− Olin ensimmäistä kertaa CIF vaihdossa. Taiwanissa pääsin tutustumaan hyvin erilaiseen itämaiseen kulttuuriin ja sosiaalipalvelujärjestelmään kuin mihin Suomessa on totuttu, kertoo Ari Rahko. Kuva: Veikko Somerpuro
Sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden vaihto-ohjelma tutustuttaa kollegoiden työhön muualla maailmassa.
Kansainvälisyys ja eri kulttuurit ovat aina kiinnostaneet terveyssosiaalityöntekijä Ari Rahkoa.
− Olen reissannut paljon. Opiskellessanikin tein käytännön harjoittelut Maahanmuuttajatoimistossa ja kandintyöni kirjoitin maahanmuuttajien kotoutumisesta, Ari Rahko kertoo.
− On ainutlaatuista ja upeaa, että sosiaalialalla on mahdollista lähteä ammatilliseen vaihtoon vielä yliopistosta valmistumisen jälkeenkin.
Pohtiessaan vaihtoon lähtöä Rahko osallistui CIF:in toimintaan ja järjesti Suomeen tulleille vaihto-ohjelmalaisille piknikkejä Suomenlinnaan.
− Siellä juttelin ensi kerran taiwanilaisen sosiaalityöntekijän Wen-Sien Sun kanssa. Hänen yhteisösosiaalityönsä alkuperäisasukkaiden kanssa kuulosti kiinnostavalta ja hyvin erilaiselta eurooppalaiseen sosiaalityöhön verrattuna.
Kun sitten CIF:in sivuille ilmestyi mahdollisuus hakea Taiwaniin, Rahko haki ja pääsi mukaan.
− Halusin tutustua johonkin tyystin erilaiseen järjestelmään kuin meillä, ja sellaisen löysin Taiwanista.
Suomen järjestelmän fanit
Rahko oli ensimmäinen suomalainen CIF-vierailija Taiwanissa. Vastaanotto oli sen mukaista.
− Kaikkia kiinnosti aivan hirveästi kuulla meidän järjestelmästämme, jota maailmalla pidetään ihanteena. Myös ryhmäni muut vaihto-ohjelmalaiset Intiasta, Turkista ja Itävallasta tiesivät hyvin pohjoismaisen sosiaalityön mallin jo koulukirjoistaan ja pitivät sitä esimerkillisenä, Rahko kertoo.
− Oli siinä vähän hankalaa yrittää sanoa aina johonkin väliin, että on niitä ongelmia meilläkin.
Suomea esitellessään Rahko joutui lähestymään asioita hyvin laajasta kuvasta: miten suomalainen yhteiskunta ja sosiaaliturva toimivat ja miten sosiaalityötä tehdään.
Nämä isomman kuvion pohdiskelut osoittautuivat yhdeksi matkan suurimmista anneista.
Kaikkia kiinnosti kuulla meidän järjestelmästämme, jota maailmalla pidetään ihanteena.
− Ensi kertaa elämässäni mietin laajasti, miten kokonaisuudet meillä toimivat. Tähän auttoi se, että samanaikaisesti peilasimme järjestelmäämme Taiwanin malliin.
− Nyt näen sosiaalijärjestelmämme ja oman työni sen osana paljon selkeämmin. Olen myös tämän verorahoilla tuotetun hyvinvointijärjestelmämme entistä suurempi fani − lähtien jo siitä, että meillä köyhyys ei ole este elinsiirrolle.
Sosiaalietuudet ovat Taiwanissa niukat, Rahko toteaa.
− Taiwanissa toimeentulotukea saa 6 kuukautta ja se on siinä. Taiwanissa myös lapset ovat elatusvelvollisia vanhemmistaan eli lasten tulot otetaan huomioon toimeentulotuessa. Tuomarilta täytyy anoa erityisvapautta, jos ei voi elättää vanhempiaan.
Rahko asui 15 matkapäivänsä aikana neljässä eri isäntäperheessä Taipeissa, Taichungissa, Tainanissa sekä Kaohsiungissa. Päivät täyttyivät vierailuista sosiaalialan työpaikkoihin, luennoista, tapaamisista ja paneelikeskusteluista.
Vaikka aikataulu oli tiukka, kokemuksia ehti tulla muualtakin kuin sosiaalialalta.
− Jo se, että asui isäntäperheissä avasi näköalan paikallisten tavalliseen arkeen. Nyt tiedän, miltä Taiwanissa tuoksuu, mitä siellä syödään ja miltä siellä kuulostaa.
Luontokokemuksia Rahko sai, kun yksi isäntäperheistä vei hänet kuumille lähteille. Hän koki myös yli 5 richterin asteen maanjäristyksen.
− Siinä iso talo heilui ja Ari-poika katseli huolissaan ympärilleen, että pitääkö lähteä ulos. Paikalliset eivät stressanneet heilumisesta lainkaan.
Elinsiirtojen maailma
Taichungissa Rahko tapasi tuttavansa Wen-Sien Hsun ja pääsi näkemään tämän yhteisössosiaalityötä O’lyn kylässä.
