Pia Lahtinen on koonnut yhdessä valtakunnallisen työryhmän kanssa lastensuojelun työntekijöiden avuksi tietopaketin oheishuoltajuudesta. Se julkaistaan Lastensuojelun käsikirjassa. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kuinka paljon Suomessa onkaan mummuja ja vaareja, jotka lapsenlapsensa oheishuoltajuuteen suostuessaan tietämättään sitoutuvat lapsen kasvatus- ja huoltovastuuseen ilman tukea?
Hyvin toimiessaan oheishuoltajuus on lapsen ja huoltajien kannalta luonteva ja inhimillinen ratkaisu: lapselle tärkeät aikuiset jakavat kasvatusvastuuta ja tekevät yhteistyötä lapsen asioissa. Suureen osaan oheishuoltajuusratkaisuja ei liity lastensuojelu lainkaan, vaan huoltajat päätyvät keskenään hakemaan oheishuoltajuutta käräjäoikeudesta.
Jos oheishuoltajuusratkaisuun on päädytty sijaishuollon vaihtoehtona, voivat asiat mutkistua. Sosiaalityöntekijä saattaa kertoa mummulle ja vaarille mahdollisuudesta hakea lapsen vanhempien suostumuksella oheishuoltajuutta. Isovanhemmat saattavat ottaa lapsenlapsensa luokseen siinä hyvässä uskossa, että he auttavat väliaikaisesti lapsen vanhempia selviämään vanhemmuudestaan, jos sitä horjuttavat sairaus, riitainen avioero, vankilatuomio tai päihde- tai mielenterveysongelma. Jos vielä tilanteen kärjistyessä keskustellaan huostaanoton mahdollisuudesta, mummulle tulee lapsenlapsesta todellinen hätä.
Pahimmassa tapauksessa mummun ja vaarin terveys tai talous romahtavat lapsen kasvatus- ja huoltovastuun vuoksi, koska he eivät ole ymmärtäneet oheishuoltajuutta hakiessaan sopia selkeästi kunnan kanssa palkkioista, kulukorvauksista tai muusta tuesta ja palveluista.
Jaksavimmat lähtevät peräämään oikeusteitse kunnalta palkkiota tai korvauksia. Usein pelko lapsen menettämisestä aiheuttaa kuitenkin sen, että apua ei haeta ajoissa, vaan uuvutaan, ja siitä kärsivät kaikki.
Oikeus voitti
Leenan tyttärenpoika oli kaksivuotias kymmenen vuotta sitten, kun mummi haki pojan vastaanottokodista luokseen äidin huumeidenkäytön vuoksi. Tarkoitus oli, että lapsi olisi mummun luona pari kuukautta ja palaisi sitten äidin luokse tilanteen rauhoituttua. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja Leena oli valmis pitämään pojan luonaan pidempään.
En olisi ikinä saanut mitään, jos en olisi lähtenyt oikeusteitse hakemaan.
− Sosiaalityöntekijä suositteli hakemaan oheishuoltajuutta, että ei tarvitsisi tehdä huostaanottoa, kun se on niin raskas toimenpide, Leena kertoo.
Myös Leenan tytär suostui oheishuoltajuuteen. Kun Leena haki kunnalta perhehoitolain mukaista palkkiota ja kulukorvauksia, kunta kieltäytyi maksamasta niitä ilmoittaen, että kysymys on yksityisestä sijoituksesta.
− He itse ehdottivat oheishuoltajuutta minulle ja sitten väittivät, että olin tyttäreni kanssa siitä sopinut, vaikka en ollut ikinä kuullutkaan oheishuoltajuudesta, Leena ihmettelee.
Asia meni hallinto-oikeuteen asti, joka ratkaisi sen Leenan hyväksi. Kunta joutui maksamaan Leenalle taannehtivasti perhehoitolain mukaisen palkkion ja kulukorvaukset.
− En olisi ikinä saanut mitään, jos en olisi lähtenyt oikeusteitse hakemaan.
Kunta maksoi Leenalle kuitenkin vain lain määrittelemän minimipalkkion, vaikka kunnan muut perhehoitajat saavat tuplasti enemmän. Leena vaati tasa-arvoista kohtelua korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti, mutta sen päätöksen mukaan kunta saa itsenäisesti päättää, minkä suuruista palkkiota kenellekin maksaa.
