Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys tarkasteli lasten tekemiä kanteluita oikeuksien ja valvonnan näkökulmasta.
Selvitystä varten kerättiin lasten itsensä tekemiin kanteluihin annetut eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut vuosilta 2018–2020.
– Ratkaisujen avulla oli tarkoitus muun muassa selvittää, kuinka lapset olivat ymmärtäneet omat oikeutensa ja käyttäneet oikeuttaan kanteluun, kertoo selvityksen tehnyt juristi Kati Saastamoinen.
Saastamoiseen otettiin yhteyttä, koska osana kansallisen lapsistrategian valmistelua haluttiin tehdä lasten sijaishuoltoon liittyvän selvitys.
– Strategian valmistelua ja toimeenpanoa varten tuli selvittää, kuinka lapsen oikeudet tulevat turvatuiksi, ja kuinka niitä valvotaan lastensuojelussa, Saastamoinen kertoo.
Hän on toiminut lastensuojelun parissa vuodesta 2005. Saastamoisen oma yritys Lakimiespalvelut Aavalex Oy tarjoaa juridista konsultaatioapua ja koulutuksia lastensuojelun, perhesosiaalityön ja lapsen sijaishuollon ammattilaisille sekä muille lasten kanssa toimijoille.
Kanteluiden määrä nousi vuosina 2019–2020 huomattavasti aiempaan nähden.
Selvityksessä tarkasteltuja ratkaisuja oli yhteensä 45 kappaletta. Vertailukohteeksi voi ottaa THL:n viimeisimmän lastensuojelutilastoinnin, jonka mukaan vuoden 2019 aikana kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli kaikkiaan 18 928 lasta ja nuorta.
Aineistosta nousi esiin mielenkiintoinen seikka kanteluiden määrää koskien. Toimintakertomusten mukaan kanteluiden määrä nousi vuosina 2019–2020 huomattavasti aiempaan nähden. Saastamoinen arvelee, että taustalla vaikuttaa useampikin tekijä.
– Vuonna 2017 eduskunnan oikeusasiamies julkaisi lapsille suunnatun tietopaketin kantelumahdollisuudesta. Myös lasten sijoituspaikkoihin tehdyt tarkastuskäynnit lisääntyivät samoihin aikoihin, hän kertoo.
Suurin osa kanteluista koski laitoshuoltoa
Kaikki selvityksen tarkasteluajan aikaiset kantelut koskivat joko osittain tai kokonaisuudessaan lapsen sijaishuollon järjestämistä tai siihen liittyvää jälkihuoltoa. Mielenkiintoinen huomio oli, että suurin osa kanteluista koski laitoshuoltoa. Vain kaksi kappaletta kohdistui perhehoitoon.
– Ovatko lapset perhehoidossa tietämättömämpiä kantelumahdollisuuksista, vai eikö kanneltavaa ole? Varmasti monet tekijät vaikuttavat tässäkin, Saastamoinen pohtii.
Kanteluja tehtiin lisäksi sosiaalityöhön ja aluehallintoviraston valvontaan liittyen. Yksittäisessä kantelussa saatettiin kannella useammasta asiasta.
Lapsen oikeudet eivät toteudu omalla painollaan ja sillä, että ne ovat lainsäädännössä.
Ratkaisujen joukosta nousi esiin neljä toistuvaa teemaa. Yleisimmät kantelun kohteet olivat lapsen tarpeiden mukaisen sijaishuollon järjestäminen ja sijaishuollon laatu, sijaishuollossa olevan lapsen osallistaminen ja tiedollisten oikeuksien turvaaminen, lapsen sijaishuollon lainmukainen valvonta sekä lapsen jälkihuollon järjestäminen ja itsenäistymisvarojen kerryttäminen.
– Käytännössä lapset kantelivat esimerkiksi perusteettomaksi ja suhteettomaksi kokemastaan rajoitusten käytöstä sekä lastensuojelulaitoksen hoito- ja kasvatushenkilökunnan käytöksestä. Lisäksi sijoituspaikan säännöistä ja käytännöistä kanneltiin.
Suuri osa kanteluista johti toimenpiteisiin. Eduskunnan oikeusasiamies voi saattaa sijaishuoltopaikan tai sijaishuollosta vastaavan kunnan tietoon ilmenneet epäkohdat. Toisaalta sijaishuollon järjestäjää voidaan pyytää kiinnittämään huomiota johonkin epäkohtaan. Kolmas toimenpide on huomautus, joita annettiin yhteensä 11 tapauksessa.
– Kaikki huomautukset koskivat kokonaisuudessaan tai osittain lapsen sijaishuollosta vastuussa olevan kunnan lapsen sijaishuollon valvonnan laiminlyöntiä. Kyseessä on todella huolestuttava havainto, Saastamoinen pohtii.
Tarvitaan riittävästi resursseja ja aikaa
Läpi käytyjen ratkaisujen perusteella vaikutti siltä, että eduskunnan oikeusasiamies oli kanteluja tutkiessaan kiinnittänyt huomiota myös seikkoihin, joita lapsi ei ollut itse osannut nostaa kantelussaan esiin. Tällaisia epäkohtia olivat päätöksenteossa olevat muotovirheet sekä sijaishuollosta vastuussa olevan kunnan valvontavelvollisuuden laiminlyönti.
– Nämä ovat vaikeita kokonaisuuksia aikuisillekin. Tulisi miettiä tapoja saattaa tietoa lapselle helpommin ymmärrettävään muotoon, Saastamoinen sanoo.
Lapsen tiedollisten oikeuksien turvaaminen ja lapsen osallistaminen ovat lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan velvollisuus. Saastamoisen selvityksessä ilmeni, että osallisuus ei ollut aina asiallisesti turvattu, ja tiedolliset oikeudet eivät täyttyneet.
– Lapsen oikeudet eivät toteudu omalla painoarvollaan ja sillä, että ne ovat lainsäädännössä. Lasten oikeuksien toteutuminen on aikuisten vastuulla.
Sijaishuollon valvonnassa keskeisenä toimijana on lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Asianmukainen valvonta edellyttää säännöllisiä valvontakäyntejä, joissa lasta kuullaan henkilökohtaisesti.
– On tärkeää, että ammattilainen luo lapseen henkilökohtaisen ja luottamuksellisen suhteen.
Tämä edellyttää, että sosiaalityössä on riittävästi resursseja ja sosiaalityöntekijöillä riittävästi aikaa. Lisäksi ammattilaisten osaaminen pitää turvata.
Lapsen oikeusturvaa tulee sijaishuollon aikana kuitenkin varmistaa muutenkin kuin valvonnalla.
Sijaishuoltopaikan pitää harjoittaa tehokasta omavalvontaa, ja lainvastaisten menettelytapojen syntymistä tulee ennaltaehkäistä.
– Jotta epäkohdat eivät tulisi vasta valvonnan kautta esiin, niiden ehkäiseminen ennalta on ensiarvoisen tärkeää, Saastamoinen toteaa.
– Hyvien toimintatapojen vakiinnuttaminen auttaa turvaamaan lapsen oikeuksia myös sijaishuollossa. Tähän kansallinen lapsistrategiakin pyrkii.
Lasten oikeuksien toteutuminen sijaishuollossa vuosina 2018–2020. Lasten eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemien kantelujen näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2021:6.
Ella Rantanen
