Pyykinpesu onnistuu Enna Danielssonilta jo hienosti, kehaisee lähihoitaja Kristiina Railo Haukilahdenrannan asumisyksikössä Espoossa. Kuva: Annika Rauhala
Sosiaaliohjaaja Nina Metsokumpu tekee työtä ammattilaisten ja kodin verkostossa sen eteen, että Enna Danielsson, 19, pääsee muuttamaan ensi vuonna omaan kotiin. Talentia-lehti seurasi työpäivää Espoon vammaispalveluissa.
On asiakastiimipäivä. Siksi sosiaaliohjaaja Nina Metsokumpu tulee tänään toimistolle Espoon vammaispalveluihin. Se toimii Espoon keskuksessa Kamreerintiellä.
– Voimme pitää 2–3 lähityöpäivää viikon aikana. Pääpaino työssä on asiakastapaamisissa, ja silloin tulen yleensä toimistolle, hän sanoo pujotellessaan kohti työhuonettaan.
Käytävää ja eteistä tukkivat vanhat tuolit ja työpöydät, jotka tänään lähtevät kierrätykseen. Remontissa kaikille järjestyy oma työpiste.
Metsokumpu pujahtaa työhuoneeseensa ja silmäilee tietokoneelta pian alkavan asiakastiimin asiat. Hän työskentelee yksikössä, joka vastaa nuorten, 16–30-vuotiaiden espoolaisten vammaisten palveluista. Tiimiin kuuluu viisi sosiaalityöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa ja johtava sosiaalityöntekijä.
– Me arvioimme palvelujen tarvetta vammaispalvelulain pohjalta ja teemme niistä päätöksiä, hän tiivistää.
Asiakkaat ja heidän tilanteensa ovat moninaisia. Mietittävä on muun muassa tilapäishoidon tarvetta, kotiin tuotavien palvelujen tarvetta, vanhempien jaksamista ja erilaisia harjoitteluja, jotka tähtäävät itsenäistymiseen.
Asiakastiimi käy läpi asiakaskeissejä. Asiakkaan tiedot katsotaan läppäreiltä. Tiimiin osallstuivat muun muassa Jesper Laitinen, Meri Charpentier, Sunniva Krug ja Nina Metsokumpu. Kuva: Annika Rauhala
Myös vammaisilla nuorilla on oikeus muuttaa omaan kotiin, hän huomauttaa. Monet nuorten tiimin asiat liittyvätkin asumisasioihin. Ennen kuin nuori muuttaa kotoa, sen eteen on tehty paljon työtä.
Metsokumpu on asumisasioiden kävelevä tietopankki. Osaan nämä asiat kuin unissani, hän sanoo itsekin.
Samaa mieltä ovat työkaverit. Siitä kertoo kollegojen antama kunniakirja työkaverille, ”joka tietää kaikki asiat”.
Osaamista on kertynyt, sillä hän on työskennellyt Espoon kaupungilla 18 vuotta. Hän aloitti sosionomitutkinnon jälkeen asumispalveluissa. Osaaminen asumisasioista juontuu sieltä.
– Olen ajan saatossa erikoistunut asumisasioihin. Meillä on mahdollisuus kehittää osaamista niistä asioista, jotka kiinnostavat, vaikka periaatteessa kaikki tekevät kaikkea.
Ohjeita ja neuvoja
Asiakastiimi alkaa yhdeksältä. Sen aluksi osanottajat kertovat lyhyesti aamun kuulumiset. Nojatuolilta ottaa paikkansa myös Jesper Laitinen, joka aloitti nuorten tiimissä sosiaalityöntekijänä edellisenä päivänä. Hän on opintojen loppuvaiheessa ja haluaa tutustua työhön vammaispalveluissa. Kokemusta hänellä on jo aikuissosiaalityöstä.
– Haluan kokeilla eri asiakasryhmiä. Sitten tiedän, mihin haluan suunnata, hän kertoo.
Jokainen tiimin osallistuja pitää sylissä läppäriä. Siitä voi katsoa sen asiakkaan tiedot, jonka asioita kulloinkin käsitellään. Työntekijät saavat tuoda asiakastiimiin tapaukset, joista he haluavat keskustella kollegojen kanssa.
Myös vammaisilla nuorilla on oikeus muuttaa omaan kotiin.
Metsokumpu on porukan konkari, muut ovat vielä melko uusia tiimissä. Johtava sosiaalityöntekijä Sanna Koivunen on ollut yksikössä vuoden, Sunniva Krug muutaman vuoden, Meri Charpentier muutaman kuukauden ja Laitinen päivän.