Myös kulukorvausten maksamisessa Leenalla on ollut kunnan kanssa vaihtelevia käytäntöjä. Ensin niitä maksettiin tasasumma kuukausittain. Viime syksynä niiden maksaminen lopetettiin Leenan saamien vammaistukien vuoksi. Kun Leena valitti asiasta, korvauksia alettiin jälleen maksaa, mutta lopetettiin taas kahden kuukauden kuluttua. Nyt Leena saa kulukorvaukset kuitteja vastaan.
Viime syksynä kunnan johtava sosiaalityöntekijä oli kutsunut Leenan tapaamiseen saadakseen kuulla Leenan ja pojan kuulumisia.
− Hän sanoi haluavansa kuulla meidän taustojamme, koska ”tämä asia on niin sekaisin, että haemme siihen linjausta”. Siis ovatko he kymmenen vuotta hakeneet tähän asiaan linjausta? Leena ihmettelee.
Voittaako oikeus?
Myös Marja alkoi noin kymmenen vuotta sitten osallistua tuolloin viisivuotiaan pojantyttärensä Sallan hoitoon, kun tytön vanhempien avioero kriisiytyi. Sallan vanhempien tilanteen pahetessa lastensuojelun työtekijä väläytti tytön huostaanottoa. Tästä Marja pelästyi toden teolla ja pohti mahdollisuutta ottaa Salla luokseen asumaan, kunnes tytön isä saisi asiansa kuntoon.
− Sosiaalityöntekijä esitti minulle, että hakisin oheishuoltajuutta, Marja kertoo.
Tämä sopi myös Sallan vanhemmille. Lastensuojelussa järjestetyssä neuvottelussa sovittiin, että Marja hoitaisi Sallaa pari vuotta. Sosiaalityöntekijä lupasi myös, että Marjaa tuettaisiin kaikin tavoin taloudellisesti ja apua saisi tarvittaessa. Marja kävi kuitenkin vielä töissä, joten suurempaa hätää ei ollut.
Vanhempien asiat eivät kuitenkaan selkiytyneet, ja Salla jäi Marjan luokse. Tyttö oli pienestä asti ollut hyvin vaativa lapsi, ja jo muutaman vuoden kuluttua Marjan oli jäätävä ensin osa-aikaiselle eläkkeelle ja sitten kokonaan pois töistä jaksaakseen hoitaa häntä.
Vaikka Marja sai Sallasta elatusavun, lapsilisät, toimeentulotuen ja harrastusrahaa, eivät rahat riittäneet mitenkään kasvavan ja hoitoa vaativan tytön menoihin Marjan jäätyä pois työstä. Hän itse ei saanut Sallan hoitamisesta mitään palkkiota. Myös Marjan terveys alkoi horjua, kun ei saanut jaksamiseensa ja tytön hoitoon mitään tukea.
Sosiaalityöntekijä suositteli hakemaan oheishuoltajuutta, että ei tarvitsisi tehdä huostaanottoa.
Hakiessaan kunnalta perhehoitolain mukaista palkkiota kunta kieltäytyi maksamasta perustellen Marjan oheishuoltajuussopimusta yksityisenä sijoituksena. Marjalle vihjattiin myös, että jos Sallalle tehtäisiin nyt huostaanottopäätös, ei olisi varmaa, että mummi saisi pitää tytön.
− Ei se ollut yksityinen sijoitus, koska sosiaalitoimi myötävaikutti oheishuoltajuussopimuksen syntymiseen, ja Sallan asia oli alusta lähtien lastensuojeluasia, Marja sanoo.
Nyt asiaa puidaan hallinto-oikeudessa.
Selkeyttääkö uusi laki tilanteen?
Usein kiistanalaisia ovat ne oheishuoltajuustilanteet, jotka tulkitaan kunnassa lapsen yksityiseksi sijoitukseksi tai joissa kunta ei koe olleensa aloitteellinen. Oheishuoltajuus, yksityinen sijoitus sekä huostaanotto ja läheisverkostosijoitus ovat siis erillisiä asioita, mutta voivat koskettaa samoja lapsia ja aikuisia.
− Kunnan velvollisuus on tehdä huostaanotto, jos sen edellytykset täyttyvät. Jos huostaanotto voidaan välttää oheishuoltajuusratkaisulla, ratkaisu on lapsen edun mukainen ja huoltajat suostuvat siihen, he voivat hakea siihen käräjäoikeudesta päätöstä, sanoo Pesäpuu ry:n Lähemmäs-projektin projektipäällikkö Pia Lahtinen.
