Kuinka voin parantaa tietoisuustaitojani lastensuojelutyössä?

”Sydän takoo, hengitys tihenee, ajatukset karkailevat, on vaikea fokusoitua” Lastensuojelutyössä tilanteet tapahtuvat ja vaihtelevat nopeasti, eikä omia kehon ja mielen tiloja ehdi havainnoida. Hollolassa perhekeskus Viisikossa aiheeseen paneuduttiin pitkässä koulutuskokonaisuudessa, jonka anti ja oivallukset on koottu tähän artikkeliin.

Miten itse työntekijänä pystyy olemaan suhteen osapuolena, vakaana, vastaanottavana ja luottamisen kykyä vahvistavana? Miten olla läsnä sellaisena henkilönä, josta lapsi, nuori tai vanhempi voi pitää kiinni, jonka hän voi torjua tai jonka puoleen kääntyä ilman huolta rangaistuksesta? Miten nähdä asiakkaan oirehdinnan taakse ja auttaa, vaikka tilanne tuntuu sietämättömältä, ristiriitaiselta ja kaoottiselta?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin Perhekeskus Viisikossa, jossa toteutettiin seitsemän kuukauden pituinen vakauttavan työotteen mukainen, kehollisuuteen painottuva Tietoisuustaito ‑koulutus- ja työnohjausprosessi.

Tietoiseksi tuleminen omasta itsestä, suhteesta toisiin ja yhteisöstä tekee mahdolliseksi oman elämänvoiman hahmottamisen: mikä tuottaa elämänvoimaa ja mikä sitä kuluttaa. Tietoisuustaito on elämisen taitoa ja sen viljelyä, pysähtymistä ihmisyyden kysymysten äärelle: kuka olen, mitä ajattelen, tunnen ja uskon, millainen mieli elämälläni on.

Tietoisuustaidon harjoittelulla tarkoitettiin Perhekeskus Viisikon koulutus- ja työnohjauskokonaisuudessa oman kehomielen kokonaisuuden hyväksyvää havainnointia sekä havainnoidun ymmärtämistä ja sanoittamista. Koulutusprosessissa pyrittiin opiskeltavan teorian, yhteisen tutkimisen, treenaamisen ja pienten arjessa soveltavien kokeilujen kautta luomaan yhdessä viisikkomaista tapaa tehdä vakauttavaa ja kannattelevaa työtä lastensuojelutyön vaihtelevissa tilanteissa.

Vakauttaminen lastensuojelutyössä

Työkaluiksi koulutusprosessissa valikoituivat lastensuojelutyössä tuttu John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ja Pierre Janetin trauman vaiheittaisen vakauttamisen periaatteet sekä traumateoria. Nämä teoriat kulminoituvat konkreettisimmin sietoikkuna-käsitteeseen, jota käytettiin ensimmäisestä koulutuskerrasta lähtien oman havainnoinnin apuvälineenä ja kehyksenä teemalla ” Mitä minussa tapahtuu nyt?”

Vakauttaminen tarkoittaa keskittymistä trauman jättämien kehollisten, emotionaalisten ja kognitiivisten oireiden vähentämiseen – sitä kuinka turvassa olemisen kokemus palautuu. Tähän päästään esimerkiksi tutkimalla tapoja säädellä omaa vireystilaa.

Vakauttamista on tarpeellista ja mahdollista tehdä lähes missä tahansa ihmissuhdetyössä – erityisesti lastensuojelutyössä. Trauman hoitaminen ja sen käsittely sen sijaan tapahtuu psykoterapiassa.

Tietoisuustaidon harjoittelu on oman kehomielen hyväksyvää havainnointia, havainnoidun ymmärtämistä ja sanoittamista.

Vakauttamisvaiheessa tietoisuustaitoja harjoittamalla sekä työntekijät että asiakkaat oppivat pitämään vireytensä sietoikkunan puitteissa tunnistamalla omia yli- ja alivireyden tilojen laukaisijoita. Tunnistamalla omia valpastumisen hetkiä voi tarvittaessa välttää tilanteita, jotka aiheuttavat säätelyhäiriötä tai vakauttaa itseään näissä tilanteissa.

