− Työyhteisöissä on tärkeää tunnistaa, mikä pitää yllä yhteisön resilienssiä: miten me tuemme itseämme ja toisiamme jaksamaan haastavissa tilanteissa, sanoo Krisse Lipponen. Kuva: Veikko Somerpuro.
Resilienssi on keskeinen työhyvinvointia kuvaava käsite, jolla ymmärretään kykyä joustaa ja ponnahtaa takaisin vaikeuksissa.
Työnohjaaja Krisse Lipposen mukaan resilienssi liittyy laajasti ottaen elämään ja ihmisenä olemiseen.
− Sosiaalityön alalla kohdataan koko ihmisyyden kirjo, joten siellä tarvitaan paljon näkemystä resilienssistä, optimismista ja selviytymiskyvystä.
Suomen kielessä resilienssiä lähinnä kuvaava sana on sisu, mutta Lipposen mielestä se on luonteeltaan jääräpäinen ja peräänantamaton, kun taas resilienssi sisältää enemmän joustavuutta sekä kykyä käyttää omia ja ympäristön voimavaroja vaikeuksia kohdattaessa. Resilienssillä voidaan kuvata lisäksi perheen, tiimin tai organisaation ominaisuutta, jota kukin yhteisön jäsen rakentaa ja ylläpitää yksilönä ja kaikki yhdessä. Se on hyvin keskeinen käsite työntekijän itsensä kannalta, mutta tietenkin myös asiakkaan kannalta tämän vaikeassa tilanteessa.
Resilienssi on yksi myötätuntouupumukselta suojaava tekijä, mutta Lipposesta se on kaiken kaikkiaan keskeinen hyvän elämän, jaksamisen ja hyvinvoinnin osatekijä. Resilienssiin liittyy kyky ajatella myönteisesti ja ymmärtää, että ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa ainakin jossain määrin ympäristöönsä ja asioihinsa. On hyväksyttävä, että kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa, mutta on tärkeä oppia näkemään ne, joihin pystymme vaikuttamaan.
− Jos ihmisellä on riittävästi myönteisiä tunteita, hän voi niiden varassa ylläpitää tällaista ajattelua.
Resilienssiä voi opetella
Resilienssissä on keskeistä se, että ihminen kykenee olemaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja pystyy pyytämään, saamaan ja vastaanottamaan apua. On osattava hyödyntää tarjottuja epävirallisia tai virallisia resursseja. Virallisia voivat olla vaikkapa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja epävirallista esimerkiksi ystävien kanssa käytävät keskustelut.
Resilienssi on yksi myötätunto-
uupumukselta suojaava tekijä.
Kovan työpaineen alla ihminen saattaa sulkeutua ympäristöltä, koska hän kokee, että hänellä ei ole aikaa keskustella kollegan tai esimiehen kanssa työn alla olevasta vaikeasta tapauksesta. Tämä lisää kuormittumista.
− On tärkeää oppia tunnistamaan tällaiset kohdat ja muistaa, että haastavissa tilanteissa ei saa jättäytyä yksin.
Resilienssi on sekä yksilöä että yhteisöä koskeva käsite. Meissä kaikissa on sitä jonkin verran ja voimme tietoisesti kasvattaa sitä. Ihminen, joka kohtaa usein vaikeuksia, kertoo, kuinka ne ovat kasvattaneet hänen selviytymiskykyään. Hän tulee tietoiseksi siitä, mitkä toiminta- ja asennoitumistavat ovat tukeneet hänen selviytymistään.
Omaa resilienssiään voi tietoisesti harjoittaa muun muassa siten, että opettelee kuuntelemaan itseään ja tunnistamaan ja suuntamaan voimavarojaan. Työyhteisössä voi keskustella muiden kanssa niin virallisissa kuin epävirallisissakin tilanteissa. On tärkeää saada jakaa kollegoiden kanssa vaikeita tilanteita, mutta yhtä on tärkeää, että sen jälkeen olo on voimaantunut eikä uupunut.
− Se ei siis tarkoita vain tuskan jakamista, vaan arviointia, kuinka toimitaan, että päästään eteenpäin.
Resilienssi sisältää kyvyn tunnistaa kohta, missä pitää luopua ja etsiä toinen suunta huomioiden sekä fyysinen että sosiaalinen ympäristö.
− On tärkeää edetä prosessinomaisesti eikä vain tehdä päämääräorientoituneesti, Lipponen painottaa.
Opettele tunnistamaan myötäiloa
Organisaatioissa ja työyhteisöissä on tärkeää tunnistaa, mikä pitää yllä yhteisön resilienssiä: miten me tuemme itseämme ja toisiamme jaksamaan haastavissa tilanteissa. Lipponen vertaa työyhteisöä nyyttikesteihin, joissa jokainen on vastuussa siitä, millaista tarjottavaa saadaan kokoon. Tuodaanko sinne herkkuja vai hapantunutta ruokaa.
− Olemme kaikki rakentamassa työyhteisön tunnelmaa, vuorovaikutusta ja selviämiskykyä.
Kun resilienssiä tukevia asioita tunnistetaan ja aletaan vahvistaa, alkaa niitä yleensä löytyä lisää. Tällöin yhteisö ikään kuin herää ajatukselle, mikä on sen omin tapa selvitä haastavista tilanteista. Resilienssiä tukevat muun muassa koulutukset, työnohjaukset ja esimiehiltä saatava tuki, mutta myös kahvitunti- ja käytäväkeskustelut tai muut tilanteet, joissa kukin kokee saavansa tukea.
Resilienssi sisältää kyvyn tunnistaa kohta, missä pitää luopua ja etsiä toinen suunta.
Resilienssiin liittyvä optimismi tarkoittaa Lipposen mukaan sitä, että voimme vaikean ja haastavan tilanteen keskelläkin nähdä asioita, jotka ovat kaikesta huolimatta hyvin tai arvokkaita, ja joita haluamme säilyttää tai vahvistaa. Optimismia on se, että näkee, mikä tänään on hyvin.
Resilienssin tunnistaminen suojaa myötätuntouupumukselta, kuten yleensäkin optimismin ja muiden myönteisten tunteiden ruokkiminen. Resilienssin avulla voimme muuttaa näkökulmaa asiakastilanteessa, kun näemme, mikä asiakkaan selviämistapa on. Se voi tukea lisäksi meidän omaa jaksamistamme. Lipponen muistuttaa, että myötätuntouupumuksen sijaan voisi opetella tunnistamaan myötäylpeyttä tai myötäiloa vaikkapa silloin, kun asiakas on onnistunut selviytymään jostain pienenpienestä asiasta.
