Talentia-lehden päätoimittaja ja viestintäjohtaja Kaisa Yliruokanen
Syksy on toimeliaisuuden ja uusien tuulien aikaa. Lomilta työmaille palaa paitsi levänneempiä työntekijöitä myös vastavalmistuneita ja opintojen loppuvaiheessa olevia sosiaalialan korkeakoulutettuja. Osa heistä on haistellut sosiaalialan asiakastöitä vain harjoitteluissa ja opittavaa on rutkasti.
Vaikka alalle tullaan monesti into piukeana, halutaan sieltä usein pois siipi maata laahaten jo parin vuoden jälkeen. Talentian selvityksen mukaan vastavalmistuneista sosiaalityön maistereista 31 % pohtii alanvaihtoa. Syynä ovat esimerkiksi arvostuksen puute ja palkka, joka ei vastaa työn vaativuutta.
Osa on voinut traumatisoitua jo opiskeluvaiheessa joutuessaan suoraan syvään päätyyn yksin vailla riittävää tukea joko kesätöissä tai harjoittelussa.
Sosiaalialan opiskelijoiden harjoittelut ja työssäkäynti on edelleen villi länsi. Edes asiakkaille ei ole nimikekikkailujen vuoksi selvää, onko heidän työntekijänsä harjoittelija, pidemmälle opiskellut vai laillistettu sosiaalihuollon ammattihenkilö.
Eikä kukaan näytä valvovan, tuetaanko urallansa ensiaskeleita ottavia, saati työskentelevätkö he vanhemman kollegan ohjauksessa. Liian moni parikymppinen on joutunut kohtaamaan vaativia asiakkaita kylmiltään ja selviytymään kohtaamisista, miten parhaiten osaa, koska perehdytykselle ei ole toimivia rakenteita eikä aikaa.
Lääkäreillä tilanne on toinen. Ensinnäkin ennen kuin lääkärin tehtävissä voi toimia sijaisena, on opiskeltava neljä vuotta ja senkin jälkeen on lupa toimia vain laillistetun lääkärin välittömässä johdossa ja valvonnassa. Tällä tuetaan paitsi potilasturvallisuutta, myös tulevan lääkärin omaa työturvallisuutta ja oikeuksia. Lisäksi sijaisen on oltava Valviran rekisterissä.
Sosiaalihuollossa sijaisilta ei vaadita rekistereitä ja esimerkiksi sosionomeja pääsee sijaistamaan ilman opintoja, kunhan on soveltuvaa koulutusta, mikä onkin sitten työnantajakohtainen tulkintakysymys.
Koska ala vuotaa eikä palkoilla haluta houkutella, otetaan liian usein töihin ne, jotka saadaan, vaikka työn vaatimassa osaamisessa ja koulutuksessa olisi puutteita. Tämä ei ole opiskelijoiden eikä myöskään valmistuneiden etu.
Alalla pysymistä tukisi, jos perehdytys olisi tukevaa jo harjoitteluvaiheesta lähtien ja alalle valmistuneet tuoreet kollegat saisivat aloittaa uransa hellästi kokeneen kollegan rinnalla.
Tukeva perehdytys ja osaamista vastaavat tehtävät ovat työhyvinvoinnin lähtökohta. Untuvikko tarvitsee nimetyn ohjaajan ja perehdyttäjän, jolla on aikaa opettaa uusi talon tavoille ja alan sisään suunnitelmallisesti.
Ja tietysti työn vaativuuden pitää näkyä niin tulokkaan kuin kokeneemmankin osaajan palkassa.