Keho avaimena sietoikkunaan ja sietokykyyn

Sietoikkuna on yksinkertaisuudessaan hyvä käsite ja väline ymmärtää itsessä tapahtuvaa ja erilaisten kehollisten viriämisten tarkoituksenmukaisuutta eri tilanteissa. Sietoikkunaan voi kuvitella ylä- ja alakarmit, jolloin voi tunnistaa rajat, milloin oma sietokyky alkaa ylittyä eli milloin kokee uhan tai hädän oloja.

Oma vireystila kertoo itselle, mitä juuri nyt tapahtuu kehossa ja mielessä. Se auttaa havainnoimaan itseä ja ympäristöä sekä suuntautumaan ja tekemään valintoja ympäristössä.

Sopivalla vireysvyöhykkeellä eli turvallisissa, ”ei hätää” ‑arjen oloissa ihminen kykenee tutkimaan eli oppimaan ja tekemään työtä avoimella ja uteliaalla asenteella. Kiintyminen, leikkiminen, hoivaaminen ja hoivattavana oleminen, liittyminen toisiin, esimerkiksi vertaisiin ja yhteisöihin, kuten myös seksuaalisuuden toteuttaminen on mahdollista vailla uhkaa ja pelkoa. Energian säätely eli nukkuminen, syöminen ja itsestä huolehtiminen sujuvat.

Kun koemme olevamme turvassa, olemme halukkaita vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Vuorovaikutus kuitenkin estyy, jos tulkitsemme ympäristön ärsykkeet uhkaaviksi. Tulkinnat laukaisevat puolustusstrategiat: vireystaso nousee tai laskee.

Traumasta kärsivät ovat usein traumaattisten tapahtumien herkistämiä, jolloin heillä on hyvin matala ärsykekynnys suhteellisen vähäisille stressitekijöille. He reagoivat menneisyydessä tarkoituksenmukaisiksi osoittautuneilla äärimmäisillä vireystiloilla suojautumiskeinoina. Fokusoidutaan henkiin jäämiseen, jolloin ajattelu- sekä muistitoiminta on ongelmallista.

Kun koemme olevamme turvassa, olemme halukkaita vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.

Miten tämä kaikki näkyy arjen lastensuojelutyössä? Hämmennystä voi esimerkiksi aiheuttaa tilanne, missä palaverin jälkeen joku osapuolista toteaa, ettei jostakin asiasta ole ollenkaan puhuttu tai jotakin asiaa ei ole tapahtunut. Tämä luo tarpeen miettiä, miten jännitteisiä tilaisuuksia voitaisiin etukäteen vakauttaa ja auttaa osallistujia pysymään sopivassa vireystilassa eli sietoikkunassa ja läsnä.

Kehon ja mielen linkittyminen kiintymyssuhteessa

Kiintymyssuhdeteoria on teoria itsesäätelystä ja vuorovaikutteisesta säätelystä. Teorian havainnot ovat auttaneet ymmärtämään sijoitettujen ja adoptoitujen lasten sopeutumiseen liittyviä vaikeuksia sekä oireilua. Ymmärrys kiintymyssuhteista haastaa kehittämään uusia työtapoja ja auttaa tukemaan kiinnittymistä, olipa kyseessä lapsi, nuori tai kokonainen perhe. Työntekijän näkökulmasta teoria antaa avaimia tarkastella myös omaa kokemushistoriaa.

Kiintymyssuhdeteoria kuvaa, miten lapsen varhaiskehitystä säätelee turvallisuuden tarve ja pyrkimys pysytellä hädän hetkellä mahdollisimman lähellä hoitajaa. Keskeinen käsite teoriassa on turvallisuus ja aikuisen toimiminen lapselle turvasatamana, josta lapsi ponnistaa tutkimusretkille omaan tahtiin.

