Kirjailija Susanna Alakoski kehottaa siviililirohkeuteen

Mitä Susanna Alakoski tarkoittaa, kun hän lainaa kollegaansa ja sanoo ”Kun eduskunnassa pieraistaan aamupäivällä, haisee se iltapäivällä sosiaalitoimistossa”.

Voidaan puhua suomea, jos haluat, sanoo ruotsinsuomalainen kirjailija Susanna Alakoski rennolla suomenkielellä.
Etsimme Alakosken kanssa istumapaikkoja ammattikorkeakoulu Arcadan avarassa, kesäkuun valaisemassa kahvilassa, jossa parveilee Nordic 2015 ‑konferenssin väkeä. Pohjoismaisella Rohkeus sosiaalialalla ‑konferenssilla on puolituntinen kahvitauko.

En vaihda ruotsista suomeen, sillä olin kuunnellut juuri Alakosken esitelmän, ja sen hän piti ruotsiksi.
Istuudumme pöytään. Alakoski ottaa esiin oman yrttiteepussinsa. Minä puolestani muistelen, miten Alakoski päiväkirjakirjassaan Köyhän lokakuu kirjoittaa, että häntä ikävystyttää kun hänet pyydetään poseeraamaan taustoihin, esimerkiksi graffitiseinää vasten, joka vie ajatukset köyhään lähiöön, hän asui lapsena perheensä kanssa, mutta ei asu enää.

”Halvin on paras”

Nordic 2015:n ensimmäisenä konferenssipäivänä Susanna Alakoski esitellään kirjailijana, sosiaalityöntekijänä ja tutkijana. Tutkijan nimikkeen hän kiistää.
Ymmärrän esittelyä, sillä molemmat Alakosken persoonalliset päiväkirjakirjat Köyhän lokakuu ja Lähimmäisen huhtikuu sisältävät paljon analyyttistä faktaa köyhyydestä ja läheisriippuvuudesta.

Nordic 2015 ‑konferenssissa Alakosken puheenvuoron otsikko on Sosiaalinen insinööritaide. Esitelmässä kulkee vahvana punaisena lankana painotus ehkäisevään sosiaalityöhön.
Alakoski aloittaa kertomalla siitä, miten hän kirjoitti kirjeen Ruotsin radion tiedeohjelman toimitukseen. ”Kuuntelen kyllä luonto-ohjelmia, mutta toivoisin että tiederadio perustaisi ohjelman sosiaalisista kysymyksistä. Se käsittelisi sosiaalihistoriaa, sosiaalista syrjäytymistä, väärinkäyttöä ja keskusteluja sosiaalisesta kestävyydestä.”
Sitten Alakoski esittää retorisen kysymyksen.

Elämme äärimmäisen epätasa-arvoisessa maailmassa, jota poliisi panssari-

autoineen ei voi muuttaa.

– Voiko ihminen tulla sosiaalisesti sairaaksi, samalla tavalla kuin hän voi sairastua psyykkisesti. Psyykkisesti sairaalle on hoitoa ja tukea, sama pitäisi päteä sosiaalisesti sairaalle. Sosiaalitoimen pitäisi olla yhtä hyvin varustettu kuin sairaanhoidon.

Mutta yhteiskunnassa, missä sosiaalityöstä vain säästetään, tämä on utopistinen ajatus. Historiallisestikin. Kirjailija Vilhelm Moberg kirjoitti jo vuonna 1949 kirjasarjassaan Maastamuuttajat (suomennettu 1958–1959), että ”Sosiaalityö saa maksaa niin vähän kuin mahdollista”.
– Halvin on paras ‑ajattelu vallitsee yhä tänä päivänä, muistuttaa Alakoski.

Sosiaalinen insinööritaide vaatii investointia. Käsitteen ymmärtämiseksi Alakoski kertoo tarinan opintovuosiltaan Göteborgin yliopistossa, missä hänen opettajansa Urban Herlitz esitti kysymyksen siitä, oliko ennen kaikki paremmin.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen eräs opiskelija vastasi, että kyllä oli.
– Vastaus suututti Herlitziä ja hän sanoi, että ei helvetissä ollut – ihmiset kuolivat kylmyyteen. Herlitz jatkoi, että naulan keksimisen jälkeen asunnot paranivat eikä niin moni enää kuollut lämmön puutteeseen, kertoo Alakoski.

Susanna Alakoski jatkaa, että sosiaalityöllä on paljon keinoja käytössä – köyhyyttä ei kuitenkaan ole poistettu, ja tämä on iso ongelma.
– Köyhyydessä itää seksismi ja rasismi sekä yleinen sekasorto.
Alakoski mainitsee esimerkkinä Lontoon vuoden 2011 mellakat, jossa eräs 16-vuotias isä varasti liikkeestä vaippoja vauvalleen. Poliisi otti hänet kiinni ryöstelystä.

– Elämme äärimmäisen epätasa-arvoisessa maailmassa, jota poliisi panssariautoineen ei voi muuttaa. Yhteiskunnan varoja pitäisi satsata sosiaaliseen tukijärjestelmään, ei mellakkapoliisin varusteisiin. Ihmisillä on vahva tahto pärjätä, mutta he tarvitsevat siihen apua.