Krug haluaa tiimiltä vahvistusta siihen, mitä asiakastietoja hän voi katsoa Sosiaali Effica ‑järjestelmästä.
– Meillä on maahanmuuttajapalvelujen kanssa keissi. Saanko katsoa, kuka on asiakkaan työntekijä, vai pitääkö soittaa, hän kysyy.
Koivunen neuvoo, että saa katsoa. Metsokumpu vinkkaa kurkkaamaan, kuka on tallentanut asiakirjan. Siitä paljastuu työntekijän nimi. Niin ei tarvitse avata itse asiakirjaa.
Sit mennään. Nina Metsokumpu nappaa vammaispalvelujen uuden sosiaalityöntekijän Jesper Laitisen mukaan asiakaskäynnille. Kuva. Annika Rauhala
Tiimi jatkaa keissiin, jossa on kyse asiakkaan kuljetusten ongelmista. Äiti tilaa taksit oikein, mutta monesti taksi jää tulematta, kuten edellisenä päivänä.
Krug puolestaan pyytää ohjenuoraa siihen, miten monta tuntia omaishoitajan pitää tehdä työtä kotona. Hän saa neuvon, ettei tunteja määrätä suoraan missään. Kannattaa katsoa, miten asiakkaan hoito jakaantuu eri tahojen kesken, hänelle vinkataan.
– Kuulostaa tarkoituksenmukaiselta, että kotiin on jokin tuki. Jos sinun arviosi on, että omaishoidontukea tulee jatkaa, teet siitä sitten päätöksen, Sanna Koivunen neuvoo.
Tiimi miettii myös, tarvitseeko perhe lisää hoitoapua kahdelle vammaiselle lapselle, kun toinen vanhempi toipuu isosta leikkauksesta. Perhe pyytää myös apua uuden auton hankintaan.
Tapausta hoitava Charpentier saa kehotuksen tehdä tarkka luettelo siitä, mitä kaikkea apua perhe jo saa. Sitten voidaan arvioida selkeämmin, tarvitseeko se lisää.
Esiin nousee erään nuoren tilanne. Hän on saanut tarjouksen asunnosta asumispalveluja tuottavalta yritykseltä.
Vuokrasopimus pitäisi allekirjoittaa parin päivän sisällä. Perhe kysyy, voisiko nuorelle järjestyä tukipalvelut vammaispalvelujen kautta.
Tilannetta mietitään monelta kantilta. Neuvo on, että tilannetta pitää selvittää.
– Tämä pitää sassittaa, Koivunen ja Metsokumpu sanovat.
Sas on työryhmä, johon osallistuvat johtavat sosiaalityöntekijät, palveluesimies ja sosiaalityön päällikkö. Se muun muassa arvioi palvelujen ostoja asiakkaille.
Periaatteessa ensisijaisesti käytetään kaupungin omia palveluja. Sas antaa suosituksen ja vinkkaa, mistä ja miten paljon palveluja voi ostaa, jos siihen päädytään. Metsokumpu on Sasin sihteeri.
– Suositus pohjautuu lakien ja toimintaohjeiden lisäksi asiakkaiden tasapuoliseen kohteluun. Lisäksi huomioidaan oma palvelutuotanto ja kilpailutukset, hän kuvaa.
Lisää palveluita tarvitaan
Kahdessa tunnissa käydään läpi paljon asioita.
– On hyvä miettiä niitä yhdessä. Työ meillä vaatii usean lain tuntemusta. Hallittava on sosiaalihuoltolaki, vammaispalvelulaki, sosiaalihuoltolaki, laki kehitysvammaisten erityishuollosta ja laki omaishoidontuesta. Meidän on myös tunnettava kunnan peruspalvelut. Niin voimme varmistaa, että asiakas saa ne ensin käyttöönsä, Metsokumpu kertoo.
Kello on ehtinyt jo ruokatuntiin. Osa väestä lähtee syömään läheisiin ravintoloihin. Loput suuntaavat tilavaan keittiöön, jonne kertyy myös lasten ja yli 30-vuotiaiden tiimien työntekijöitä. Jääkaapista kaivetaan esille salaatit, valmisruoat ja eväät.
– Olen harjoitellut pitämään täällä ruokatauon. Etäpäivinä työtä tulee usein putkeen, varsinkin jos on teamseja peräkkäin, Metsokumpu sanoo.