Kiintymistarve koetaan ja ilmaistaan ensisijaisesti kehollisesti. Hoivaajan toimenpiteet, aistiyhteys, sanoittaminen ja lapsen fyysinen kohtelu linkittävät lapsen kehon ja mielen kokemukset toisiinsa, ja lapselle sisäistyy malli turvallisesta suhteesta. Hänelle muodostuu myös kyky säädellä, sietää ja ennustaa ympäristöä. Hoivaaminen ja kiintymyssuhde muodostavat kannattelevan ympäristön, jossa ”lapsi on sylissä ja mielessä”. Samalla luodaan puitteet elämänmittaisille vireyden ja tunteitten säätelyyn – itsesäätelyyn – liittyville taipumuksille: kiintymiskokemukset opettavat säätelemään reaktioita niin sisäisiin kuin ulkoisiin virikkeisiin.

Häiriöt kiintymyssuhteissa

Varhaiset häiriöt kiintymyssuhteissa aiheuttavat haittaa ja heikentävät kykyä säädellä vireyttä sekä käyttää toista apuna hädän hetkillä. Ne liittyvät tärkeällä tavalla sietoikkunaan ja sen leveyteen. Esimerkiksi kun lapsesta huolehditaan hyvin, hänen voimansa riittävät kavereiden kanssa touhuamiseen, leikkimiseen, uuden oppimiseen, eikä hänen tarvitse stressata arkipäivästä selviämisestä.

Hädän hetkillä hän osaa säädellä oloaan itse ja toisen avulla. Hänen vireystilansa on sietoikkunassa, joka on varsin leveä ja antaa mahdollisuuden moniin arkisiin touhuihin ilman tipahtamista yli- tai alivireystilaan.

Turvattoman ja laiminlyödyn lapsen voimat sen sijaan hupenevat oman sisäisen maailman ja mielen tasapainoiluun, eivätkä ne riitä ulkomaailman toimiin. Hänen sietoikkunansa on kapea ja herkkä altistumaan ali-ja ylivireystiloille. Yhteys sisäisiin tiloihin ja kehoon on puutteellinen tai katkennut: hän ei tunnista omia olojaan eikä osaa pyytää apua tai käyttää toista apuna hädässään.

Lapsuuden tärkeimmällä kiintymyssuhteella on suuri vaikutus siihen, millaisiksi aikuisuuden tärkeät kiintymyssuhteet muodostuvat. Sisäistynyt kiintymysmalli siirtyy osin samankaltaisena aikuisuuden läheisiin ihmissuhteisiin ja ohjaa myöhemmin elämässä ihmisen käyttäytymistä, suhtautumista läheisiin ihmisiin sekä kykyä luottaa itseensä ja muihin.

Laiminlyödyn lapsen voimat hupenevat oman sisäisen maailman ja mielen tasapainoiluun, eivätkä ne riitä ulkomaailman toimiin.

Pitkittyneet kielteiset tunne- ja fysiologiset tilat (kaoottinen kiintymyssuhde, 80 prosenttia kaltoinkohdelluista lapsista) johtavat kypsymättömään ja tehottomaan etuotsalohkoon liittyvään säätelyyn. Se ilmenee tunteiden epävakautena, häiriöinä sosiaalisissa suhteissa, huonona kykynä sietää stressiä ja kognitiivisena jäsentämättömyytenä ja sekavuutena. Seurauksena on usein dissosiaatiohäiriöitä ja aggressiota. Työntekijän haaste on auttaa ali-ja ylivireystilojen kanssa kamppailevia asiakkaita kehittämään säätelykykyä eli pyrkiä sietoikkunan leventämiseen.

Ymmärrä trauma

Traumatisoitumisessa yksilön psyykkinen sietokyky ylittyy. Altistutaan ylivoimaisen voimakkaalle ulkoiselle tapahtumalle, jolloin koetaan avuttomuutta, ja aiemmat tavalliset selviytymiskeinot rikkoutuvat. Traumatisoituminen tapahtuu sietoikkunan yli- ja alivireysalueilla.

