Sosionomista sosiaalityöntekijäksi
Ylempi AMK ei ole ainoa sosionomien jatkokoulutusväylä. Heille on tarjolla kolme polkua pätevöityä sosiaalityöntekijäksi. Suorin … Lue lisää
Kesäkuussa kannattaa syynätä palkkakuitti tarkkaan, sillä tulossa on palkankorotuksia kunta-alalla ja hyvinvointialueilla työskenteleville.
Kesäkuussa maksetaan 2,2 prosentin yleiskorotus kaikille kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimusten piiriin kuuluville palkansaajille.
Lisäksi maksuun tulee kertakorvauksia. Kunnissa ja hyvinvointialueilla työskentelevät saavat 467 euron kertakorvauksen. Varhaiskasvatuksessa työskentelevät saavat tämän lisäksi joko 120 euroa (KVTES:n liitteen 5 henkilöstö, kuten varhaiskasvatuksen sosionomit) tai 150 euroa (OVTES:n osio G:n henkilöstö, kuten varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö ja päiväkotien johtajat).
Kertapalkkion saavat ne työntekijät, joiden yhdenjaksoinen työ- ja virkasuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on voimassa 31.5.2023. Kertapalkkio maksetaan 30.6.
Maksuun tulee myös paikallinen järjestelyerä, jonka suuruus on 0,7 % sovellettavan työehtosopimuksen palkkasummasta. Työpaikoilla on etukäteen neuvoteltu, millä perusteilla ja kenelle järjestelyerän korotukset kohdentuvat. Neuvottelut perustuvat pääsopijajärjestöjen ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n tekemään ohjeistukseen. Järjestelyerää ei siis lähtökohtaisesti makseta kaikille.
Kunnissa ja hyvinvointialueilla työskenteleville on jaossa rahaa myös palkkaohjelmasta. Kesäkuussa maksuun tulee 1,2 prosentin paikallinen järjestelyerä. Työpaikoilla luottamusmiehet ovat yhdessä työnantajan kassa neuvotelleet, keille järjestelyerästä maksetaan.
Lisäksi SOTE- ja HYVTES-sopimuksiin on sovittu kehittämis- ja yhteensovittamiserä, jonka tarkoituksena on liikkeenluovutuksesta johtuva palkkojen yhteensovittaminen eli palkkaharmonisointi.
SOTE-sopimuksen osalta tämä paikallinen erä on 1,5 prosenttia sopimuksen palkkasummasta ja HYVTES:n osalta 1,0 prosenttia sopimuksen palkkasummasta. Harmonisointivelvollisuus koskee tehtäväkohtaisen palkan lisäksi myös lisiä. Tämäkin erä neuvotellaan paikallisesti.
Lue lisää: talentia.fi/sopimukset
Johanna Merilä