Keltikangas-Järvinen: 5‑vuotiaiden esiopetus voi kasvattaa eroja

Emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo, että 5‑vuotiaiden esiopetuksessa paukut pitäisi laittaa lapsiin, joilla on kaikkein huonoimmat lähtökohdat.

Tänä syksynä 5‑vuotiaat lapset käyvät esikoulua 19 paikkakunnalla. Kyse on kokeilusta, jossa haetaan tietoa ja kokemuksia esiopetuksen pidentämiseen 2‑vuotiseksi.

Selvityksen teettää Opetushallitus. Se tehdään samassa yhteydessä kuin kunnissa kokeillaan maksutonta varhaiskasvatusta.

Tietoa halutaan siitä, miten lakeja pitää muuttaa, jos esiopetus ulotetaan 5‑vuotiaisiin. Samoin etsitään kokemuksia esiopetuksen kehittämisestä niin, että sitä voidaan antaa 5‑vuotiaille tulevaisuudessa.

Opetushallitus uskoo, että 2‑vuotinen esiopetus tasoittaa merkittävästi lasten oppimisvalmiuksien eroja ennen kuin koulu alkaa. Pelko on, että jos lapsi tulee pakolliseen esiopetukseen 6‑vuotiaana, hän ei välttämättä ehdi saavuttaa koulunkäynnin valmiuksia vuoden aikana.

Puolueet laidasta laitaan kannattavat 2‑vuotista esikoulua. Siitä toivotaan ratkaisua myös maahanmuuttajaperheiden lasten kotouttamiseen ja kielen oppimiseen.

Lasten erot voivat kasvaa

Emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo, että keskusteluun esiopetuksesta sisältyy harha. Se on luulo, että jos kaikille lapsille annetaan samaa, laadukasta esiopetusta, lasten oppimisvalmiuksien erot poistuvat.

Tutkimus kuitenkin osoittaa, että lasten erot voivat jopa kasvaa.

– Mitä laadukkaampaa opetus on, sitä enemmän siitä hyötyvät lapset, joilla on parhaat eväät oppia ja kehittyä. Myös huonoista lähtökohdista ponnistavat lapset hyötyvät esiopetuksesta. Lasten erot eivät kuitenkaan kapene.

– Tässä on paradoksi: oppimisvalmiuksien eroja halutaan kaventaa, mutta tosiasiassa niitä saatetaan kasvattaa.

Keltikangas-Järvinen antaa kaksi vertausta. Samassa jääkiekkokoulussa aloittaa kaksi uutta lasta. Toinen hallitsee luistelun jo hyvin. Toinen laittaa luistimet jalkaan ensimmäisen kerran. Jos valmentaja opettaa kumpaakin lasta samalla lailla, puolen vuoden kuluttua lapset eivät pelaa yhtä hyvin. Hyvä luistelija on edistynyt pidemmälle. Aloittelijan energia on kulunut luistelun opetteluun.

Jos tavoite on kaventaa lasten eroja, esiopetuksessa pitää keskittyä vahvistamaan heikoimmista lähtökohdista ponnistavien lasten oppimista.

Toinen esimerkki koskee kielen hallintaa. Yksi lapsi hallitsee 3 000 sanaa, toinen 300. Isomman sanavaraston omistava lapsi ymmärtää opettajan puheesta enemmän. Siksi hän saa opetuksesta irti moninkertaisesti enemmän kuin toinen lapsi.

Esiopetus räätälöitävä erityishaasteiden mukaan

Meillä on vallalla käsitys, että esiopetus ratkaisee monet ongelmat, Keltikangas-Järvinen sanoo. Esiopetuksella voidaan kaventaa lasten välisiä eroja, emerita toteaa. Se ei kuitenkaan tapahdu antamalla kaikille samaa opetusta ja aloittamalla opetus entistä varhemmin.

– Jos tavoite on kaventaa lasten eroja, esiopetuksessa pitää keskittyä vahvistamaan heikoimmista lähtökohdista ponnistavien lasten oppimista. Varhainen oppiminen ja erojen kaventaminen eivät tapahdu samalla kaavalla.