Traumatisoituneilla, esimerkiksi kaltoinkohdelluilla ja laiminlyödyillä lapsilla ja nuorilla kyky reagoida joustavasti ympäristön virikkeisiin on häiriintynyt. Traumaperäinen hormonituotanto ja fyysiset toimintamallit aktivoituvat automaattisesti. He reagoivat laukaiseviin ärsykkeisiin irrationaalisilla reaktioilla, jotka ovat epätarkoituksenmukaisia ja vahingollisia nykyhetken tilanteessa.

Esimerkiksi muille huomaamattomat eleet, ilmeet tai äänensävyt saattavat johtaa äkilliseen maltin menettämiseen, jähmettymiseen tai totaaliseen avuttomuuteen, mikä hämmentää sekä lasta tai nuorta itseään että muita.

Jos trauman merkitystä henkilön historiassa ei huomioida, hänen tunteensa ja toimensa vaikuttavat suhteettomilta sekä oudoilta. Oireet synnyttävät häpeän tunteita ja hämmennystä. Esimerkiksi rauhalliselta vaikuttava perhetapaaminen voi yhtäkkiä päätyä kiihkeään tunteenpurkaukseen, asiakkaan paikalta poistumiseen ja epätietoiseen hämmennykseen. Väärät tulkinnat voivat synnyttää rankaisevia käytäntöjä: ”ilkeä ihminen” tai ”olen huono ohjaaja”. Väärä tulkinta lisää häpeän, oireilun ja arvottomuuden tunteen kehää.

Jos trauman merkitystä henkilön historiassa ei huomioida, hänen tunteensa ja toimensa vaikuttavat suhteettomilta sekä oudoilta.

Merkittävä löydös traumatisoituneiden oireiden tutkimuksissa on ollut, että stressitilanteissa toiminnan säätelystä ja ohjauksesta vastaavien aivoalueiden aktiivisuus laskee. Trauma aktivoituu hengityksessä, eleissä, aistimuksissa, liikkeissä, emootioissa ja ajatuksissa: olennaista aktivoitumisen kohdissa on auttaa hätääntynyt takaisin sietoikkunaan. Työskentely traumatisoituneiden kanssa on esteiden kohtaamista ja niiden voittamista. Inhimillinen kohtaaminen ja kontakti ovat tärkeitä fysiologisen säätelyn kannalta. Ihmisuhdetrauma kuitenkin usein johtaa läheisyyden pelkoon.

Turvaton kiintymyssuhde ja traumatisoituminen katkovat kehon ja mielen yhteyksiä. Vakauttamisen ja rakentuvan turvan myötä kykenemme sietämään omia olojamme paremmin ja lopulta rakentamaan katkenneita yhteyksiä uudelleen. Ihmissuhdetyössä ne vievät meidät työntekijät usein myös ydinkysymysten äärelle: Miksi teen tätä työtä? Miksi olen hakeutunut juuri tähän työhön? Mitkä ovat omat arvoni?

Kohti vakauttavaa toimintamallia lastensuojelutyössä

Vakauttamisen tavoitteena on, että asiakkaan ja työntekijän oma kehollisten tapahtumien tunnistaminen kehittyy ja taito vakauttaa oma kokemus vahvistuu. Ytimenä on sietoikkunan leventäminen.

Kehollinen työskentely alkaa työntekijän omasta oivalluksesta

“Yllätyin, kun minulle selvisi koulutuksen oikea luonne – matka itseen.”

Asiakasta on hankala innostaa tutkimaan kehon vireystiloja, jos työntekijänä ei innostu oman kehon toiminnan tutkimisesta. On harjoiteltava ja tutustuttava omakohtaisesti kehossa viriävään: millaisia aistimuksia huomaan tänään kehossani, pistelyä, lämpöä, kylmyyttä, raskautta, kipua. Mitä ajatuksia, tunteita ja mielikuvia viriää? Miten olen itse läsnä tässä hetkessä? Miten havainnoin, onko asiakas läsnä vai jo yli- tai alivireydessä? Vakauttavan työskentelyn perusta on työntekijän orientaatio ja halu luoda asiakkaalle turvalliset sekä luottamukselliset olosuhteet vakautua.

