Kuka määrittää aikuissosiaalityön?

Aikuissosiaalityö on valinkauhassa. Kuntouttavassa työtoiminnassa ja työvoiman palvelukeskuksissa on kehitetty työmuotoja, ryhmämuotoista työtä on otettu käyttöön, yhteisöllinen ja rakenteellinen sosiaalityö ovat ottaneet hyviä askelia eteenpäin. Aikuissosiaalityön vuosittaiset päivät ovat keränneet sosiaalityöntekijät ja ohjaajat yhteen jakamaan kokemuksia ja uusia käytäntöjä.

Nyt näyttää siltä, että Sipilän hallituksen hankkeet työntävät aikuissosiaalityölle uusia tehtäviä ja työkaluja. Tästä kolme esimerkkiä. Työvoimahallinnon työnvälitystehtävät halutaan yksityistää, mutta sitä ennen siirretään vaikeasti työllistettävät pois asiakaskunnasta. Tähän avuksi kehitetään osallisuustulo, jonka toteutus annetaan sosiaalityön tehtäväksi. Kun pääministeri huolestuu eriarvoisuuden lisääntymisestä, hän perustaa työryhmän, jonka tehtäväksi yllättäen tulee myös sosiaalityön kehittäminen. Perustoimeentulotuen siirto Kelalle tuottaa huomattavia vaikeuksia ei vain maksatuksessa vaan myös kahden luukun ongelman lisääntymisenä ja asiakkaiden väliinputoamisena. Sosiaalityötä kaivataan myös Kelaan.

Ammattikunta aktiiviseksi työn sisältöjen määrittelyssä.

Vuosien kuluessa on tullut selväksi, että poliittiset päättäjät eivät tunne sosiaalityötä ja sen tekemisen edellytyksiä. Se ei kuitenkaan estä heitä esittämästä toiveita ja vaateita. Poliitikot ja ylimmät virkamiehet mitä ilmeisimmin näkevät sosiaalityön alttiina työkaluna, joka toteuttaa hallinnon pyrkimyksiä suhteessa kansalaisiin. Sosiaalityön ydin on kuitenkin heikompi osaisten voimaannuttamisessa, ja tarkoitus on turvata asiakkaan tarpeista lähtevä osallisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Näiden kahden eri näkökulman väkinäinen yhteensovittaminen tuottaa huonoa tulosta.

Ammattikunnan, kehittäjien, tutkijoiden ja kouluttajien on syytä osallistua menossa olevaan keskusteluun ja vaatia itselleen paikka kaikissa yhteyksissä, joissa aikuissosiaalityön tulevaisuutta muovataan.

Kristiina Koskiluoma