Mikko Suomalainen on Talentian järjestöasiantuntija. Kuva: Veikkko Somerpuro
Koti-isyys ja varhaiskasvatuksen alku on ollut mielenkiintoinen oppimatka vanhemmuuteen.
Olen aiemmin luullut tietäväni, mitä ruuhkavuosien eläminen on. Viimeiset pari vuotta ovat osoittaneet luuloni harvinaisen vääräksi.
Tulin vanhemmaksi 38-vuotiaana, ja elämä on ollut siitä lähtien melkoista haipakkaa. On siinä ollut tekemisensä aiemminkin, mutta kalenterin mukaan eläminen on tullut vielä enemmän tutuksi.
En ole aikuisiällä ollut pahemmin tekemisissä pikkulasten kanssa. Toki olen törmännyt heihin sukulaisilla ja tutuilla vieraillessa, mutta oma ammatillinen mielenkiinto ja harrastukset ovat ohjanneet aivan muualle.
Tältä pohjalta on ollut melkoinen oppimatka opetella vanhemmuutta, tosin olen saanut valtavasti apuja siitä, että puolisoni on sosiaalialan ammattilainen.
Jaoimme vanhempainvapaat mahdollisimman tasan, koska olimme molemmat sitä mieltä, että se olisi vanhemmuuden vastuiden jakamisen kannalta järkevää. Meillä oli siihen myös mahdollisuus töidemme ja taloudellisen tilanteemme puolesta.
Lapsesta päävastuuta kantava vanhempi
Vanhempainvapaalla olemista pidin itsessään paljon kevyempänä, kuin työntekoa ja lapsenhoidossa auttamista työpäivän jälkeen. Sai keskittyä yhteen asiaan, ja lisäksi oppi olemaan lapsesta päävastuuta kantava vanhempi.
Olimme suunnitelleet asian niin, että lapsemme olisi kotona puolitoistavuotiaaksi ja siirtyisi vasta sitten varhaiskasvatukseen. Asia järjestyi vanhempainvapailla, ja noin puoli vuotta kävimme töissä ja hoidimme lasta ominemme.
Tämä kiistatta vaati myös veronsa. Lopulta tuli aika viedä lapsi varhaiskasvatukseen, eikä yhtään liian myöhään.
Olen itse kasvanut lapsuuteni niin, että olen ollut Mammalla ja Papalla hoidossa, eikä minulla ole omakohtaista kokemusta varhaiskasvatuksessa olemisesta.
Omalle lapselleni vastaava ei ollut mahdollista. En kuitenkaan ole missään vaiheessa pitänyt negatiivisena juttuna sitä, että lapsi menee varhaiskasvatukseen.
Tuntumani perustui arviooni siitä, että siellä osataan varmasti tarjota ihan erilaisia mahdollisuuksia oppia uutta ja sosiaalistua, kuin mitä minä kykenisin kymmenisen vuotta järjestötyötä leipätyökseni tehneenä, keski-ikää uhkaavasti lähestyvänä ekonomina tarjoamaan.
Työpäivän aikana ei tarvitse murehtia
En ollut väärässä. Alkuun lapsi jäi varhaiskasvatukseen monesti itkien, mutta ei mennyt pitkääkään, kun hän sujahti touhuamaan niin, että harvemmin malttoi vilkuttaa heippoja isäukolle.
Lasta hakiessa saa tarkemman raportin päivän aktiviteeteista kuin mitä itse olisi osannut kotona ollessa antaa, ja sitä tekemistä on merkittävästi monipuolisemmin, mitä itse olisi keksinyt.
Työpäivät sujuvat mukavasti, kun ei tarvitse murehtia siitä, miten lapsi mahtaa päivän mittaa pärjäillä.
Vielä kun joku opettaisi keholleni olemaan sairastumatta lapsen mukana välistä kotiin kulkeutuviin miesflunssiin.
Mikko Suomalainen
