopalossa vuonna 1942 kuoli 492 ja vahingoittui yli sata ihmistä. Psykiatrian professori Erich Lindemann tunnisti potilastyössään omaisten suremisessa yhteisiä lainalaisuuksia. Tällä pohjalla rakentui kriisiteoria, jota – myöhempien tutkimusten täsmentämänä – sosiaalityöntekijät ja muut ihmistyön ammattilaiset hyödyntävät edelleen omassa työssään.
