Nuoret tekevät piñatoja Centro de Aprendizaje para la Vida:ssa, Ciudad Sandinossa, Nicaraguassa. Kuvat: Esa Westman
Los Pipitos ‑yhdistys kokoaa vammaisten lasten perheet yhteen Nicaraguassa, kouluttaa vanhempia vaikuttamistyöhön ja tarjoaa palveluja.
Noin kymmenen naista istuu lattialle levitetyillä matoilla pienten lastensa kanssa Ciudad Sandinon kylässä vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Nicaraguan pääkaupungista Managuasta.
Huoneen keskellä seisoo fysioterapeutti, joka esittelee jumppaliikkeitä. Idea on, että vanhemmat oppivat lapsen motorisia taitoja kehittävät liikkeet yhteisissä tapaamisissa ja jatkavat niiden tekemistä kotona.
Kansalaisjärjestö Los Pipitos järjestää koulutusta, vertaistoimintaa ja palveluja vammaisten lasten perheille omassa paikalliskeskuksessaan. Matalan, parakkimaisen rakennuksen seinällä on kiitoslaatta ja Japanin lippu muistuttamassa rakennuksen rahoittajasta. Toisen rakennuksen leipomotila saatiin yhdysvaltalaisen seurakunnan tuella ja tietokoneet monikansalliselta kauppaketjulta.
Viereisessä tilassa joukko teini-ikäisiä kehitysvammaisia askartelee paperimassasta syntymäpäiväpalloja. Ryhmää ohjaa kolme kuulovammaista nuorta, jotka ovat itse olleet aiemmin mukana vastaavassa ryhmätoiminnassa ja pätevöityneet ryhmänvetäjiksi. Los Pipitos on Nicaraguan ainut järjestö, joka työskentelee kaikkien vammaisryhmien kanssa.
Perheet nostivat vammaisten oikeudet esille
Los Pipitoksen tarina sai alkunsa vuonna 1987, jolloin 21 nicaragualaista perhettä perusti vammaisten lasten vanhempien yhdistyksen. Nyt jäseniä on noin 12 000, ja yhdistyksen toimintaan osallistuu huomattavasti useampi.
– Vammaisten asia ei ollut näkyvillä millään tavalla. Lapset pidettiin lukittuina omissa kodeissaan. Heille ei ollut palveluja eikä heitä otettu yhteiskunnan jäseniksi, projektipäällikkö Zuinglio Carcache sanoo.
Vammaisten asia ei ollut näkyvillä millään tavalla. Lapset pidettiin lukittuina omissa kodeissaan.
Kun vanhemmat alkoivat vaatia palveluja, huomattiin, ettei niitä käytännössä ollut. Kansalaisjärjestö lähti kehittämään vammaispalveluja, vaatimaan parannuksia vammaisten asemaan ja kouluttamaan vanhempia vaikuttamistyöhön.
Nykyisin Los Pipitoksella on 83 paikallisyhdistystä eri puolilla Nicaraguaa. 38 paikallisyhdistyksellä on omat palvelukeskukset, jotka toimivat pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Vain viidessä keskuksessa on palkattu koordinaattori.
Paikallisyhdistysten puheenjohtajat muodostavat konsortion, jossa päätetään Los Pipitoksen valtakunnallisista linjoista.
Keskusjärjestön rahoituksesta 60 % tulee kansainvälisistä kehityshankkeista. Noin 20 % rahoituksesta hankitaan myymällä kuulontutkimusta työnantajille ja vakuutusyhtiöille. Viimeiset 20 % saadaan yhdistyksen pyörittämästä kierrätystoiminnasta.
Vertaistukea ja neuvontaa
Koordinaatgtori Raquel Barrantes juttelee Ciudad Sandinon paikalliskeskukseen saapuneiden vanhempien kanssa. Välillä hän vitsailee viittomakielellä kauempana seisovien nuorten kanssa.
– Parasta tässä työssä on tietoisuus siitä, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Perheet voivat kohdata täällä sekä saada tukea ja palveluja. Opimme kaikki toisiltamme, Barrantes sanoo.
Koordinaattori Raquel Barrantes toivoo, että isät ja miehet olisivat enemmän mukana vammaisten lasten elämässä.
Barrantes pyörittää keskuksen toimintaa, koordinoi yhteistyötä sekä neuvoo vanhempia palveluiden pariin hakeutumisessa ja erilaisten arkisten pulmien ratkaisemisessa. Hän myös vetää itse joitain toimintaryhmiä ja toimii seksuaalikasvattajana.
Barrantes on koulutukseltaan tietotekniikkainsinööri. Yhdistyksessä tehtävään työhön hän on pätevöitynyt työskentelemällä keskuksessa 15 vuotta vapaaehtoisena muun muassa tietotekniikka- ja taideryhmien vetäjänä. Lisäksi hän on käynyt koulutuksia esimerkiksi viittomakielestä.
– Jos saisin muuttaa yhden asian, haluaisin isät ja miehet osallistumaan vammaisen lapsen elämään perheen sisällä sekä tulemaan mukaan meidän toimintaamme.
Ammattilaiset tekevät myös vapaaehtoistyötä
Kun erityisopettaja Ismara Arauzin työpäivä vaikeasti vammaisten lasten erityiskoulussa päättyy, hän jatkaa päivää työskentelemällä vapaaehtoisena Ciudad Sandinon paikalliskeskuksessa kahtena iltapäivänä viikossa. Hän ohjaa lapsia, joilla on erilaisia oppimisvaikeuksia.
