Jatkuva moraalinen ahdinko työssä väsyttää ja ahdistaa

Kun sosiaalityöntekijä joutuu jatkuvasti työskentelemään vastoin omaa moraalikoodiaan, hän voi menettää lopulta itsekunnioituksensa. Se on musertava kokemus. Hänelle jäävät vaihtoehdoiksi joko lähteä työstä tai uupua, sanoo Maija Mänttäri-van der Kuip.

Sosiaaliala on noussut yhdeksi työpahoinvoinnin kärkialoista Suomessa. Se on näkynyt muun muassa kuormittavan kiireen lisääntymisenä, kohonneena vakavan työuupumuksen riskinä ja sairauspoissaolojen kasvuna.

Jyväskylän yliopistossa työskentelevä ja parhaillaan äitiyslomaansa viettävä yliopistonopettaja Maija Mänttäri-van der Kuip väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi viime vuonna sosiaalityöntekijöiden heikentyvästä työhyvinvoinnista tiukan talouden oloissa. Laajaan kyselyaineistoon (2011–2012) pohjautuvan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää subjektiivisen työhyvinvoinnin kokemuksia ja tarkastella muuttuvien toimintamahdollisuuksien yhteyttä niihin.

– Jos ei voi olla tyytyväinen tekemäänsä työhön ja ahdistuu asioiden tekemättä jättämisestä, niin onhan se hyvin kuormittavaa.

Mänttäri-van der Kuip puhuu tutkimuksessaan ”moraalisesta ahdingosta”. Sillä tarkoitetaan psyykkisen pahoinvoinnin kokemusten yhdistymistä kaventuneisiin mahdollisuuksiin tehdä eettisesti vastuullista sosiaalityötä. Jopa 43 prosenttia kyselyyn vastanneista raportoi työhyvinvointinsa heikentyneen kuluneen kahden vuoden aikana. Työpahoinvoinnin kokemuksista ilmoitti kärsivänsä 18 prosenttia vähintään muutaman kerran viikossa tai päivittäin. Lähes 11 prosenttia vastaajista koki moraalista ahdinkoa työssään. Tiukentuneet säästö- ja tehokkuuspaineet selittivät vahvasti tätä kokemusta. Melkein 40 prosenttia näki mahdollisuutensa tehdä eettisesti vastuullista sosiaalityötä heikentyneen.

– Moraalista ahdinkoa työssään kokevat sosiaalityöntekijät olivat haluttomampia jatkamaan nykyisessä työssään. He olivat olleet useammin sairauslomalla kuin ne työtoverit, joilla ei tällaista kokemusta ollut, Mänttäri-van der Kuip lisää.

Kohti pysyvän niukkuuden aikaa

Tutkimuksesta nousevien epäkohtien ja sosiaalityössä tapahtuneiden muutosten ymmärtämiseksi on tutkijan mielestä katsottava myös hyvinvointivaltioissa tapahtunutta kehitystä. Suomessa on totuttu pitämään virstanpylväänä 1990-luvun lamaa. Laman on katsottu antaneen tilaa uudistuksille, joita oli jo alettu muualla länsimaissa toteuttaa.

– Voidaan puhua Euroopan mittakaavassa laajemmasta ideologisesta käänteestä, missä korostuvat yksilön vastuu ja markkinoiden painoarvo, selittää Mänttäri-van der Kuip.

Moraalista ahdinkoa työssään kokevat sosiaalityöntekijät olivat haluttomia jatkamaan nykyisessä työssään.

– Pysyvän niukkuuden aikakaudella politiikkaa leimaa vaihtoehdottomuus. Poliittisia päätöksiä perustellaan taloudellisilla argumenteilla. Ei voi muuta kuin leikata kaikesta ja kiristää vyötä.

Tutkija kehottaa kyseenalaistamaan tämän johtopäätöksen, koska demokratiassa on oltava aina vaihtoehtoja. Hän arvostelee meille tällä hetkellä syötettävää visiota siitä, että työntekijöiden on tilanteen pelastamiseksi pakko alkaa paiskia pidempää työpäivää.