Lähemmäs-projekti selvitteli valtakunnallisen ryhmän kanssa vuosina 2013–2016 oheishuoltajuutta koskevia ongelmia, ja projektin aikana on koottu työntekijöiden avuksi tietopaketti oheishuoltajuuden mahdollisuuksista lastensuojelutyössä. Tietopaketti julkaistaan aikanaan myös Lastensuojelun käsikirjassa.
Lahtisen mukaan jotkut lapset ja isovanhemmat ovat ajautuneet kohtuuttomiin tilanteisiin muun muassa siksi, että eri kunnissa oheishuoltajuutta ja siihen liittyviä kustannuksia on käsitelty ja tulkittu kirjavasti soveltaen eri lakeja: sosiaalihuoltolakia, lastensuojelulakia, perhehoitolakia, sen edeltäjää perhehoitajalakia sekä lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta.
− Lastensuojelulaissa oli viittaus vanhaan perhehoitajalakiin, jossa oheishuoltajalle velvoitettiin maksamaan tarvittaessa palkkiota ja kustannusten korvausta sekä tarjoamaan muuta tukea. Sana ’tarvittaessa’ jätti paljon tulkinnanvaraa.
Huhtikuussa 2015 voimaan tulleessa uudessa perhehoitolaissa tarkennettiin oheishuoltajan asemaa ja maksettavia korvauksia, ja 1.7.2016 tehdyssä perhehoitolain muutoksessa asia selkeytyi edelleen.
Lahtisen mukaan kunnilla on ollut vaikeuksia soveltaa ristiriitaisia lakeja – eikä se helppoa olekaan. Hän muistuttaa, että on noudatettava sitä kokonaisuudessaan sitä lakia, jota on alun perinkin ryhdytty soveltamaan.
− Enää ei voi poimia ’rusinoita pullasta’ siten, että maksetaan vain esimerkiksi käynnistämis- ja kulukorvaus. Jos noudatetaan perhehoitolakia, myös hoitopalkkiota on maksettava ja tarkistettava. Oheishuoltajalle on tarvittaessa myös järjestettävä perhehoitolain 10 §:ssä mainittuja muita palveluja ja tukitoimia.
Neuvontaa vai myötävaikuttamista?
Myös kunnan myötävaikuttamisesta oheishuoltajuuden syntymiseen on usein eri tulkintoja. Sosiaalihuoltolakihan velvoittaa lastensuojelun työntekijää antamaan neuvontaa ja ohjausta. Marja ja Leena tulkitsevat molemmat, että kunta on myötävaikuttanut oheishuoltajuuden syntymiseen, koska he eivät olisi mitenkään ymmärtäneet oma-aloitteisesti ryhtyä hakemaan oheishuoltajuutta.
− On usein veteen piirretty viiva, tulkitaanko ohjaus ja neuvonta myötävaikuttamiseksi. Näitä epäselviä tilanteita ratkotaan sitten jälkeenpäin oikeusistuimissa, Lahtinen sanoo.
Jos lapsen huostaanotto on keskusteluissa otettu esiin, kuten Marjan tapauksessa, on samalla arvioitu läheisverkosto- tai huoltajuusratkaisua. Ne ovat usein lapsen, yhteiskunnan ja läheisverkoston kannalta inhimillisempiä ratkaisuja. Huoltajuus- ja asumisjärjestelyt eivät saa kuitenkaan koskaan vaarantaa lapsen etua.
Lahtinen ymmärtää sosiaalitoimen tarpeen ratkaista lapsen tilanne nopeasti, ja ymmärrettävästi ollaan helpottuneita, kun lapselle löytyy pysyvä, tuttu paikka läheisverkostosta ilman huostaanottoa.
− Nopeissa ratkaisuissa ei kuitenkaan ehditä aina huolellisesti arvioida tilannetta lapsen edun kannalta, eikä riittävän ymmärrettävästi informoida oheishuoltajaksi aikovaa eri vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.
On usein veteen piirretty viiva, tulkitaanko ohjaus ja neuvonta myötävaikuttamiseksi.
Epäselvissä tapauksissa joudutaan punnitsemaan, onko kunta ollut aloitteellinen puoltaessaan oheishuoltajuutta sen sijaan, että olisi ottanut lapsen huostaan ja sijoittanut hänet sukulais- tai läheissijaisperheeseen.