Ammatikseen lapsen ja nuoren kasvamisen tukena ja ohjaajana toimiessa on tärkeää olla tietoinen omasta kokemus- ja kasvuhistoriastaan sekä siihen vaikuttavista tekijöistä.

Oma kiintymyssuhdetyömalli, työstämättömät menetykset, kipupisteet ja traumakokemukset on tärkeää työstää läpi, jotta ne eivät vaikuta tiedostamattomina kohtaamisissa lasten, perheiden ja työtovereiden kanssa.

Viisikossa kehotyöskentelyä ja jäljittämisharjoituksia tehtäessä tuli näkyväksi, että kehotuntemusten tutkiminen ja niihin pysähtyminen ei ole jokapäiväistä ja tuttua. Harjoituksissa jouduttiin epämukavuusalueelle – tai oikeastaan rohkeusalueelle – ja opittiin paljon sekä itsestä että mahdollisuuksista työssä.

Mallinna turvallisuutta

Yhteistyösuhdetta aloitettaessa turvallisuuden ja ennakoitavuuden rakentaminen on peruskivi ja lähtökohta. Turvallisuutta voi varmistaa aloittamalla yhteisen tapaamisen esimerkiksi kysymällä asiakkaalta ”Missä sinun on mukava istua täällä työhuoneessani? Mistä huomaat, että se on mukava paikka?”

On selvitettävä yhdessä, mitä turvallisuus asiakkaan kokemana konkreettisesti tarkoittaa. On tärkeää tehdä yhteistyösopimus työskentelylle, jossa kehollisuus voi kokemuksena olla uusi ja pelottavakin elementti.

Keskusteleminen tai toimiminen tulee voida pysäyttää, kun liikutaan sietokyvyn – ja siis sietoikkunan – rajoilla. Avain hankalien olojen havaitsemiseen on kehossa tapahtuvan tunnistaminen.

Stop-merkin käytöstä hankalan olon tullessa voidaan sopia, jolloin asiakkaan kyky säädellä itse vireystilojaan kehittyy. Merkkiä voi käyttää niin asiakas kuin työntekijä. Yhteisen ymmärryksen syntymisen edistämiseksi työntekijän asenteen on hyvä olla ”auta minua auttamaan sinua” ‑henkinen.

“Puhuin asiakkaan kanssa edellisen viikon tunteita herättävästä tapahtumasta. Asiakkaan kertoessa huomasin, että hänen puheensa kiihtyi ja alkoi poukkoilla, keho jännittyi ja hänen katseensa alkoi vaellella huoneessa.
Kysyin, tuntuisiko sopivalta hetken aikaa kääntää huomio kehoon ja kuunnella, mitä kehossa tapahtuu juuri nyt. Asiakas pysähtyi, totesi hengityksen olevan kiihtynyttä ja vatsan kiristyneen ja käsien hikoavan. Asiakkaan kanssa jäätiin seuraamaan kehollisia tapahtumia, jotka hetken kuluttua hiljalleen rauhoittuivat. Tämän jälkeen itse asian käsittely onnistui paremmin.”

Psykoedukaatio – kerro, mistä on kyse

Vireystilojen säätelypulmien kanssa painivat kaipaavat ymmärrystä oireilulleen. Sietoikkuna-käsitteen selittäminen ja tutkiminen asiakkaan kanssa selventää kehon ja mielen oireilun tarkoituksenmukaisuutta uhan ja turvattomuuden kokemusten seurauksena. Esimerkiksi painajaiset, hermostuneisuus ja paniikkireaktiot vireystilojen vaihteluineen ovat normaaleja seuraamuksia, eivät mielikuvituksen tuotetta.