– Tutkimukset ja käytännön esimerkit ovat itse asiassa osoittaneet, että työntekijät saattavat olla tuotteliaampia tehdessään lyhyempää työviikkoa. Julkisen sektorin organisaatioiden johtamiskäytännöissä tapahtuneisiin muutoksiin liitetään usein uuden julkisjohtamisen käsite. Sillä voidaan viitata markkinoilta lainattuun johtamistapaan, jolla on pyritty tehostamaan työtä sekä uudistamaan organisaatioita muun muassa painottamalla mitattavia tuloksia ja tavoitteita.

Mänttäri-van der Kuipin tutkimuksessa lähes 66 prosenttia vastaajista koki työhön vaikuttavien säästöpaineiden lisääntyneen ja yli kolme neljäsosaa totesi myös tehokkuuspaineiden kasvaneen. Vastaajista 43 prosenttia ilmaisi työhön kohdistuvan kontrollin ja valvonnan lisääntyneen.

– Oleellista on, miten tehokkuus ja tulos määritellään. Onko tulosta asiakkaan elämäntilanteessa tapahtuva muutos? Vai se, että asiakasta ei enää tavata? Onko asiakkaan työllistyminen tulosta?

– Sosiaalityöntekijöiden työtä ja sen vaikuttavuutta pitääkin arvioida. Mittaamisen keskiössä tulisi kuitenkin olla asiakkaiden hyvinvointi.

– Ei asiakastapaamisten onnistumista voi mitata sillä, kuinka monta asiakkuutta vuosittain päätetään. Eikä tapaamisten määrä kerro mitään asiakastyön laadusta.

Sosiaalityöntekijät muutosagentteina

Tutkimus paljastaa myös toivoa antavia valonpilkahduksia. Pahoinvoinnin laajuudesta huolimatta sosiaalityöntekijöillä oli työhön liittyviä myönteisiä hyvinvoinnin kokemuksia. Vastaajista noin 41 prosentilla oli niitä vähintään muutaman kerran viikossa. Yleisimpiä olivat innostuksen kokemukset ja mielihyvän tunteminen työhön syvennyttäessä. Lisäksi sosiaalityöntekijöillä oli runsaasti myönteisiä yhteisöllisyyden kokemuksia. Heistä lähes 91 prosenttia luotti saavansa tarvittaessa tukea työtovereiltaan.

Mänttäri-van der Kuip ei halua hyväksyä sosiaalityön muuttumista asiakasta vastuuttavaksi näyttöpäätteen kanssa tehtäväksi työksi. Eikä sitä, että asiakkaiden kasvokkainen tapaaminen, luottamuksellisten asiakasuhteiden rakentaminen ja rinnallakulkeminen ei olisi enää ajanmukaista. Tutkija kehottaa uudelleenkuvittelemaan sosiaalityötä.

Kuvittele sosiaalityö uudeksi. Miten asiakkaat saisivat parhaiten apua ongelmiinsa?

– Organisaatioissa on alettava miettimään yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa sitä, miten asiakkaat saisivat parhaiten apua ongelmiinsa. On pohdittava työtä ja ajankäyttöä ihan uudella tavalla. Missä sitä työtä tehdään, kenen kanssa ja millä tavalla?

– Joissakin kunnissa on tehty mainioita avauksia panostamalla ehkäisevään työhön. Raision kirjastosta voi lainata perhetyöntekijää. Imatran hyvinvointineuvola vei perhetyön kouluihin, päiväkoteihin ja asiakkaiden koteihin. Sosiaalityöntekijöillä – kuten tutkijoillakin – on mahdollisuus toimia muutosagentteina tekemällä epäoikeudenmukaisia rakenteita näkyviksi. Siksi työyhteisöissä pitäisi olla lupa pohtia epäeettisiksi koettuja käytäntöjä ilman henkilökohtaista riskiä.

Mänttäri-van der Kuipin mielestä hyvä esimerkki rohkeasta muutokseen tähtäävästä toiminnasta oli Tikkurilan lastensuojelun avopalveluiden sosiaalityöntekijöiden hätähuuto Helsingin Sanomissa viime syksynä. Sitä seurasi vielä työntekijöiden tekemä kantelu omasta työpaikastaan aluehallintovirastolle maaliskuussa.

Markku Tasala