Tuuli Lamponen tutki väitöskirjassaan kiireellisten sijoitusten päätöksentekoa aina välittömän vaaran havaitsemisesta päätöksen syntymiseen asti.
Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on harvinaislaatuisen suuri vastuu lasten kiireellisistä sijoituksista kodin ulkopuolelle. Yhteiskuntatieteiden tohtori Tuuli Lamponen halusi väitöskirjallaan tuottaa tutkittua tietoa sosiaalityön arjen käytännöistä ja kertoa toisenlaista tarinaa julkisessa keskustelussa esiintyvien, kaikista traagisimpien lastensuojelutapausten rinnalle.
– Sosiaalityöntekijöiden ammatillinen näkökulma jää usein puuttumaan näistä keskusteluista jo salassapitokysymysten ja ammattieettisten näkökulmien vuosi, hän sanoo.
Lamponen valitsi etnografisen tutkimusotteen, jotta hän pääsi mahdollisimman lähelle päätöksenteon hetkiä. Kenttäpäiväkirjoja kerääntyi viideltä sosiaaliasemalta kahdesta kunnasta.
– Havainnoin keskustelua sosiaaliasemien lisäksi kaikissa niissä ympäristöissä, joissa kiireellistä sijoitusta koskevaa päätöksentekoa tehtiin. Olin mukana esimerkiksi kotikäynneillä ja autokeskusteluissa.
Havainnoinnin lisäksi Lamponen teki 51 haastattelua.
– Havainnoidessa sain tietoa passiivisena sivustaseuraajana. Haastatteluissa tarkensin saamaani kokonaiskuvaa ja kuulin, mitä yksittäinen sosiaalityöntekijä käy läpi ja ajattelee.
Yksiselitteistä määritelmää ei ole
Sosiaali- ja terveysministeriö on sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä tähdentänyt, että kiireellinen sijoitus on turvaamistoimi silloin, kun lapsen tilanne vaatii välitöntä terveyden ja kehityksen turvaamista kodin ulkopuolelle sijoittamisella.
Viikonloppuisin ja yöaikaan tiedonsaanti vaikeutuu.
Kiireellisen sijoituksen edellyttämälle välittömälle vaaralle ei kuitenkaan ole yksiselitteistä määritelmää lainsäädännössä, eikä tosielämän tilanteissa.
Lamponen jaotteli välittömän vaaran tilanteet kolmeen kategoriaan: selkeisiin, epäilyksen alaisiin ja epävarmoihin.
– Ajattelen, että välitön vaara koskee tilanteita, joita ei voi ratkaista avohuollon tukitoimilla, hän sanoo.
Yksi mittari on, että arviota tekevä henkilö ei voi kävellä tilanteesta siten, että jättäisi lapsen kotiin ja olisi vakuuttunut siitä, että päätöksentekoa voi lykätä.
STM on erilliskirjeessään ohjeistanut, että lapsen itse kertomaan vaaraan tulee suhtautua erityisellä vakavuudella.
– Aineistoni tukee tätä ohjetta. Sosiaalityöntekijät pitivät lapsen tuottamaa tietoa tärkeänä ja kyseenalaistamattomana lähteenä.
Aina lasta ei kuitenkaan tavoiteta päätöksenteon hetkellä, tai tilanne on emotionaalisesti niin kuormittava, ettei lapsi kykene kertomaan tilanteestaan. Silloin lapsen kanssa tulee keskustella mahdollisimman pian päätöksen toimeenpanon jälkeen.
Tietoa syntyy vuorovaikutussuhteissa
Kun lamponen huomasi, että sosiaalityöntekijät puhuivat aineistossa toistuvasti tiedosta, hän kehitti tietotyön käsitteen kuvaamaan päätöksenteon prosessia.
– Tietotyö on luonteeltaan sosiaalista, sillä tietoa syntyy pääsääntöisesti vuorovaikutussuhteissa, hän kertoo.
Sosiaalinen tietotyö koostuu tiedon keräämisen, käsittelemisen, analysoinnin ja arvioinnin vaiheista. Aikaisempaa tietoa saadaan olemassa olevista asiakaskirjauksista, ja nykyhetkessä tietoa kerääntyy suhteissa muihin paikalla oleviin henkilöihin.
Kiireellisen sijoituksen päätöksenteon prosessia Lamponen kuvailee kehämäiseksi. Se tarkoittaa, että prosessi ei etene lineaarisesti eteenpäin, vaan sosiaalityöntekijän tulee aina uuden tiedon ilmaantuessa uudelleenarvioida kokonaiskuvaa. Uusi tieto joko vahvistaa tai haastaa olemassa olevan tiedon.
– Selkeissä välittömän vaaran tilanteissa tarvittava tieto on käsillä jo päätöksentekohetkellä. Epäilyksen alaisissa tai epäselvissä hetkissä tietoa joudutaan testaamaan moneen kertaan, hän kertoo.
Ajallisestikin prosessointi on moneen suuntaan kulkevaa. Mennyt aika on usein läsnä päätöksenteossa ja muodostaa arviointipohjan. Tulevaisuuteen suuntautuva päätöksenteko arvioi, mitä seurauksia päätöksellä on lapsen elämässä.
Tilanteet eivät ole yksiselitteisiä
Tiedon analyyttinen järkeily vaatii sekä analyyttista että intuitiivista tiedon käsittelyn taitoa, jotka eivät sulje toisiaan pois.
– Analyyttinen käsittely perustuu siihen, että päätökset perustellaan faktoilla. Tilanteet eivät kuitenkaan aina ole yksiselitteisiä olemassa olevan tiedon valossa, Lamponen kertoo.
Kun puhuttua faktaa ei ole, otetaan muut aistikanavat eri tavoin käyttöön, ja tilannetta havainnoidaan asiantuntijuuteen perustuvan intuition turvin.
– Viikonloppuisin ja yöaikaan tiedonsaanti usein vaikeutuu. Silloin intuitiivisesta tiedon käsittelystä voi olla hyötyä. Erityisesti kokeneemmat sosiaalityöntekijät puhuivat tästä, Lamponen sanoo.
Ajatusten jakaminen helpottaa työkuormaa.
Hänen mukaansa ammattilainen oppii ajan kanssa lukemaan tilanteissa olevia signaaleja perustuen aikaisempiin kokemuksiin.
Vasta-alkajat kokivatkin tärkeänä, että päätöksentekoon sai uran alussa apua kokeneemmilta sosiaalityöntekijöiltä.
– Selkeä tarve oli myös päästä keskustelemaan reflektoivasti työyhteisössä esimerkiksi siitä, miten eri ihmiset hahmottavat puuttumisen kynnyksen, Lamponen kertoo.
Ajatusten jakaminen helpotti yksittäisten työntekijöiden kuormitusta. Lamponen huomauttaa, että keskustelua varten on tärkeää luoda käsitteitä, joilla päätöksenteosta voi puhua.
– Se on tärkeä maasto keskusteluille ja jatkokehittämiselle. Sosiaalityöntekijät itse ovat parhaita kuvaamaan omaa tekemistään ja luomaan käsitteistöä työssään.
Osa sosiaalityöntekijöistä kuitenkin toivoi myös työnantajalta yleistason ohjeistusta ja prosessikuvauksia helpottamaan jaetun ymmärryksen muodostamista vaihtelevista prosesseista.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Tuuli Lamposen sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja Kiireellisen sijoituksen päätöksenteko lastensuojelun sosiaalityöntekijän työnä tarkastettiin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 19.8.2022.
Ella Rantanen