– Nicaraguassa on tavallista, että ammattilaiset tekevät oman alansa vapaaehtoistyötä yhdistyksissä. Minulla on useampia kollegoita, jotka tekevät samaa, Arauz kertoo.
Arauz tuli mukaan Los Pipitoksen toimintaan alun perin omaisen roolissa. Kun hän näki, että veljenpoika kehittyi ja oppi asioita, hän sai kimmokkeen ryhtyä vapaaehtoiseksi.
Arauzin mukaan on edelleen yleistä, että vanhemmat vähättelevät vammaista lastaan ja tämän mahdollisuuksia selvitä elämässä eteenpäin.
Parasta tässä työssä on tietoisuus siitä, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.
– Sanotaan, että et opi koskaan lukemaan. Mutta täällä lapset oppivat lukemaan ja vanhemmat huomaavat sen olevan mahdollista.
Paikalliskeskusten palvelut perustuvat pitkälti ammattilaisten tekemään vapaaehtoistyöhön. Joissain keskuksissa julkisen sektorin työntekijät käyvät pitämässä vastaanottoa tiettynä päivänä osana omaa perustyötään.
Toiminta rahoitetaan kehitysavun turvin
Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa toimii Los Pipitoksen keskustoimisto sekä eräänlainen terveys- ja terapiakeskus IMPP, El Instituto Médico Pedagógico Los Pipitos.
Tarjolla on puheterapeuttien, fysioterapeuttien, psykologien ja lääkäreiden palveluja. Taustalla on ammattilaisten verkosto, jolta ostetaan palveluja tarpeen mukaan. Perheet päätyvät palvelujen piiriin yleisimmin koulun ohjaamana.
Kuuromykät Cecilia (vas.), Genesis ja Jairo soittavat videopuhelua.
– Perheet eivät maksa palveluista kuin nimellisen yhden euron käyntimaksun. Toiminta rahoitetaan kansainvälisten kehitysyhteistyöprojektien ja paikallisten lahjoitusten turvin, keskuksen johtaja Aida Castilblanco kertoo.
Keskustoimistosta organisoidaan myös kotikäyntejä perheisiin. Moniammatillinen ryhmä lähtee kartoittamaan lapsen ja perheen kokonaistilannetta ja palvelujen tarvetta. Välillä tehdään seurantakäyntejä ja arvioidaan suunnitelman toteutumista.
– Kotikäynnillä toive on, että koko perhe eli myös miehet olisivat silloin koolla. Perhekäyntien myötä miehetkin alkavat vähitellen osallistua enemmän, perhekäyntejä organisoiva Gilda Raminz sanoo.
Avoin julkinen keskustelu puuttuu
Nicaraguan poliittinen kriisi hankaloittaa kansalaisjärjestöjen toimintaa ja rahoitusta.
Noin kuuden miljoonan asukkaan Nicaraguassa on Latinalaisen Amerikan mittakaavassa korkeatasoinen ja kunnianhimoinen laki vammaispalveluista ja vammaisten oikeuksista.
Käytännössä lain toimeenpanoa ei kuitenkaan valvota ja edistetä kattavasti. Koulutuksessa sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa on aukkoja. Vaikka lapset pääsisivät kouluun, opettajilla ei välttämättä ole osaamista tai välineitä opettaa heitä.
Laissa on määritelty vammaisten työllistämisvelvoite yrityksille, jotka työllistävät vähintään 50 työntekijää. Osa maksaa kuitenkin mieluummin sakon, kuin työllistää vammaisia.
– Työnantajat eivät myöskään ymmärrä, että vammaisuutta on monenlaista. Nuoret laitetaan usein siivoamaan, ottamaan kopioita tai avaamaan ovia, vaikka kyse olisi älykkäistä ihmisistä, joilla on motorisia ongelmia, koordinaattori Hazel Sanchez lisää.
Valtio ja kansalaisyhteiskunta ovat etääntyneet toisistaan Nicaraguassa poliittisen kriisin myötä. Yhdistyksiä on lakkautettu, ja rahoitusta leikattu. Myös Los Pipitoksen saama avustus lopetettiin. Los Pipitos tasapainoilee vaikeassa tilanteessa ja yrittää pysyä keskusteluväleissä kaikkien kanssa. Yhteistyön ministeriöiden ja päättäjien suuntaan täytyy toimia, olivatpa valtasuhteet mitkä tahansa.
– Tällä hetkellä ei ole julkista, avointa keskustelua asioista ja se vaikeuttaa järjestöjen toimintaa, Los Pipitoksen johtaja Donald Mendez arvioi.
Monet maat ovat jäädyttäneet kehitysyhteistyöhankkeitaan ja suunnanneet rahoitusta muihin kohteisiin. Myös Suomi lakkautti Nicaraguan kehitysavun vuonna 2011 demokratiavajeen vuoksi. Kriisi näkyy myös perheiden tasolla ja sen vaikutukset kasautuvat eniten köyhimpien harteille.
– Jos rikkaat tai keskiluokkaan kuuluvat perheet joutuvat lähtemään maasta, he pystyvät ottamaan myös vammaiset lapsen mukaansa. Mutta kaikkein köyhimmät eivät välttämättä pysty, Mendez sanoo.
