Marjo Katajisto on Talentian erityisasiantuntija. Kuva: Veikko Somerpuro
Helmikuisena arkipäivänä hain paketin postista. En tosin ihan mitä tahansa pakettia vaan ystäväni kutoman islantilaisen villapaidan.
Sekin oli jo ihana yllätys, mutta paketissa oli myös toinen ihanuus: käsin kirjoitettu kirje. Kirjettä lukiessa tuntui kuin ystäväni olisi puhunut minulle kasvokkain keittiön pöydän äärellä.
Tarina villapaidan kutomisesta ja yhteisten kokemusten muisteluista aina teini-iästä lähtien saivat kyyneleet silmiini. Mutta tunsin, etten ole yksin enkä yksinäinen.
Aikaisempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että pitkittyneellä yksinäisyydellä ja sosiaalisella eristyneisyydellä on yhteys erilaisiin hyvinvointi- ja terveysongelmiin. Koronaepidemia ja rajoitukset ovat lisänneet yksinäisyyden kokemusta. Erityisesti nuorten naisten yksinäisyyden kokemus on koronavuoden aikana lisääntynyt, kertoo Ylen Suomalaisten pelot ja haaveet ‑tutkimus.
Mutta onko korona normalisoinut yksinäisyyttä, kun se pakostakin koskee jo yhä useampaa? Yksinäisyys lienee melko tuttu tunne tässä ajassa? Yksinäisyyttä ei kuitenkaan pitäisi yksiselitteisesti normalisoida.
Vakava kansantauti
Jokaisen ihmisen yksinäisyys on yksilöllistä ja sen vaikutukset kunkin elämään ovat erilaisia. Koronan vuoksi asetetut rajoitukset toivat mukanaan omat ilmiönsä ja vaikutuksensa, kun niiden myötä esimerkiksi ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia sosiaalisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa rajoitettiin poikkeuksellisen paljon.
Englannissa toimi hetken väliaikainen vastuuministeri, jonka tehtävä oli ratkaista yksinäisyydestä johtuvia ongelmia. Suomessakin kokoontui vuosia sitten Yksinäisyysfoorumi.
– Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä vähemmän yksinäisyyttä esiintyy, totesi professori Juho Saari silloisessa puheenvuorossaan.
Palasin myös lukemaan edellisen hallituksen asettaman eriarvoisuustyöryhmän raporttia ja ehdotuksia.
Yksinäisyyttä pidetään jo vakavana kansantautina.
Miten paljon tärkeitä, turvaavia, palauttavia, tehostavia ja pelastavia toimenpiteitä! Pieni osa ehdotuksista on edennyt, iso osa odottaa vai ovatko ne jo unohtuneet?
Yksinäisyyttä pidetään jo vakavana kansantautina. Tarvittaisiin siis poliittisia päätöksiä ja tekoja, vaikka näillä päätöksillä ei läsnäoloa ja empatiaa voi lisätä.
Korona on uhka eriarvoisuuden kasvamiselle ja lisääntyvälle yksinäisyydelle. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on tehnyt kattavaa tilannekuvaa sosiaalihuollon tilasta päätöksenteon tueksi eri tasoilla.
Tilannekuva toivottavasti tuo nyt ja tulevaisuudessa näkyväksi sen, miten tärkeä rooli sosiaalihuollolla on. Yhdenvertaisuutta edistävä päätöksenteko perustuu tietoon, avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Päätöksentekijät tarvitsevat monipuolisesti tietoa alan ammattilaisilta, jotta he näkevät syvemmälle kuin talousarvion lukuihin.
Tämä aika tarvitsee kokemuksia, tutkittua tietoa ja arviointia paikallistasolla.