– Polarisaatio on edennyt Suomessa pitkälle. Syrjäytyminen alkaa usein jo lapsena. Meillä olisi esiopetuksessa mahdollisuus puuttua siihen kehitykseen. Se vaatii kuitenkin, että esiopetus suunnitellaan erityisryhmien mukaan.

Se tulee kalliiksi. Keltikangas-Järvinen pelkää, että poliitikot eivät kuitenkaan ole valmiit satsaamaan asiaan riittävästi resursseja. Eroja tasoittava varhaiskasvatus jää puheen tasolle.

– Tarvitaan keskustelu tavoitteista ja keinoista, joilla ne saavutetaan. Muuten käytetään paljon rahaa systeemiin, joka ei toimi. Pitäisi avoimesti keskustella, halutaanko esiopetuksessa ensisijaisesti aikaistaa oppimista ja tehdä hyvillä valmiuksilla varustetuista lapsista tulevaisuuden menestyjiä. Vai otetaanko päämääräksi tasa-arvo ja heikoista huolehtiminen.

Myös keskustelu sisällöstä puuttuu

Liisa Keltikangas-Järvinen soisi, että syntyisi keskustelu myös siitä, mikä entiseen verrattuna muuttuu. Hän peräänkuuluttaa lapsen kehityspsykologista tietoa päätöksenteon pohjaksi.

– Pitäisi kysyä ensin, millainen esiopetus edistää 5‑vuotiaan kehitystä. Nyt riidellään siitä, kuka heitä saa opettaa.

– Kukaan ei vastusta 5‑vuotiaiden opetusta. Kaikille lienee selvää, että oppiminen on aina lapselle hyväksi. Esiopetuksen sisällöstä sen sijaan ei puhuta. Ikään kuin olisi selvää, että ongelmat ratkeavat, kun esiopetuksesta tulee 2‑vuotinen.

Hän pelkää, että jos sisältökeskustelua ei käydä, 5‑vuotiaille aletaan opettaa samoja asioita kuin 7‑vuotiaille. Silloin esiopetus tarkoittaisi sitä, että kouluun menoa varhennetaan.

– Suomi on saavuttanut hyviä tuloksia Pisa-tutkimuksissa. Yhtenä selityksenä on pidetty pitkää päiväkotivaihetta ennen kouluun menoa. Leikinomaisuus siinä vaiheessa, pehmeä lasku esikoulun kautta ja kouluun meno 7‑vuotiaana ovat osoittautuneet hyviksi. Ennen kuin tätä muutetaan, pitäisi sopia muutoksen sisällöstä.

– Pitää tietää, mitä puutteita 5‑vuotiaiden varhaiskasvatuksessa on tähän mennessä ollut. Voi olla, että uusi esiopetus heille on parempaa kuin nykyinen varhaiskasvatus. Sen pitää kuitenkin perustua muuhun kuin väitteisiin ja mielipiteisiin.

Hyvä esiopetus on leikinomaista

Millaista on hyvä esiopetus emeritaprofessorin mielestä? Leikinomaisuus pitäisi säilyttää eikä oppimistavoitteita saisi esittää, hän sanoo.

– Tutkimus osoittaa esimerkiksi, että valmius oppia kieliä on tuossa iässä hyvä. Kieliä ei silti pidä varsinaisesti opettaa. Lapsille annetaan mahdollisuus tutustua niihin leikeissä ja lauluissa. Musiikki kehittää lapsen oppimisvalmiuksia.

Laadukas esiopetus vaatii nykyistä pienempiä ryhmäkokoja, hän huomauttaa.

– Osaavien aikuisten aikaa pitää riittää etenkin lapsille, jotka ovat jääneet muista jälkeen. Tarvitaan aikaa tehdä havaintoja lapsista ja huomata ne, jotka tarvitsevat apua. Aikuinen voi istahtaa viereen ja olla lapsen kanssa. Se vaatii riittävästi aikuisia ryhmiin.

Keltikangas-Järvinen arvelee, että esiopetusuudistuksesta voi tulla pelkkä kosmeettinen parannus.

– Poliitikot voivat sanoa, että katsokaa, näin paljon on satsattu lasten tulevaisuuteen. Samaan aikaan ryhmäkokoja on kuitenkin kasvatettu ja aikuisia lasten arjesta vähennetty.

Jaana Laitinen