Kiireiset sijoitukset karkasivat käsistä

Viime vuosi oli erityinen. Lastensuojeluilmoituksia tuli tolkuttomasti. Kiireellisiä sijoituksia tehtiin enemmän kuin useina edellisinä vuosina. Soititpa minne päin Suomea tahansa, oli tilanne sama, ihmettelee Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen.

THL:n tilastoraportin mukaan maassamme tehtiin viime vuonna lastensuojeluilmoitus 76 116 lapsesta. Yhtä lasta kohden tehtiin keskimäärin 1,8 lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoitusten kokonaismäärä (139 368) kasvoi 15 prosenttia edellisestä vuodesta.

Kiireellisesti sijoitettiin 4 081 lasta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Huostassa olleiden määrä pysyi vakaana ja oli yhteensä 10 526 lasta. Kodin ulkopuolelle oli vuoden aikana sijoitettuna 17 956 lasta ja nuorta. Lukumäärä kasvoi 3 prosenttia edellisestä vuodesta, mikä johtui pääasiallisesti kiireellisten sijoitusten määrän kasvusta.

Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 55 884 lasta ja nuorta vuonna 2017. Määrä väheni 1 146 asiakkaalla (2 prosenttia) edellisestä vuodesta.

THL:n tutkimusprofessorin Tarja Heinon mukaan tilastot osoittavat yllättäviä muutoksia. Avohuollon uusien asiakkaiden määrä ei ole pyrkimyksistä huolimatta vähentynyt vuoden 2016 jälkeen. Kiireelliset toimet ovat taas lisääntyneet.

– Maakuntien välillä on merkittäviä eroja ja vaikeasti selitettävää vaihtelua niin ilmoitus- kuin sijoituskäytännöissä. Sijoituspaikka pitäisi järjestää lapsen tarpeita vastaavasti, mutta esimerkiksi perhehoidossa olevien lasten osuus vaihtelee maakunnittain paljon, Heino pohtii.

Tapahtuiko suomalaisessa lastensuojelussa vuonna 2017 jotain sellaista, millä näitä lukuja voitaisiin selittää? Sitä pitäisi Hämeenlinnan lastensuojelun palvelupäällikön Marja Hännisen mielestä tutkia.

– Huolestuttavaa ja yllättävääkin on, että kiireellisten sijoitusten määrä on niin rajusti kasvanut, jatkaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen.

Hänen mielestään olisi kiinnostavaa selvittää, mitä uudistettuun sosiaalihuoltolakiin säädetty pykälä yhteydenotosta sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi aiheutti lastensuojelun ilmoitusvelvollisuudelle käytännössä. Pykälien sisältö ja velvoittavuus ovat hyvin samanlaisia.

Huostaanottoja ennätysmäärä

Kanta-Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa kiireellisesti sijoitettujen lasten osuus oli 0,5 prosenttia vastaavaan väestöön suhteutettuna, mikä on maakunnittain tarkasteltuna suurin. Huostassa olleiden lasten määrissä Kanta-Häme on myös kärjen tuntumassa, sillä luku niiden osalta on 1,2 prosenttia, kun kärkipaikkaa pitävän Pohjois-Savon luku on 1,3 prosenttia.

Hämeenlinnassa lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna 19 prosenttia, 2 252 ilmoitukseen. Huostaanottoja valmisteltiin ennätysmäärä. Ilmoituksista 67 johti kiireelliseen sijoitukseen. Kiireellisistä sijoituksista 25 päätyi huostaanottoon.

Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen muistuttaa, että huostaanottoja puretaan koko ajan. Lapsia kotiutetaan puolenkymmentä vuosittain hyvässä yhteistyössä perheiden, sijoituspaikkojen ja muiden palveluntarjoajien kanssa. Tällä hetkellä kaupungilla on huostassa yhteensä 133 lasta.

– Voi sanoa, että lapsen lähdettyä sijoituksesta huostaanotto puretaan puolen vuoden kuluttua. Esimerkiksi nuoren ja vanhempien huonoja välejä on kohennettu perheterapian avulla.

Sosiaali- ja lastensuojelulakien muutokset eivät tuoneet lisää voimavaroja, vaan monessa kunnassa niitä siirrettiin taskusta toiseen.

Kaupunki on kehittänyt ehkäiseviä palveluja nuorille. Kiitosta on saanut lastensuojelutyöhön kohdistuvaa painetta selvästi helpottanut Toppari-tukipalvelu. Topparin moniammatilliseen tiimiin kuuluvat psykologi, kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa ja sosiaaliohjaajaa sekä lähitutor.

