Helmikuun 24. päivä 2022 pysyy monen suomalaisen muistissa. Venäjä hyökkäsi eteläiseen naapuriinsa Ukrainaan.
Toivo diplomaattisesta ratkaisusta sammui ja Euroopassa alkoi sota. Tiedotusvälineistä olemme seuranneet järkyttyneinä kuvia lapsista, äideistä, vanhoista ihmisistä pitkissä, jopa vuorokausia kestäneissä pakolaisjonoissa.
Julman hyökkääjän kohteina ovat myös siviilit, ihmisiä auttavat laitokset, jopa ydinvoimalat. Totuudella ei ole sijaa sodan motiivina ja vallanpitäjän arvaamattomuus synnyttää pelkoa ja vihaa. Kansainväliseen yhteistyöhön tämä jättää pitkät jäljet.
Sota ei ole vain kiistaa maa-alueista. Kysymys on myös yhteiskuntien toiminnan arvopohjasta, periaatteista ja kansalaisten oikeuksista. Vastakkain ovat totalitaarinen, autoritaarisesti hallittu valtio ja kansanvaltaan perustuva demokraattinen oikeusvaltio.
Vastakkain ovat väkivalta ja rauha. Sosiaalityöllä ei ole vaikeuksia valita paikkaansa näiden vaihtoehtojen välillä.
Sota jättää jälkensä myös Suomeen, vaikka välitöntä uhkaa meillä ei nyt olekaan. Edessä on erilainen tulevaisuus kuin mihin olimme – pandemian laantuessa – varautuneet.
Kansallinen turvallisuus kaikkine osa-alueineen nousee valtion asialistan prioriteetiksi.
Emme vielä tiedä, minkälaisia seurauksia on mahdollisilla valtion tai kansalaisten talouden muutoksilla tai turvattomuuden kokemuksilla ja miten ne näkyvät sosiaalityön asiakkaiden elämässä.
Sosiaalityö on työtä rauhan hyväksi.
Pakolaisissa on suuri määrä lapsia, joiden kasvuun on tuotava turvallisuutta ja jatkuvuutta. Kansalaisten suuri auttamishalu on vahva myötävoima pakolaisten elämän jatkumiselle mahdollisimman sujuvana.
Sosiaalityö on työtä rauhan hyväksi. Rauhantyössä sosiaalityöntekijöillä on hieno esikuva, yhdysvaltalainen yhteisötyön ja setlementtiliikkeen pioneeri Jane Addams (1860–1935).
Hän perusti Chicagoon köyhien maahanmuuttajien asuinalueelle maailmankuulun setlementin, Hull Housen. Addams toimi myös paikallispolitiikassa sekä liittovaltion tasolla sosiaalipoliittisena uudistajana samoin kuin sosiaalityöntekijäin kansallisen järjestön puheenjohtajana.
Hän oli pasifisti ja feministi, joka perusti Naisten Kansainvälisen Rauhan Kongressin. Rauhan edistämiseksi hän piti yhteyttä ensimmäisen maailmansodan molempiin osapuoliin. Pasifistina hän sai osakseen myös ankaraa kritiikkiä.
Nobelin rauhanpalkinnon Addams sai vuonna 1931 yhdessä Columbia yliopiston rehtorin Nicholas Murray Butlerin kanssa.
Sosiaalialan ammattilaisilla on hyvä syy tehdä tunnetuksi rauhantyön merkittävää edistäjää Jane Addamsia – juuri nyt!
