Kaisa Yliruokanen on kahden lapsen
äiti ja Talentian markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija. Kuva: Jyrki Komulainen.
Helsinkiin rakennettava uusi lastensairaala saa kahvilansa kattoon kaksimetrisen puisen Kiiski-veistoksen.
Taiteilija Veikko Hirvimäen tekemä ruskean röpelöisen kalaolion tyrmäsivät heti niin lapset kuin aikuisetkin. Jopa jokunen taideasiantuntija uskaltautui pitämään pötkylää turhan rohkeana ja pelottavana, varsinkin lastensairaalaympäristöön. Sairaalalle kulttuurihankintoja tekevä säätiö kulutti kalaan 20 000 euroa.
Julkisia tiloja suunnitellaan yleensä ilman lapsia.
Myös tyttäreni päiväkodin katossa roikkuu valtava kala. Sen hampaat irvistävät ja kita on auki. ”Mahtuisinkohan tuonne suuhun?”, tyttöni pohtii eikä tykkää otuksesta yhtään.
Tämä kala on varmasti tehty pienillä kätösillä ja muutaman kympin budjetilla, mutta se ei lohduta, jos pelottaa.
Sen sijaan katossa roikkuvasta isosta luonnonoksasta tyttöni tykkää. Siihen ripustetaan teeman mukaisia taidetuotoksia, kuten talitinttejä, lumihiutaleita, kukkasia.
”Äiti, katso mitä ihanaa oksalla nyt on!”, olen kuullut monta kertaa. Kalasta emme yleensä puhu. Vain hieman luimistelemme sen suuntaan.
Muistiko kukaan kysyä lapsilta, mitä he haluavat roikkumaan päänsä yläpuolelle samalla, kun he yrittävät leikkiä tai parantua? Vai onko näissä merenelävissä kyse jostain salaisesta kärkihankkeesta, jolla nostetaan suomalaista luonnontiedettä kansainväliselle tasolle?
Julkisia tiloja suunnitellaan yleensä ilman lapsia. Viisaat korkeakoulutetut aikuiset valitsevat, sairaalahuoneen värit ja Muumit, päiväkodin haalean keltaiset lakanat ja koulujen jäykät pulpetit. Lasten mielipidettä ei kysytä. Onnekkailla on oksa, johon omaa taidetta saa esille.
Uudistunut varhaiskasvatuslaki antaa hyvät mahdollisuudet toimia toisin. Lain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on ”varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.” Kala katossa, jos mikä, kuuluu tähän sarjaan.
Visuaalisen ympäristön merkitys varhaiskasvatuksessa on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kasvatustieteen tohtori Päivi Lindberg havaitsi väitöskirjatutkimuksessaan, että päiväkodit kyllä ovat fyysisesti turvallisia ja käytännöllisesti toimivia, mutta lasten toiminnan näkökulmasta tilat ovat joustamattomia eikä leikkiympäristöissä näy pitkäkestoinen luova leikki.
Mutta eikös se juuri ollut sitä tärkeintä leikkiä?
Ympäristön kehittämisen lisäksi lasten näkemyksen kuuleminen voisi avata uusia näkökulmia myös päiväkodin toimintaan. Lapsilähtöinen orientaatio on varmasti käytössä jo monessakin talossa, mutta aito läsnäolo toiminnan suunnittelussa usein uupuu. Kuvitteellinen yritys asettua lapsen asemaan ja tasolle ei ole sama asia kuin ihan oikean lapsen mielipide ja aito kuunteleminen.
Varhaiskasvatuslain uudistukset ovat vielä tuoreita. Lasten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet alkavat vasta muotoutua. Juuri nyt on se aika, jolloin on mahdollista ja helposti päättäjille perusteltavissa viedä päiväkodin toimintaa ja tiloja lasta osallistavampaan suuntaan.
Aloittaa voi vaikka niistä kaloista katossa!
Kaisa Yliruokanen