Tiimin jäsenet jalkautuvat kadulle ja tapaavat kouluikäisiä nuoria heidän kotonaan, kahvilassa tai vaikka keilahallilla. Asiakkailla voi olla psyykkisiä tai sosiaalisia vaikeuksia, mutta tiimi kohtaa työssään myös koti- ja perhetilanteisiin liittyviä haasteita.

– Toppari-työ on erittäin tehokasta. Loppupeleissä se ei edes maksa paljon, jos sitä vertaa sijaishuollon kustannuksiin, Hänninen painottaa.

Sijoituksen kriteereitä tiukennettiin

Kiireellisesti sijoitettujen lasten osuus vastaavaan väestöön suhteutettuna oli pienin Etelä-Karjalassa ja Ahvenanmaalla. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten lastensuojelun palvelupäällikkö Raija Kojo kertoo heidän kehittäneen tehostettua perhetyötä, mihin liittyvää intensiivistä perheelle kotiin annettavaa tukea on lisätty.

– Kiireelliset sijoitukset ajankohtaistuvat usein pitkään jatkuneen vaikean perhetilanteen jälkeen, jolloin tapahtuu sellainen ylilyönti, mitä vanhemmat eivät enää kykene käsittelemään, Kojo selittää.

– Pyrimme ennakoimaan juuri niitä tilanteita. Perheillä on käytössään suora puhelinnumero tutuille perhetyöntekijöille, jotka pystyvät välittömästi järjestämään kotiin apua.

Kojo muistuttaa lastensuojelulain muutoksesta, millä kiireellisen sijoituksen kriteereitä tiukennettiin. Muutoksella haluttiin eroon sellaisten sijoitusten tekemisestä, joilla pyritään helpottamaan huostaanottoja. Eksotessa muutoksella ei ollut merkitystä, sillä kiireellisten sijoitusten määrät ovat vähentyneet jo pitkään.

– Kriisitilanteissa olemme kiinnittäneet huomiota huolelliseen selvitystyöhön, jotta ratkaisua voitaisiin etsiä muilla keinoin kuin sijoitusten ja huostaanottojen kautta, Kojo selittää.

– Huostaanottoja ei pitkitetä tarpeettomasti. Ensisijaisesti pyritään tilanteen kohentamiseen. Nuorella se voi tarkoittaa peruskoulun loppuun saattamista ja toisen asteen opiskelupaikan hankkimista.

Aila Puustinen-Korhonen pitää Kojon mainitsemaa kriteerien tiukennusta myös ongelmallisena. Sillä vaikeutettiin kiireellisen sijoituksen tekemistä. Lastensuojelussa tilanteiden tulkintaan liittyy epäselvyyttä ja epäröintiä. Aiheellisia sijoituksia on voinut jäädä tekemättä. Yksi seuraus voikin olla viime vuonna tapahtunut kiireellisten sijoitusten suma, kun kasaantuneet sijoitukset ovat purkautuneet viiveellä.

Haukat lastensuojelun taivaalla

”Alkusyksystä kuulin, että Posti on voittanut erään kaupungin lastensuojelun perhetyön kilpailutuksen. Kyse ei ollut valeuutisesta. Olemme sellaisen ilmiön äärellä, jossa isot toimijat pyrkivät uudelle alalle alihintaan, tekevät tappiolla muutaman vuoden ja kartuttavat sinä aikana osaamista.”

THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino ihmettelee blogissaan vallitsevaa toimintatapaa ja kyselee lapsen edun perään. Todettakoon, että voitettuaan mainitun tarjouskilpailun Posti kuitenkin vetäytyi. Siitä huolimatta uutinen paljastaa jotain olennaista lastensuojelussa vallitsevasta todellisuudesta tänä päivänä.
Heino kertoo kantavansa huolta niistä noin 18 000 lapsesta ja nuoresta, jotka vuosittain ovat lastensuojeluperustein ympärivuorokautisessa hoidossa. Vuonna 2015 oli kyseisistä lapsista ja nuorista yli 7 000 sijoitettuna yksityiseen perheeseen oman kodin ulkopuolelle, lähes saman verran erilaisiin laitoksiin, yli 2 000 ammatillisiin perhekoteihin ja lähes 2 000 muualle.

