Piia Puurusen väitös avaa sosiaalityön pioneerin Jane Addamsin ajattelua ja sosiaalityön alkuvaiheita.
Alunperin sosiaalikasvattajaksi kouluttautunut Piia Puurunen väitteli marraskuussa sosiaalityön oppiaineessa Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa. Sivuaineinaan sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa opiskellut Puurunen ihaili klassikkojen vahvaa asemaa naapuritieteissä ja ihmetteli, miksei suhde sosiaalityön klassikkoihin ole yhtä elävä.
– Siitä heräsi kiinnostus sosiaalityön historiaan ja löytyivät myös sosiaalityön taka-alalle jääneet klassikot, Puurunen sanoo.
Väitöskirjassaan Puurunen tarkastelee mittavaa määrää Jane Addamsin (1860–1935) tekstejä pyrkien ymmärtämään niiden luomaa kuvaa sosiaalityöstä ja syntyajastaan. Addamsin käsinkirjoitetut tekstit jäivät tutkimuksen ulkopuolelle vaikealukuisuutensa vuoksi. Tekstien aiheet ovat ajankohtaisuudessaan hämmentäviä. Pohdintoja löytyy naiskysymykseen, rauhankysymykseen, maahanmuuttoon, pätkätyöläisyyteen, hikipajoihin, lastenoikeuksiin ja ekologisuuteen liittyen.
Addamsin perintöä on tutkittu paljonkin, mutta hänen sosiaalityön käsityksensä rakentumista ja sosiaalityön käsitteen sisältöä ei ole aikaisemmin tarkasteltu näin laajasti suomenkielellä.
Addamsin tekstit kietoutuvat keskeiseen vaiheeseen sosiaalityön historiaa. Vaikka tieteenalan juuret ovat kaukaisimmillaan ensimmäisissä ihmisten välisissä hyväntekeväisyyden ja auttamisen teoissa, alkoi ammatillistuva sosiaalityö kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella.
Kolme historiallista vaihetta
Puurunen tarkastelee Addamsin ajattelua suhteessa kolmeen historialliseen vaiheeseen, kapitalismin kehityksen kultaiseen aikakauteen 1889–1902, yhteiskunnallisen heräämisen progressiiviseen aikakauteen 1902–1914 ja sodan ja suuren laman kauteen 1914–1935.
Varhaisvaiheessa Jane Addams työskenteli lähiyhteisössä. Hän perusti omin varoin Chicagoon setlementtitalo Hull Housen ja havainnoi sosiaalisia ongelmia ruohonjuuritasolla. Addamsin toiminnassa ja kirjoituksissa näkyi sosiaalityön elementtejä jo ennen kuin sitä oli käsitteenä vielä määritelty. Perinteinen hyväntekeväisyys ja filantropia alkoivat väistyä organisoidun hyväntekeväisyyden tieltä. Addams pohti paljon auttamissuhdetta ja sosiaalityötä kansalaistoimintana.
Progressiivisella kaudella käytännön sosiaalityö alkoi kiinnittyä rakenteisiin kuten paikallishallintoon ja kansalaistoimintaan. Toisessa vaiheessa eri hyväntekeväisyystoimijat löysivät yhteisiä toiminnan kohteita. Vaadittiin reformeja ja vaikutettiin lainsäädäntöön.
Historian merkitys on suuri myös ammatti-identiteetin kannalta.
Jane Addamsin kirjoituksissa esille nousivat lapsityövoiman käyttö, työväestön asema, naisten oikeudet ja siirtolaisten asema. Lapsityövoiman käyttö oli yleistä, mikä nosti esiin ensimmäisiä lastensuojelun kysymyksiä. Sosiaalityön käsite ilmaantui Addamsin teksteihin tällä kyseisellä kaudella.
Kolmannen kauden sosiaalityötä varjosti sota. Dramaattiset ja traagiset tapahtumat sekä nationalismi koettelivat sosiaalityön humanitäärisiä voimavaroja. Samalla sosiaalityö kansainvälistyi ja sen eettiset kysymykset puhuttivat laajasti.
Addams oli aktiivinen naisten rauhanliikkeessä ja sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1931.
– Addams loi sosiaalityöstä kuvaa kumuloituvan tiedon ammattina, joka muotoutuu käytännön tasolla ihmisten kanssa tehtäväksi työksi. Sen keskiössä ovat eettisyyteen ja vuorovaikutukseen liittyvät kysymykset sekä yhteiskunnan rakenteet. Sosiaalityöllä on selkeät omat tehtävänsä, mutta aiheet ovat myös tieteenalojen rajoja ylittäviä, Puurunen summaa.
Aina heikomman puolella
Yksi Addamsin vaikuttamiskohteista oli puolustaa niiden ryhmien oikeuksia, joilla ei ollut valtaa yhteiskunnassa. Hän teki töitä lasten ja nuorten, siirtolaisten sekä työläisten parissa. Naiskysymyksiä hän tarkasteli sisältäpäin, itsekin naisena.
– Oman aikansa feministinä hän ajoi naisten äänioikeutta ja ihaili pohjoismaisia naisia, joilla tällainen oikeus jo oli, kertoo Puurunen.
Äänioikeudessa Addams näki samalla vastuuta ja valtaa päättää siitä, millaisia asioita yhteiskunnallisessa keskustelussa nostettiin esiin. Hän näki naiset kotiin liittyvien kysymysten asiantuntijana ja lähisuhteiden ylläpitäjänä sekä kulttuurisen tiedon kantajina. Pyrkimyksenään hänellä oli laajentaa tällaista tietoa yhteiskunnan tasolle, yksityiseltä alueelta julkisille areenoille.
– Naisten tekemä työ jäi usein piiloon, mutta Addams tahtoi tuoda tämän työ-panoksen kaikkien nähtäville.
Klassikot keskustelukumppanina
Oman tieteenalan historian tuntemus on Puurusen mielestä hedelmällisintä silloin, kun historiaa tarkastellaan ajallisena jatkumona ja suhteessa oman aikansa kontekstiin.
– Sosiaalityön historian tunteminen auttaa hahmottamaan alan muuttumattomat peruskysymykset, mutta myös tiedostamaan sen, että tieteenala on aina vuorovaikutuksessa oman aikansa ilmiöiden ja olosuhteiden kanssa.
Puurunen kokeekin, että sosiaalityön tulee olla kiinni ajassa ja tunnistaa kunkin historiallisen ajanjakson tarpeet. Klassikot tarjoavat perspektiiviä ja osoittavat, että sosiaalityössä on läsnä yli ajan ulottuvia elementtejä.
– Historian merkitys on suuri myös ammatti-identiteetin kannalta. Klassikot voivat toimia keskustelukumppanina vahvistaen ja selkeyttäen sosiaalityön arvoa.
Ella Rantanen
Yhteiskuntatieteiden maisteri Piia Puurusen väitöskirja Jane Addamsin sosiaalityön käsityksen rakentuminen tarkastettiin 23.11.2019 Itä-Suomen Yliopiston Kuopion kampuksella.