Yksi monista sitaateista, joilla Susanna Alakoski antaa esitelmäänsä väriä, on kotoisin kirjailija Claes Anderssonin tuotannosta ”Jos ihmiseltä riistetään kaikki, katsokaa miten omituisesti hän sitten käyttäytyy.”

Rahaongelmat

Kirjassaan Köyhän lokakuu Susanna Alakoski kirjoittaa entisestä kollegastaan ja esimiehestään, Barbrosta. Barbro on sosiaalityöntekijä, jolla on kokemusta siitä, miten siitä asiakkaiden depressioita hoidetaan.

– Hän sanoo, että ihmisiä ahdistavat vuokramaksuvaikeudet, huoli lapsista, kumisaappaiden tarpeesta. Köyhyys ei häivy myönteisillä ajatuksilla.
Barbron mielestä sosiaalityö on sitä, että uskaltaa käyttää valtaansa, jotta apua tarvitsevat myös tulevat autetuksi. Tarvitaan rohkeutta, asiantuntemusta ja ammattitaitoa tulkita lainpykälät asiakkaan näkökulmasta.

– Nyt jo eläkkeellä olevalla Barbrolla oli työhuoneessaan seinällä sitaatti, joka on nerokas yhteenveto siitä, mitkä ovat poliittisten säästötoimien vaikutukset yksilöön: ”Kun eduskunnassa pieraistaan aamupäivällä, haisee se iltapäivällä sosiaalitoimistossa.”

– Tunnen sosiaalityöntekijät ammattiylpeänä ammattiryhmänä. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi kuitenkin enemmän puhua, mitä vaikutuksia heidän työolosuhteillaan on asiakkaisiin. Mitä sellaisen uutisotsikon takana on, kun kirjoitetaan että sosiaalityön asiakas on kuollut sosiaalihuollon puuttuessa.

Mediassa pitäisi myös kertoa, mitä on onnistunut sosiaalityö, ja sosiaalityöntekijä voi itse ottaa yhteyttä lain valmisteluun ja antaa asiantuntemusta sosiaalisissa kysymyksissä, sanoo Alakoski.

Auttamisen ei tarvitse maksaa paljon rahaa, mutta tarvitaan siviilirohkeutta.

Palkkansa ansainnut

Susanna Alakoski tekee vaikutuksen sanomalla, että sosiaalityöntekijä, joka urallaan on auttanut yhden henkilön syrjäytymisen tieltä on palkkansa ansainnut. Lausahduksen ymmärtää hyvin, jos on tutustunut Alakosken kirjoituksiin Köyhän lokakuu ‑teoksessa. Sitä voi lukea omaelämäkerrallisena. Alakoski itse eli vastavirrassa teini-iässä, pinnasi koulusta ja muutti pois kasvatusperheestään.

Alakosken kohdalla kontakti sosiaalityöntekijään Barbroon, siihen samaan työntekijään, joka myöhemmin oli hänen kollegansa ja esimiehensä, sai Alakosken suorittamaan lukion. Tämä avasi Alakoskelle oven korkeakouluopintoihin, luokkamatkalle köyhästä ystadilaisesta maahanmuuttajaperheestä koulutettuun keskiluokkaan.

Tämä matka antoi Alakoskelle myös inspiraation esikoiskirjalle Sikalat, josta hän sai Ruotsin arvostetun August-palkinnon vuonna 2006.

Uusi kirja

Nordic 2015 ‑konferenssin tauolla Susanna Alakoski kertoo, että hänellä menee paljon aikaa vastata lukijakirjeisiin. Jokaisen lehtipalstan kirjoitus, esimerkiksi Arbetaren-lehdessä, tuottaa lukijapalautetta.
Läheisriippuvuus, jota käsitellään hänen viimeisimmässä kirjassaan Lähimmäisen huhtikuu, koskee niin monia.

– Vahvistus sille, että muilla on vastaavia kokemuksia, on vapauttavaa.
Loka- ja marraskuussa Alakoski on jälleen Suomessa ja hän tulee esiintymään kirjamessuilla uuden kirjansa kanssa. Kirjailijalla on tällä hetkellä useita kirjoitushankkeita meneillään. Hän kirjoittaa eri tyylilajeissa ja hänen tuotannossaan on myös näytelmiä ja lastenkirjoja.

Alakoski sanoo, että hänellä on aina aikaa puhua sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityö on lähellä hänen sydäntään.
– Sosiaalityöntekijällä on oma paikkansa yhteiskunnassa samalla tavalla kun poliisilla. Miten yhteiskunta pärjäisi ilman poliisia?
– Jos esiinnyn seminaareissa ja konferensseissaa, jään aina seuraamaan muita puheenvuoroja sosiaalisista kysymyksistä, sanoo Alakoski.

Ymmärrän vihjeen, haastattelumme on päättymässä – Alakoski suuntautuu konferenssiauditorioon kuuntelemaan seuraavia puheenvuoroja, ensiksi professoria Juha Suorantaa ja tutkijaa Sanna Ryynästä, jotka puhuvat taistelevasta tutkimuksesta.

Oma konferenssipäiväni päättyy mielenosoitukseen. Lähestyessäni Rautatieasemaa liityn marssiin lapsiperheiden ja päiväkotihenkilökunnan kanssa. Tarvitsemme rohkeutta, jotta saamme aikaan paremman maailman!

Sunniva Ekbom