”Näissä yksiköissä kasvaa pikkukaupungin kokoinen tuleva sukupolvi”, kirjoittaa Heino.
Lastensuojelun ympärivuorokautinen palvelutuotanto on yksityistynyt 2000-luvulla. Laitosyksiköistä ja ammatillisista perhekodeista suurin osa on yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten järjestöjen ylläpitämiä. Julkisen sektorin yksikköjä on noin kolmannes.

Tätä juttua varten on kuultu myös sellaisia kunnallisen lastensuojelun työntekijöitä tai esimiesasemassa olevia henkilöitä, jotka joutuvat työtehtäviensä tai asemansa vuoksi seuraamaan yksityisten palveluntuottajien toimintaa. Joukossa on esimerkillisiäkin yrityksiä, mutta joistakin yksiköistä annettu palaute on kriittistä. Haastateltujen henkilöllisyyden suojelemiseksi he esiintyvät nimettöminä.

– Haukat vaistoavat saaliin kaukaa. Markkinoille tulee yrityksiä, joilla ei ole minkäänlaista hajua siitä, miten näitä töitä pitäisi tehdä, sanoo yksi haastatelluista työntekijöistä.
– Kunnallisissa palveluissa on paljon toivomisen varaa, mutta ne ovat kuitenkin niin lähellä, että me pystymme valvomaan niitä paremmin.
– Tähän sekoittuu kunnissa myös elinkeinopolitiikka. Eri alueet haluavat näitä laitoksia alueilleen. Välillä tuntuu, että lastensuojelun asiantuntemus tai lapsen tarpeet ovat niitä viimesijaisia asioita, jatkaa toinen haastateltavista.

Isojen toimijoiden ostettua pienempiä ne liian usein muuttavat hyväksi koettua sapluunaa tai vaihtavat ihmisiä. Ostetussa yksikössä työtä tehneet pitkän linjan ammattilaiset eivät koe enää voivansa tehdä asiakastyötä eettisesti kestävällä tavalla ja lähtevät. Heidän mukanaan menetetään valtavasti osaamista.

– Harmittaa kaikista eniten niiden lasten puolesta, joita joudutaan siirtämään muualle sen takia, kun se bisnes ei mennytkään tältä ostajalta niin kuin oli ajateltu.

Palvelutarpeen arviointi tärkeää

– Olemme viime vuoteen saakka olleet aluehallintoviraston seurannassa. Kahteen kertaan on ollut uhkasakkokin päällä lastensuojelun määräaikojen ylitysten vuoksi, Marja Hänninen kertoo.

Hämeenlinna on viime vuonna luopunut tilaaja–tuottajamallista sosiaali- ja terveyspalvelujensa organisoinnissa. Koko Kanta-Hämeen alueella on kiinnitetty huomiota erityisesti palvelutarpeen arvioinnin kehittämiseen. Arviointi tapahtuu lapsiperhepalveluiden ja lastensuojelun yhteistyönä. Näin lyhennetään perheiden odotusaikoja ja nopeutetaan työskentelyä.

– Yritämme segmentoida asiakkuuksia siten, että tietyntyyppisissä ongelmissa prosessi toteutetaan aina samalla tavoin. Siihen sisältyvät tietty määrä tapaamisia ja tietyt menetelmät.

Arvioinnin kautta tullaan muun muassa perhetyön, perheneuvolan ja lastensuojelun asiakkaaksi. Näin asiakkaan itsensä ei tarvitse osata arvioida, mihin ottaa yhteyttä. Samassa yhteydessä tehdään myös palveluohjausta kaupungin ulkopuolisiin palveluihin.

– Se on varmasti syynä, että onnistuimme kampittamaan määräaikapulmamme. Tämä toimintamalli tulee mahdollisesti siirtymään tulevaan soteen, arvelee Hänninen.

Puustinen-Korhosen mielestä palvelutarpeen arviointia tulisi kehittää moniammatillisena tiimityönä. Siihen viime vuonna toteutetun Kuntaliiton lastensuojelun kuntakyselyn tulokset antavat vahvan tuen. Tiimissä tulisi olla sosiaalihuollon osaajien lisäksi ainakin psykiatrinen sairaanhoitaja ja toimintaterapeutti terveydenhuollon puolelta. Laadukkaalla arviointityöllä palveluohjaus osuu oikeaan.

Tarja Heino toteaa sosiaalityön toimivan parhaimmillaan moniammatillisen verkoston kokoonkutojana. Ammattilaiset ja palvelujärjestelmät lapsen ympärillä tulisi kytkeä yhteen tavalla, jonka tavoitteena on sekä voimistaa että auttaa lasta ja perhettä, mutta myös välttää lapsen sijoittaminen.

