Lapsen hyvinvointi on kaikkien, ei vain lastensuojelun asia, sanovat lastensuojelun ammattilaiset.
Vaarallisia tienylityksiä koulumatkalla? Kiroilevia urheiluvalmentajia, liian kunnianhimoisia vanhempia ja treenejä yötä myöten.
Lapset sairastavat homekoulussa tai ‑päiväkodissa. Pitkät koulukyydit uuvuttavat haja-asutusalueella. Tietokone koukuttaa pelaamaan, ja verkossa lapset törmäävät traumatisoiviin asioihin.
Ne ovat yleisiä oloja ja ongelmia, jotka voivat vaarantaa lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin.
Poliittisten päättäjien vastuulla on rakentaa lapsille terveellinen ja turvallinen kasvuympäristö.
Mutta kenen pitäisi puuttua niihin? Kuuluuko ”etsivä” rakenteellinen lasten suojelutyö lastensuojelulle, muille sosiaalityön ammattilaisille, vanhemmille, viranomaisille, kunnille vai päättäjille ja poliitikoille laajemmin?
Kysyimme sitä lastensuojelun asiantuntijoilta. Asiaa pohtivat lastensuojeluvaltuutettu Elina Pekkarinen, Helsingin entinen sosiaalijohtaja, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja, pitkän linjan lastensuojelun asiantuntija, yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia ammattikorkeakoulusta ja tutkimusprofessori Tarja Heino THL:n Lapset, nuoret ja perhe ‑yksiköstä.
Lasten suojelu on koko yhteiskunnan asia
He kaikki olivat sitä mieltä, että Suomessa yleinen vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista ei kuulu lastensuojelulle vaan laajasti kaikille viranomaisille ja päättäjille.
– Pitää erottaa lastensuojelu ja lasten suojelu. Lastensuojelu eli lapsi- ja perhekohtainen työ kuuluu lastensuojeluviranomaisille. Lasten suojelu on koko yhteiskunnan asia, Sirkka Rousu sanoo.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen näkee asian samalla lailla.
– Kaikilla viranomaisilla on velvollisuus suojella lapsia väkivallalta ja huonoilta elinoloilta.
Mikään viranomainen ei voi irtisanoutua vastuusta ja sanoa, että tämä kuuluu vain lastensuojelulle.
Kunnissa eri viranomaisilla on vastuu omalta saraltaan huolehtia lasten turvallisuudesta, Pekkarinen sanoo.
– Lastensuojelu tekee yksilö- ja perhekohtaista lastensuojelutyötä. Heille ei voi sysätä enää yleistä, rakenteellista työtä.
Lasten suojelua on terveellisen ja turvallisen kasvuympäristön rakentaminen, Tarja Heino sanoo.
– Se on niin vastuullisten viranomaisten kuin päättäjien asia. Ei ole tarvetta delegoida asiaa sosiaalityöntekijöille.
Lastensuojelu on kuormittunut, eikä ammattilaisten aika tahdo riittää tällä haavaa edes oman ydintehtävän hoitamiseen, Aulikki Kananoja huomauttaa. Lastensuojelun ensisijainen vastuu hänen mielestään on puuttua nopeasti lastensuojeluilmoituksiin.
Viranomaisella velvollisuus puuttua epäkohtiin
Lastensuojelun ammattilaisilla on kuitenkin sama velvollisuus kuin muillakin viranomaisilla puuttua epäkohtiin, joita heidän tietoonsa tulee, Pekkarinen muistuttaa.
– Jos lastensuojelu saa tietää asioista, jotka vahingoittavat ja uhkaavat lapsia kunnassa yleisesti, myös heidän pitää välittää siitä tietoa eteenpäin.
Tieto pitää kertoa esimerkiksi kunnassa sille toimialalle, joka vastaa asiasta.
Kananoja pitää tärkeänä, että lastensuojelun ammattilaiselle on selvää, missä roolissa hän kulloinkin toimii. Sosiaalityön ammattilaisen rooliin kuuluu yleisesti edistää ihmisten sosiaalista hyvinvointia ja tunnistaa sitä uhkaavia riskejä.
Lastensuojelu voi olla lasten äänitorvi omassa kunnassa.
Lastensuojelun ammattilaisella on vastuu puuttua sosiaalisiin tekijöihin, joiden tiedetään olevan ilmeinen riski lapsen hyvälle kehitykselle. Siten ne edellyttävät lastensuojelun tarpeen tai ainakin perheen elämäntilanteen tai vanhemmuuden arviointia. Niitä ovat esimerkiksi perheväkivalta tai lapsen kaltoinkohtelu, päihdeongelmat ja vanhemmuutta vakavasti haittaavat mielenterveysongelmat.
– Tällaisiin asioihin puuttumisen pitäisi kuulua lastensuojelun ammattilaisen roolin ydintehtäviin.
Kansalaisena voi myös vaikuttaa
Yksityisenä kansalaisena lastensuojelun ammattilainen voi nostaa esiin erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja lasten hyvinvointiin liittyviä tarpeita kuten kuka tahansa muukin, haastatellut sanovat. Ongelmat on hyvä saattaa kunnan viranomaisten ja päättäjien tietoon.
Myös Rousu näkee, että lastensuojelu voi toimia lasten äänitorvena omassa kunnassa.
– Lastensuojelun pitää olla ikkuna yhteiskuntaan. Se voi kertoa, miten lapset ja nuoret voivat ja mitä ongelmia heillä on. He tietävät, miltä lastensuojelun asiakkaiden arki näyttää.
– Asiakastietojärjestelmiin kertyy tietoa, jota voidaan koostaa ja välittää kunnan muille toimijoille. Lastensuojelun pitää tarjota asiantuntijuuttaan koko kunnan käyttöön.
Ehkäisevä työ monien vastuulla
Suomessa on keskusteltu kauan, pitääkö yleinen lasten hyvinvoinnista huolehtiminen sisällyttää lastensuojelulakiin vai yleiseen lainsäädäntöön, Rousu kertoo. Tällä haavaa asia on siroteltu moniin lakeihin ja useille yhteiskunnan toimijoille.
Käänne ajattelussa oli lastensuojelulain päivitys vuonna 2007. Siinä ennalta ehkäisevä työ määrättiin muille toimijoille, esimerkiksi koululle, terveydenhuollolle ja kunnille yleisesti. Lastensuojelulaista siirtyi paljon osia sosiaalihuoltolakiin vuonna 2015.
– Lasten hyvinvoinnista on tullut kaikkien tehtävää.
Lastensuojelu tekee yksikö- ja perhekeskeistä työtä, eikä sille voi enää sälyttää yleistä rakenteellista työtä.
Lisäksi kuntalain mukaan kunnan perustehtävä on edistää kuntalaisten hyvinvointia. Terveydenhoitolaki taas velvoittaa kunnat ja sote-kuntayhtymät tekemään hyvinvointikertomuksen, jossa kuvataan myös perheiden ja lasten hyvinvoinnin tilaa.
Sirkka Rousun mukaan olisi hyvä, että pirstaleista lainsäädäntöä koottaisiin taas yhteen. Nykytilanteessa ongelmia on eri toimijoiden vastuissa ja yhteistyössä, hän sanoo.
– Toimijat katsovat tilannetta oman tehtävänsä näkökulmasta. On epäselvää, kenellä on kokonaisvastuu ja ‑näkemys lapsen tilanteesta.
Jaana Laitinen