− Se oli uniikkia toimintaa. Ammatillisuus ei korostunut, vaan sosiaalityöntekijät olivat ennemminkin tämän alkuperäisyhteisön jäseniä. He asuivat kylässä, opettivat, pitivät ip-kerhoja ja laativat eri ikäryhmille erilaista ohjelmaa.
Erityinen ilonaihe matkalla Rahkolle oli päästä neljässä eri sairaalassa juttelemaan elinsiirtojen parissa toimivien terveyssosiaalityöntekijöiden kanssa.
− Se oli mahtavaa! Suomessa minulla ei ole tätä mahdollisuutta, sillä ihan täysin samaa ammattikuvaa ei lisäkseni ole kenelläkään muulla.
Taiwanissa on hirvittävä pula elinluovuttajista. Pula liittynee osin uskontoon.
O’lyn kylässä työskentelevät sosiaalityöntekijät olivat kuin alkuperäisyhteisön jäseniä.
− Ymmärsin, että buddhalaisuudessa ihmisen tulisi säilyä kokonaisena ja asia liittyy jotenkin jälleensyntymisiin. Kerrottiin myös peloista, jos luovuttamisen jälkeen vainaja alkaa kummitella tultuaan luovutuksesta katumapäälle.
Suku on iso auktoriteetti Taiwanin kollektiivisessa kulttuurissa. Vaikka ihminen olisi todistettavasti antanut luvan elinluovutukseen, yksikin sukulainen voi kieltää luovutuksen. Taiwanissa sosiaalityöntekijä − ei lääkäri kuten meillä − neuvottelee lähiomaisten kanssa luovutuksista.
− Sosiaalityöntekijät yrittävät taivutella perheitä luovutukseen muun muassa printtaamalla 3D-elimiä, joita voi laittaa luovutettujen elimien tilalle.
− He voivat myös tarjota suvulle järjestelyä, että jos luovutukseen suostutaan, suvulle taataan jatkossa kaksi elintä, jos nämä niitä tulevat tarvitsemaan.
Taiwanissa käytetään myös eläviä luovuttajia maksansiirroissa. Suomessa maksoja siirretään vain aivokuolleilta.
− Elävä voi luovuttaa maksastaan palasen. Se on ainoa elimemme, joka kasvaa uudelleen kokoonsa. Suomessa näitä ei tehdä, sillä siirrossa piilee iso sairastumisriski luovuttajalle. Ehkä Taiwanissa on uskomusjärjestelmän vuoksikin helpompi hyväksyä pelkän palasen luovuttaminen, Rahko miettii.
3D-näköiselimet jo paljastavat, että teknologiselta tasoltaan Taiwanin sairaalamaailma on maailman huippua.
− Sairaalat olivat erittäin hyvin varusteltuja ja koulutus korkeatasoista. Maa on mielenkiintoinen yhdistelmä high-techiä ja syvää uskonnollisuutta.
High-tech näkyi myös vammaispalveluissa.
− Bensa-asemilla vammaisen ei tarvitse kuin ajaa asemalle, niin joku kone skannaa rekisterinumeron ja tietty avustettu paikka aukeaa hänelle tankkauksen helpottamiseksi.
Sairaalatkin pyörivät vapaaehtoisvoimin
Rahkon yllätykseksi vapaaehtoiset osallistuvat jopa hoitotehtäviin. Lähes koko kotihoito on Taiwanissa vapaaehtoisten varassa.
− Taiwanissa on mahdottoman suuri yhteisöllinen vastuuntunto. Siellä oletetaan itsestään selvästi, että omaiset osallistuvat potilaan hoitoon.
Maa on mielenkiintoinen yhdistelmä high-techiä ja syvää uskonnollisuutta.
− Jos omaista ei näy, sairaanhoitaja saattaa hyvin soittaa tälle kotiin ja kysyä, miksei tämä ollut isänsä luona yötä sairaalassa ja auttamassa hoitajia. Suomessahan ei vierailuaikojen ulkopuolella saa tulla paikallekaan.
Sosiaalialan koulutus Taiwanissa on korkeakoulutasoista. Erikoista on se, että vielä maisterintutkinnon jälkeen siellä suoritetaan hyvin vaikea lisenssikoe, jonka läpäisee vain 16 prosenttia kokelaista.
− Läpi päässeet saavat rahakkaampia hommia. Muutkin voivat toimia sosiaalityössä, vaikka eivät ole laillistettuja.
Ihmisten sosiaaliset ongelmat ovat perimmältään kaikenlaisista kulttuurisista eroista huolimatta aika samankaltaisia, Rahko huomasi.
− Kulttuurista riippumatta kodittomuus, huumeongelmat, perheväkivalta ja taloudelliset vaikeudet lienevät tyypillisiä ongelmia joka puolella palloa.
Rahkolle CIF-matka oli runsaudensarvi, jonka antia hän vieläkin sulattelee. Hän suosittelee ehdottomasti kaikkia kokeilemaan vaihtoa ja muistuttaa, että ikä ei ole este.
− Intialainen matkakollegani oli jo kuusikymppinen nainen. Kannattaa lähteä katsomaan, miltä työmme näyttää muualla maailmaa.
− Se, että saa jutella kollegoitten kanssa eri puolilta maapalloa, on hieno kokemus joka vahvistaa ammatillista identiteettiä.