– Ehkäisevä työ pitäisi nähdä niinkin, että kun vaikeuksia alkaa ilmaantua, ei toimitakaan tiukasti yleisen normin tai palvelukaavan mukaan vaan tehdään tarvittaessa intensiivisemmin ja enemmän yhden kanssa. Näin ehkäistään ongelman vaikeutumista, Heino miettii.

Sijaisperheitä vaikea löytää

Lastensuojelulain mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoidossa. THL:n tilastoraportissa Etelä-Pohjanmaa erottuu laitoshuollon korkean luvun osalta. Huostassa olleista lapsista 35 prosenttia oli laitoshuollon piirissä ja 52 prosenttia oli sijoitettu perheisiin.

– Maakunnassa vain Seinäjoki järjestää julkisesti perhehoitoa. Muut kunnat tai kuntayhtymät ostavat perhehoidon palveluja, kertoo Etelä-Pohjanmaan LAPE-hankkeen työntekijä Noora Aarnio, joka on virkavapaalla Seinäjoen kaupungin lastensuojelutyöstä.

– Jotta perhehoito pääsisi entistä paremmin kehittymään, tarvittaisiin maakunnallinen toimija huolehtimaan siitä, että perhehoito on resurssoitu mahdollisimman hyvin.

LAPE-hankkeessa toimivissa työryhmissä pyritään kehittämään perhehoitoa. Hoitomuodossa riittää haasteita sekä julkisilla että yksityisillä toimijoilla. Perhehoidossa tukea tulee ohjata riittävästi sekä sijaisvanhemmille että perheisiin sijoitetuille lapsille. Lapset voivat oireilla voimakkaasti.

– Sijaisperheiden löytäminen ei ole aina helppoa. Oman kodin avaaminen ”julkiseksi kodiksi” ja perhe-elämän avaaminen viranomaisille voi olla raskasta. Seinäjoella on toiminut jo pitkään oma sosiaalityöntekijä perhehoitajien tukena.

Etelä-Pohjanmaalla suurin osa laitospalveluista on yksityisten tuottamaa. Seinäjoella on kaksi julkista laitosta, 7‑paikkainen perusyksikkö ja 14-paikkainen yksikkö, missä on saatavilla neuropsykiatrista osaamista ja asiantuntemusta kehitysvammaisuudesta.

– Seinäjoella ollaan kansallisen trendin vastaisesti lisäämässä julkista palvelua. Olen itse ollut mukana kehittämässä tätä uutta 14-paikkaista lastensuojeluyksikköä Törnävälle, Aarnio kertoo.

Kehittämistyössä on kuultu ensinnäkin lastensuojelutyön toimijoita, mutta ainutlaatuisella tavalla myös sijoitettuja nuoria ja heidän vanhempiaan. Viime vuonna kootut nuorten ja vanhempien ryhmät ovat tuottaneet tietoa toimintaa varten. Aarnio tulee kokoamaan materiaalista käsikirjan.

Perhehoidossa tukea tulee ohjata riittävästi sekä sijaisvanhemmille että perheisiin sijoitetuille lapsille. Lapset voivat oireilla hyvinkin voimakkaasti.

– Asiakkaat pitivät neuvottelutilanteita vaikeina, koska niissä voi nousta ristiriitaisia tunteita esiin perheiden erimielisyyksien vuoksi. He toivoivat mahdollisuutta keskustella myös näiden tilanteiden jälkeen ja purkaa tunteitaan.

– Sekä nuoret että vanhemmat pitivät tärkeänä, että perhetyön täytyy olla integroituna laitoksen toimintaan, Aarnio korostaa.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman aikana ollaan laatimassa sijaishuollon kansallisia laatukriteereitä. Tarja Heinon mielestä Suomeen pitäisi perustaa avoin kansallinen rekisteri, josta kävisivät ilmi maassa toimivat julkiset ja yksityiset lastensuojelun laitosyksiköt. Sieltä olisi löydettävissä yritystietojen lisäksi palvelutarjonta, hinnoittelu ja erikoisosaaminen.

– Kun vaadittava tieto olisi yhdenmukaisesti luokiteltu, maakunnat voisivat kilpailuttaa palveluntuottajat rekisterin perusteella. Se antaisi mahdollisuuden luopua raskaista kilpailutuksista, jotka imevät valtavasti voimavaroja, Heino perustelee.

