Korona toi palveluvelan, joka on maksettava

Kuva: Veikko Somerpuro

Lapseni koulun rehtorilta saapui viesti, jossa kehotettiin olemaan varovaisia.

Koulun viereisessä puistossa on käyty syksyn mittaan huumekauppaa, oppilaita on uhkailtu ja tavaroita on varastettu koululta. Meininki on jatkunut vuosikausia, mutta koronan myötä päihteiden käyttäjien palveluita on ajettu alas tai siirretty ulos, ja he ovat nyt näkyvämpi osa kaupunkikuvaa. Myös lapseni välituntialueella.

Äitinä ja sosiaalihuollon ammattihenkilönä tilanne herättää ristiriitaisia ajatuksia. En halua olla nimby-tyyppi eikä ole kiva sanoa lapselle, että pysy mieluummin välituntivalvojan läheisyydessä. Äläkä koskaan tai ikinä ota huumeita.

Samaan aikaan yritän selitellä, että kun meillä kaikilla ei ole samanlaiset eväät. Osa saa jo vauvana vähemmän. Ja jos jo äiti oli toisen sukupolven koditon, on siitä ihan eri ponnistaa kuin perinteisestä kylttyyrikodista, jossa on kirjahylly.

Nyt jos koskaan on aika investoida palveluihin.

Lasta ei pelota. Teini-ikäisen varmuudella hän on, että joojoo kyllä hän tietää, mutsi relaa vähän, ei mulla ole hätää.

Korona näkyy nyt katukuvassa paitsi maskipäisinä ihmisinä, myös syrjäytyneiden ja päihteiden käyttäjien määrän lisääntymisenä. Koronakeväällä syntyneestä terveydenhuollon hoitovelasta ollaan hyvin huolissaan. Samalla tavalla kannattaisi huolestua sosiaalihuollon palveluvelasta. Ei ole kestävää sulkea ovia kaikkein haavoittuvimmilta.

Nyt lapseni välituntialuetta valvoo ensiapuna poliisi ja järjestysmies, mikä tuo toki turvallisuuden tunnetta ainakin meille vanhemmille. Oikeat ja vaikuttavat ratkaisun avaimet ovat kuitenkin sosiaalihuollossa. Nyt jos koskaan on aika investoida palveluihin ja varmistaa, että päihteiden käyttäjät ja toki muutkin saavat tarvitsemansa avun siten, kuin se tässä tilanteessa on mahdollista ja kaikille turvallista. Päihteiden käyttäjien lisääntyminen katukuvassa on vasta alkutöräys, sillä koronan todelliset sosiaaliset seuraukset ovat vielä tulossa ja monet niistä realisoituvat vuosien kuluttua.

Kaisa Yliruokanen