Minulla on päin vastoin, sanoo lasten tiimin sosiaalityöntekijä Marja Pietilä.
– Olen täällä tehokas. Kotona voin pitää ruokataukoa sen puoli tuntia.
Me olemme hallinnollinen laji sosiaalityötä.
Jokainen rytmittää myös työviikkoaan eri lailla, he kertovat. Pietilä tykkää tällä haavaa tulla pääsääntöisesti toimistolle. Metsokumpu taas kerää nippuun asiakaskäyntejä ja tekee ne toimistolta. Sitten hän tekee etänä kotona kirjoitustyöt.
– Joskus on kiva saada tauko asiakastapaamisiin. Ne ovat paras osa työtäni, mutta ne myös kuormittavat. Niissä pitää keskittyä vuorovaikutukseen ja kuunnella tosi herkkänä. Se voi väsyttää ja jopa uuvuttaa, Metsokumpu sanoo.
Lounaan jälkeen hän katoaa työhuoneeseensa valmistelemaan asioita seuraavaan Sas-kokoukseen. Muiden puhe kiertyy uuteen vammaislakiin, joka on tekeillä. Marja Pietilä toivoo, että laki päivittyy tähän päivään.
– Siihen saadaan hyvällä tuurilla lisää palveluita. Toivotaan, että siihen tulee ainakin selvyyttä päätöksiin.
Muuttovalmennukseen ja työvoimapalveluihin pitäisi saada lisää palveluja. Pietilä ja lasten tiimin toinen sosiaalityöntekijä Päivi Oksman haluaisivat myös enemmän aikaa asiakkaan tilanteen seuraamiseen. Se vahvistaisi omaa työntekijyyttä. Olisi aikaa kulkea perheen ja nuoren rinnalla kauemmin.
– Nyt asiakas tavataan, kun hän hakee jotakin. Emme pysty aina seuraamaan, miten palveluita käytetään ja vastaavatko ne vielä tarkoitustaan kahden vuoden kuluttua.
Kiireisiä tapauksia on harvoin
Pietilälle on osunut viranomaisvuoro. Hän ottaa vastaa puheluja muilta viranomaisilta, jotka tekevät yhteistyötä vammaispalvelujen verkostoissa.
– Aamulla ei tullut mitään akuuttia. Kysyttiin neuvoja, haluttiin tietää, onko jokin asia jo päätetty tai onko tämä asia sellainen, että se voisi tulla vammaispalvelujen kautta.
Poliisi soittaa harvoin, sillä vammaispalvelulla ei ole kriisipalvelua.
– Joskus, hyvin harvoin, tulee kiireisiä tapauksia, joissa esimerkiksi omainen on menehtynyt ja kotona on hoitoa vaativa vammainen.
Kun puhelin ei soi, Pietilä ”jeesaa” muita. Hän käy läpi sähköistä asiakastietojärjestelmää ja katsoo, onko tullut uusia hakemuksia, joihin pitäisi tarttua heti. Se vapauttaa muiden aikaa.
Hän myös valmistelee asioita kollegoille, jos aika jää.
– Byrokratiaa on aika paljon. Me olemme hallinnollinen laji sosiaalityötä.
Lounastauon aikana on tullut uusi hakemus. Ikääntyvä asiakas pyytää apua kotiin. Marja Pietilä lukee vammaispalvelujen asiakastietoja ja yrittää selvittää, miksi asiakas tarvitsee lisää apua nyt. Hän katsoo myös lääkärin lausunnot. Iltapäivän aikana hän soittaa asiakkaalle ja kyselee tarkemmin.
– Ei vaikuta siltä, että hän tarvitsee akuutisti päätöksen tänään. Tässä tarvitaan ehkä laajempi palvelutarpeen arviointi ja toimintaterapeutti kotikäynnille.
Pietilä on työskennellyt vammaispalveluissa vuodesta 2018 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli lastensuojelussa eri rooleissa.
– Täällä on erilainen työote ja roolit. Täällä näkee leijonavanhempia, jotka tekevät huikeita asioita.
Toisaalta lapsiperheet ja jopa kollegat kokevat joskus, että meidän kanssamme pitää taistella palveluista, Pietilä kummastelee.
Hän muistelee puhelua, joka tuli lastensuojelusta harjoittelijalta. Tilanne ajautui nopeasti vastakkain asetteluksi.
– Hänet oli opetettu taistelukulttuuriin. Parhaat ratkaisut löytyvät kuitenkin yhteistyöllä ja verkostossa.
