Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja aloitti sosiaalityöntekijänä vuonna 1963 eikä lähde kulumallakaan pois sosiaalityön kentältä. Kuva: Veikko Somerpuro
Miksi näin provokatiivinen otsikko? Viime aikoina sote-prosessin yhteydessä olen joutunut vastaamaan lähialojen edustajien kysymyksiin sosiaalihuollon byrokraattisuudesta.
Kysymyksillä on yleensä tarkoitettu asiakkaiden asioissa tarvittavia hallintopäätöksiä, jotka hidastavat palvelun saantia. Kalliin sairaalaoperaation jälkeen tarvitaan kotihoitoa, mutta ensin on saatava kunnan kotihoitopäätös. Tilanne on nurinkurinen: kustannuksiltaan vähäisempi toimi vaatii hallintopäätöstä, kun taas kustannuksiltaan kallis toimenpide voidaan tehdä asiantuntijaratkaisuin.
Pääosa sosiaalihuollosta jouduttiin sotessakin jättämään sote-keskusten ulkopuolelle juuri siksi, että sosiaalihuollon katsottiin olevan luonteeltaan pääosin viranomaishallintoa. Tällainen mielikuva ei ainakaan sote-integraatiota tue.
Oli tärkeää kontrolloida sitä, ketä autettiin ja kenen katsottiin tulevan toimeen omillaan.
Sosiaalihuollon päätöskäytäntö on ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että aikoinaan niin huoltoapu kuin useimmat palvelutkin edellyttivät taloudellista tarveharkintaa tai koskivat tahdonvastaisia toimia. Oli tärkeää kontrolloida sitä, ketä autettiin ja kenen katsottiin tulevan toimeen omillaan.
Päätökset antoivat myös luottamushenkilöille mahdollisuuden ottaa viranhaltijan tekemä päätös luottamuselimen päätettäväksi. Asiakkaan oikeusturvan kannalta kielteisissä ratkaisuissa päätös on välttämätön. Sama koskee tilanteita, joissa asiakkaalla ja ammattilaisella on erilainen näkemys palvelutarpeesta yleisesti.
Silloin, kun tilanne on arvioitu yhdessä ja suunnitelmasta ollaan yhtä mieltä, tuntuu palvelutarvearvion ja asiakassuunnitelman kuorruttaminen hallinnollisella päätöksellä turhalta. Ei ihme, jos työntekijät uupuvat.
On tarpeen erottaa itse auttamisprosessia tukevat kirjalliset työt ja asiakasprosessia jäsentävät määräajat.
Byrokraattista kuormaa koskevassa keskustelussa mainitaan usein prosessien määräajat ja kirjalliset tilannearviot. Nehän vievät aikaa.
On tarpeen erottaa itse auttamisprosessia tukevat kirjalliset työt ja asiakasprosessia jäsentävät määräajat. Yhdessä tehty elämäntilanteen kartoitus – myös kirjallisesti – voi auttaa asiakasta saamaan paremman otteen ongelmastaan ja järjestystä elämään. Alkuvaiheen arvioiva työskentely luo parhaimmillaan luottamusta ja läpinäkyvyyttä yhteistyöhön. Määräajat taas antavat ryhtiä prosessiin.
Kun sosiaalihuollon lainsäädäntöä soten jälkeen uudistetaan, on syytä ottaa tarkkaan läpivalaisuun sosiaalihuollon hallinnolliset tehtävät. Useimmat sosiaalipalvelut ovat yleisiä palveluja, kuten terveydenhuolto, ja niiden toteuttajana on ammatinharjoittamisoikeudet omaava ammattilainen.