Tieto helpottaa ja normalisoi omia kokemuksia, ”en ole yksin oloissani”.

Viisikossa sietoikkuna-käsite jäi vahvimmin elämään arkeen. Siitä muodostui kuin yhteinen kieli tehdyille havainnoille. Sietoikkunaa käsiteltiin asiakkaiden kanssa, ja monet heistä ovat kokeneet löytäneensä ymmärrystä joko omalle tai jonkun perheenjäsenen ololle.

Rentoutumisharjoitukset ovat niin ikään jääneet elämään arkeen keinona vahvistaa asiakkaiden – ja työntekijöiden sietoikkunaa.

Auta löytämään voimanlähteet

Vakauttavaan työskentelyyn kuuluu asiakkaan resurssointi, joka tarjoaa puskurin ympäristön luoman stressin ja yksilön stressaantumisen väliin. Resurssit ovat taitoja, asioita, suhteita ja palveluja, jotka tarjoavat turvallisuutta, tunteen itsestä, yhteydestä ja erillisyydestä toisiin riippumatta siitä, mitä ympäristössä tapahtuu.

On yleensä helppo tunnistaa, minkälaisia selviytymiskeinoja on käytössä uhan ja turvattomuuden hetkellä. Näitä voi olla tilanteesta pois lähteminen, tunteen purkaukset tai jähmettyminen. Resurssoinnissa tuemme asiakkaita tunnistamaan ja löytämään voimavarojaan, joita he käyttävät ja joiden avulla kenties tiedostamattaan vahvistavat sietoikkunaansa.

Resurssit voivat olla esimerkiksi kehollisia, psykologisia, hengellisiä, ihmissuhteisiin liittyviä, materiaalisia, luovuuteen tai luontoon liittyviä toimintoja.

Hengitykseen liittyvät interventiot voivat tuoda arvokasta apua monenlaisten oireiden hallintaan, energiatason nostamiseen tai tyyntymiseen, siis ali- ja ylivireystilojen säätelyyn.

Joskus hengityksen tutkiminen voi toimia traumatisoituneella voimakkaan ahdistuksen laukaisijana, joten on tärkeää tutkia yhdessä turvallisesti, millainen hengitys tuntuu vakauttavalle ja miellyttävälle.

“Läsnäolon harjoitukset ja lyhyet rentoutukset lisäävät itselläni palautumiskykyä sekä työpäivän aikana että päivän päätteeksi. On tärkeää tehdä harjoitukset ensin itse ja ottaa sitten vasta ne käyttöön asiakkaitten kanssa.”

Tue keinoja harjoitella tietoisuustaitoja

Tietoisuustaitoja opetellessa ei tarvitse olla traumatisoitunut. Jokainen meistä tunnistaa, kuinka helposti mieli vaeltaa menneissä pettymyksissä tai tulevaisuuden odotuksissa. Tietoisuustaidot auttavat meitä tunnistamaan ja erottamaan eilisen tästä hetkestä. Kykenemme rakentamaan itsellemme pikkuhiljaa turvaa hyväksymällä kehomme ja mielemme erilaiset tilat.

“Teimme jäljittämisharjoituksen haastavasta tilanteesta. Sain hyvin kiinni tilanteen herättämistä tunteista ja omassa kehossa tapahtuneista muutoksista. Peilaus auttoi tunnistamaan tilanteessa tapahtunutta. Asiakas voi olla hukassa ja työntekijä imuroida asiakkaan tunteet itseensä. Työntekijänä tunnistin omat tunteeni ja onnistuin erottamaan ne asiakkaan tunteista. Purkamisen merkitys kirkastui.”

Asiakas osaa itse, kun hänellä on siihen mahdollisuus

“Jokaisella on mahdollisuus saada eheä elämä taustoista huolimatta.”