Sosiaalihuoltolain uudistus tarpeen

Sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä tehtiin muutoksia myös lastensuojelulakiin. Tavoitteena oli siirtää sosiaalipalvelujen painopistettä lastensuojelusta sosiaalihuoltolain mukaisiin keveämpiin palveluihin.

Sosiaalihuoltolain toimeenpano on kuntakyselyn mukaan kesken useissa kunnissa ja yhteistoiminta-alueilla. Se on edennyt maakunnista ripeimmin Satakunnassa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Lapin haasteena on toimeenpanon eritahtisuus kuntien välillä: osassa ollaan jo pitkällä ja osassa vasta aloitellaan.

Haastatellut asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että sosiaalihuoltolain uudistus oli erinomainen ja tarpeellinen. Mutta mainitun lain mukaisten palvelujen ja lastensuojelulain mukaisten palvelujen rajapinnasta käydään jatkuvaa keskustelua.

– Jostain syystä lakiin sisältyvää ajatusta palvelujen perustumisesta tarpeeseen, eikä joihinkin kriteereihin, on hirveän vaikeaa saada menemään läpi, Raija Kojo pohtii.

Tarja Heino muistuttaa siitä, että lakimuutokset eivät tuoneet lisää voimavaroja. Se on johtanut joissakin kunnissa siihen, että lastensuojelusta on siirretty resursseja sosiaalihuoltolain mukaiseen perhetyön piiriin. Näin raha on käytännössä liikkunut ”kukkarosta toiseen”.

Marja Hännisen mielestä Hämeenlinnassa tehtiin viisas ratkaisu vuosia sitten, kun kaupunki lähti vahvistamaan samanaikaisesti sekä lastensuojelua että lapsiperhepalveluita. Akilleen kantapääksi ovat muodostuneet perheet, jotka tarvitsevat palveluita paljon ja pitkään.

– On erityislapsia tai muuta problematiikkaa, mikä vaatii pitkäjänteistä kannattelutyötä. Se on hankalaa, koska lapsiperhepalveluiden järjestelmä perustuu siihen, että asiakkuudet eivät jatkuisi kauan.

– Me laskimme toukokuussa, että meillä on satakunta sellaista lasta, joiden oikea paikka ei olisi lastensuojelussa. Sellaisia asiakkuuksia on kuitenkin vaikeaa siirtää, koska siirtyessään ne voisivat tukkia varhaisemman tuen palvelut, Hänninen kertoo.

Markku Tasala

Riittävätkö sosiaalityöntekijät?

Kuntakyselyn vastausten mukaan lastensuojelun palvelujen saatavuus on heikentynyt. Se on johtunut myös niukentuneista resursseista. Kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia on leikattu kovalla kädellä. Vuonna 2012 leikkausten vaikutus oli 631 miljoonaa euroa.

Vuonna 2015 leikkausten vaikutus oli noin 1,3 miljardia euroa. Se on suunnilleen sama summa, jonka kunnat käyttivät kaikkien lasten ja perheiden palvelujensa järjestämiseen tuona vuonna. Kuntaliiton arvion mukaan sosiaalihuoltolain rahoitustarve olisi ollut 88–95 miljoonaa euroa, kun kunnille ohjattiin valtionosuusrahoituksessa 16 miljoonaa euroa.

Henkilöresurssien osalta voimavarat olivat huolestuttavan ohuet muun muassa Kanta-Hämeessä. Lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen kertoo tilanteen olleen Hämeenlinnassa viime vuonna karmea. Tällä hetkellä avohuollossa on kuusi ja sijaishuollossa kaksi virkaa tyhjillään. Kaupunki on tullut vastaan.

– Meillä tehtiin iso palkankorotus sosiaalityöntekijöille toukokuussa. Kesäkuussa loppui viimeisin haku ja nyt vaikuttaa siltä, että saisimme ainakin kaksi sijaista ja ehkä yhden vakinaisenkin, Hänninen toteaa.

Eksoten lastensuojelun palvelupäällikkö Raija Kojo kertoo heillä olleen kesäkuussa neljä sosiaalityöntekijän virkaa auki. Ammattihenkilölain voimaantulon jälkeen oli sijaisten kanssa haasteita, koska sijaisuuskelpoisuuden täyttäviä tai päteviä työntekijöitä ei ollut riittävästi.

– Meillä tehtiin sosiaalityöntekijöiden palkkaratkaisu, jossa tehtävän vaativuuden arviointi määriteltiin myös uudelleen. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tehtäväkohtainen palkka nousi useamman sata euroa. Myös ohjaajien palkkoja on tarkistettu, mutta se työ on vielä kesken.