Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja aloitti sosiaalityöntekijänä vuonna 1963 eikä lähde kulumallakaan pois sosiaalityön kentältä. Kuva: Veikko Somerpuro
Suuri osa sosiaalityöstä tehdään sanoilla: puhumalla asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, päätöksentekijöiden ja median kanssa – ja tietenkin oman työpaikan ammattilaisten ja esimiesten kanssa.
Viime vuosina olen saanut mahdollisuuden puhua sosiaalityöstä lukuisissa oman ja muiden alojen koulutustilaisuuksissa. Sote-prosessin aikana kuulijoina on ollut usein terveydenhuollon edustajia. On ollut mielenkiintoista havaita, mitkä asiat osanottajia ovat kiinnostaneet.
Alan ulkopuolisille kuva sosiaalityöstä ja alan tehtävien sisällöstä ei ole kovin selkeä. Lainsäädäntö ei oman kokemukseni perusteella herätä suurta mielenkiintoa. Samoissa tilaisuuksissa lääkärit luennoivat usein potilastapausten kautta – tunnistamiset salaten – tutkimuksista ja kehittyvistä menetelmistä. Ehkä tästä syystä terveydenhuollon väkeä näyttää kiinnostavan erityisesti sosiaalialan asiakastyö ja sen sisältö.
Mahdollisuus puhua ihmisestä ja ongelmista ilman ennakkoasennetta.
Olen yrittänyt vastata muiden alojen kiinnostukseen ottamalla sosiaalialan työn viitekehykseksi elämäntilanteen käsitteen. Elämäntilanne antaa mahdollisuuden puhua sekä ihmisistä että heidän elämästään vailla vanhoja mielikuvia rahan jakamisesta tai ilman sosiaalisiin ongelmiin liittyviä ennakkoasenteita. Elämäntilanteella käsitteenä on vahvat juuret myös sosiaalityön klassikoiden teoksissa, vaikkapa Mary Richmondin elämäntilanteen yksityiskohtaisissa jäsennyksissä. Olen saanut sosiaalityön elämäntilanteisiin perustuvasta jäsentämisestä muiden alojen edustajilta rohkaisevaa palautetta.
Elämäntilanteet ovat monenlaisia. Vanheneminen tuo mukanaan monenlaista tuen tarvetta, mutta tämä ei ole sosiaalinen ongelma. Vanhan ihmisen avun tarve on luonnollinen osa vanhenemiseen liittyvää voimien ja elämäntilanteen muutosta. Sen sijaan vanhan ihmisen kokema väkivalta ja taloudellinen hyväksikäyttö ovat sosiaalisia ongelmia. Vaikea vammaisuus antaa poikkeavat lähtökohdat elämälle ja toiminnalle, mutta vammaisuus ei ole sosiaalinen ongelma.
Ongelmia ovat usein ympäristöjen esteet, jäykät palvelukäytännöt ja ymmärtämättömät asenteet. Nykyaikana avioero ei useinkaan ole vaikeissakaan tapauksissa sosiaalinen ongelma; sen sijaan lapsen turvallisten ja pysyvien aikuisten puute, perheväkivalta tai pitkittyvät huoltoriidat lapsista ovat sosiaalisia eli ihmissuhteiden ongelmia.
Elämäntilanne käsitteenä koskee meitä kaikkia, se ei syrji eikä leimaa. Samalla tavalla kuin terveys myös elämäntilanne voi olla hyvä, tavallinen, huono tai vaikea. Sosiaalialan ammattilaisten työkenttä ja osaaminen on suuria muutoksia edellyttävien ja vaikeiden elämäntilanteiden – myös sosiaalisten ongelmien – alueella.
Sosiaalialan ammattilaisilla on hallussaan vahva mielikuviin ja alan asemaan vaikuttava väline. Sanoilla on vaikutusta.