Vammaispalveluissa työ on suurelta osin moniammatillista verkostotyötä.
Ikävää työssä on se, että nykyisin on vaikea löytää hoitavaa tahoa, joka ottaisi asiakkaita vastaan. Tuntuu, ettei missään ole pysyvää henkilökuntaa, Pietilä kertoo.
– Kaikki myyvät ei oota, eivätkä asiat etene.
Kotoa muuttaminen on pitkä prosessi
Asiakaskäynneille työntekijät menevät Espoossa julkisilla tai talon autolla. Kello käy kahta, kun Nina Metsokumpu nappaa mukaansa Jesper Laitisen ja lähtee Haukilahdenrannan asumisyksikköön. Kyyti järjestyy Laitisen autolla.
Kaikki päivystävät vuorollaan viranomaispuhelimessa. Sosiaalityöntekijä Marja Pietilälle vuoro osuu pari kertaa kuussa. Kuva: Annika Rauhala
Haukilahdenrannassa on viisi asumisvalmennuspaikkaa. Nuoret käyvät ennen omaa kotia asumisharjoittelussa tai ‑valmennuksessa. Valmennuksessa arvioidaan, minkä tasoista asuinpalvelua nuoria tarvitsee.
Yleensä asunto järjestyy tukiasumisyksikössä tai ympärivuorokautisessa asumisessa. Niistä tukiasuminen on kevyempi muoto.
Kotoa muuttaminen on pitkä prosessi, jossa tehdään työtä sekä nuoren että perheen kanssa. Metsokumpu sanoo, että nuorten toiveita pitää kuunnella herkällä korvalla.
– Vanhempi on oman lapsen asiantuntija. Hän osaa kertoa, mikä nuoren tahto on, vaikka nuori ei sitä itse pystyisi kertomaan.
Vähitellen syntyy käsitys, mikä tälle nuorelle on paras ratkaisu juuri nyt. Kun asunto löytyy, nuorelle tehdään tukisuunnitelma. Sitä viilataan nuoren tilanteen mukaan.
Ilon aiheita riittää
Tänään hoidetaan Haukilahdenrannassa 19-vuotiaan Enna Danielssonin asioita.
Hän päätti juuri asumisharjoittelun yksikössä. Se sujui hienosti.
Danielsson pelmahtaa paikalle kolmelta, hänen äitinsä hieman sitä ennen. Yksikön ohjaajat, Enna ja äiti Mirka sekä Laitinen ja Metsokumpu istuvat pöydän ääreen.
– Miten sulla täällä meni? Mikä oli parasta?, Metsokumpu kyselee.
– Ihanasti. Parasta oli Jaana, Enna sanoo ja halaa ohjaaja Jaana Ulmasta.
Metsokumpu käy läpi Ennan ja ohjaajien kanssa kaikki asiat, jotka jaksolla piti harjoitella. Ohjaajat kertovat, että Enna laittoi omatoimisesti ruokaa. Iso paistinpannu oli minulle raskas, Enna kertoo.
– Enna osasi itse arvioida oikein, että rasva voi räiskyä pannulta ja se on kuumaa, kertoo lähihoitaja Kristiina Railo.
Metsokumpu ottaa puheeksi uuden kerrostalon, jota valmistuu Tapiolaan ensi vuonna.
Kotoa Työ on suurelta osin moniammatillista verkostotyötä.
Enna voisi saada sieltä asunnon, jos tuettu asuminen sopii hänelle. Sitä tutkitaan Kilonpuron palveluasunnoilla, joissa asutaan omissa asunnoissa. Sielläkin on henkilökuntaa paikalla ympäri vuorokauden mutta eri lailla kuin Haukilahdenrannassa.
Jakso Kilonpurossa kiinnostaa Ennaa. Hän kuitenkin miettii, miten hän pääsee sieltä työtoimintaan, jossa hän käy. Bussit sinne oppii nopeasti, verkosto kannustaa.
Enna jää odottamaan jaksoa Kilonpurossa. Siihen asti hän asuu kotona.
Metsokumpu on auttanut kymmeniä nuoria itsenäiseen asumiseen Espoossa. Työpäivä päättyy onnistumisen tunnelmissa.
– Kun nuoren asiat menevät eteenpäin, se on suuri ilon aihe.
Jaana Laitinen
Asiakastiimi käsitteli tapauksia anonyymisti. Läsnä olleet toimittaja ja kuvaaja eivät saaneet tietää asiakkaiden henkilötietoja.