Ei ole aina helppo jatkaa eteenpäin, jos omaan historiaan liittyy tuskallisia kokemuksia. Jokainen meistä kuitenkin kykenee tekemään havaintoja itsestään ja olemaan läsnä itselleen. Vakauttamistyössä työntekijöidenkin täytyy antautua jollekin, mistä ei vielä tiedetä ja luottaa siihen, että asiakas osaa itse. Työntekijä on matkalla mukana tukena ja oppaana.

Kehomme havainnointi yhdessä on eräänlainen laboratorio, jossa voimme saada tietoa itseltämmekin salassa olevista sopukoista ja luoda yhteistä ymmärrystä, jonka pohjalta on mahdollista pikkuhiljaa kokeilla uusia tapoja olla ja elää toisten kanssa.

Vireystilan säätelyn vahvistuminen on hidas prosessi ja säätelyä tulee harjoitella. Keho oppii vähitellen ymmärtämään vaaran olevan ohi ja alkaa elää nykyhetken todellisuudessa. Keskeistä on saada kokemus, että on turvallista olla omassa kehossa ja mielessä.

“Asiakastilanteessa 9‑vuotias poika huomasi itse levottomuutensa lisääntymisen. Hän katsoi minua ja kysyi, meneekö nyt ylivireyden puolelle. Ilman vastausta hän laittoi kädet rinnalle ja vatsalle, kuten olimme jo monesti yhdessä harjoitelleet, pysähtyi ja tyyntyi. Sitten jatkoimme Afrikan tähden pelaamista.”

Anne Karkkunen
LitM, KM (erityispedagogiikka), psykodraamaohjaaja, työnohjaaja, sensomotorinen psykoterapia I vaihe
Ennavoima Oy

Riikka Litsilä
psykologi, traumapsykoterapiaopiskelija
Perhekeskus Viisikko, Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä

Aki Miettinen
sosionomi, psykodraamaohjaaja, työnohjaaja, traumapsykoterapeuttiopiskelija
Tmi Aki Petteri Miettinen

Viisikon koulutuskokonaisuus

Perhekeskus Viisikko on Hollolassa sijaitseva, nykyiseen Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymään kuuluva lastensuojelulaitos, jossa toteutetaan sijaishuoltoa ja perhekuntoutusta. Tarve koulutukselle ja traumaymmärryksen lisääntymiselle nousi työyhteisöstä itsestään.

Koulutus koostui neljästä koko päivän lähiopetuspäivästä. Päivien välillä työskenneltiin 3–4 hengen opintopiireissä lukien ja käsitellen D. J. Siegelin Aivomyrsky-kirjaa. Lisäksi tehtiin kehoharjoituksia, tutkittiin ja kehiteltiin omia tapoja vaikuttaa vireystilaan.

Viisikon psykologi osallistui fasilitaattorin roolissa kaikkiin opintopiiritapaamisiin koko koulutusprosessin ajan. Fasilitaattorin tehtävä oli innostaa ja motivoida opintopiirejä sekä edistää ryhmänjäsenten osallistumista ja työskentelyä. Koulutuksessa luotiin tutkiva, avoin ja leikkivä oppimisprosessi. Linjasta sovittiin yhdessä, mikä teki sen mahdolliseksi ja turvalliseksi. Koulutuksessa harjoiteltiin vakautumista, kehon lukutaitoa, jäljittelyä ja sanoittamista.

Lastensuojelutyön vaihtelevat tilanteet ja kokemukset arkisista kohtaamisista kiteytyivät koulutuksen ytimenä työntekijässä itsessään tapahtuvaan: työntekijä joutuu usein kokemaan traumatisoituneen asiakkaan rinnalla samat tunteet, mitä asiakas on kokenut tai kokee. Työtilanteita tutkittiin draamatyöskentelyllä.

Käytössä oli myös mentalisaation käsite. Mentalisaatio on herkkyyttä havaita itsen ja toisen tunteita, ajatuksia, uskomuksia ja aikomuksia. ”Mitähän lapsi tai nuori mahtaa kokea toimiessaan tai reagoidessaan noin?