Lahtisen mukaan oheishuoltajuutta on tulkittu kunnissa joskus siten, että koska kysymyksessä on huoltajuusratkaisu, ei oheishuoltajaa tarvitse tukea.
− Heinäkuussa voimaan tullut perhehoitolain muutos ei enää hyväksy tätä tulkintaa.
Läheisverkostokartoituksen perusteella tehty oheishuoltajuusratkaisu ei poista lasta hoitavien oikeutta saada tarvittaessa palveluja ja tukitoimia – päinvastoin. Kunnan kannattaa tarjota ja oheishuoltajan myös pyytää apua lapselle ja itselleen ennen uupumista.
Selkeä sopimus auttaa kaikkia
Lahtisen mukaan erityisen hankalia ovat tilanteet, jolloin lapsen tai oheishuoltajan kunta vaihtuu. Kunnat kun tulkitsevat eri tavoin lakeja ja niiden velvoittamia maksuja. Usein kunnat vääntävät keskenään kättä siitä, mikä kustannusvastuu kenellekin kuuluu.
Kunnan linjaus oheishuoltajien suhteen saattaa muuttua dramaattisesti jopa silloin, kun työntekijä vaihtuu, kuten Leenan tapauksessa.
− Kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijät vaihtuvat usein, eikä näitä tapauksia tule vastaan uran aikaan niin paljon, että niihin syntyisi rutiineja.
On tärkeää tehdä heti alussa selkeät sopimukset, jotka eivät työntekijän vaihtuessakaan jätä tulkinnanvaraa. Valtakunnallisesti kaivattaisiin kuitenkin lakia avaavaa ohjeistusta siihen, millainen sopimuksen sisällön tulisi olla. Muuten oheishuoltajuusratkaisut jäävät turhaan varjoon yhtenä lapsen edun mukaisena vaihtoehtona.
− Toivon, että julkaistava tietopaketti selkeyttää asioita sekä sosiaalityöntekijöille että oheishuoltajuutta pohtiville, Pia Lahtinen sanoo.
− Sosiaalityöntekijöiden pitäisi selvittää oheishuoltajiksi ryhtyville, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on lapsen ja viranomaisten suhteen. Mitkä tuet, kulukorvaukset ja palkkiot kuuluvat heille, sanoo Pirjo Hakkarainen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Lukuisia avunpyyntöjä
Perhehoitoliiton toiminnanjohtajan Pirjo Hakkaraisen mukaan liittoon on tullut säännöllisesti yhteydenottoja Marjan ja Leenan kaltaisiin tilanteisiin joutuneilta oheishuoltajilta.
Yleensä kysymyksessä on ollut isovanhempi, joka on ottanut lapsen luokseen, mutta ei ole ollenkaan selvillä asemastaan.
− Nyt yhteydenotot koskevat useimmin sitä, onko kyseessä yksityinen sijoitus vai läheisverkostokartoitus sekä sitä ja ovatko he oikeutettuja samaan hoitopalkkioon kuin perhehoitajat, kertoo Pirjo Hakkarainen.pö
Sosiaalityöntekijöiden pitäisi Hakkaraisen mielestä selvittää oheishuoltajiksi ryhtyville juurta jaksaen, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on sekä lapsen että viranomaisten suhteen ja mitkä tuet, kulukorvaukset ja palkkiot kuuluvat heille.
Ennen perhehoitolain muutosta Hakkarainen kertoo liiton saaneen koskettavia yhteydenottoja isovanhemmilta, joilla on käräjäoikeudelta oheishuoltajuusmääräys, mutta kantavat todellisuudessa yksin kaiken vastuun lapsen kasvatuksesta ja kuluista ilman minkäänlaista tukea kunnalta. Perhehoitolain uudistuksen myötä tilanne on nyt kuitenkin paljon parempi.
Kotikunnan muutoksissa riski
Ongelmallisia ovat Hakkaraisen mukaan erityisesti ne tapaukset, joissa lapsi muuttaa toisesta kunnasta asumaan isoäidin luokse, ja kunnat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, kuka on velvollinen maksamaan isoäidille hoitopalkkion ja kulukorvauksen.
− Myös tähän asiaan on saatava selkeys, Hakkarainen perää.
Perhehoitoliiton tiedossa on myös muita Leenan kaltaisia tilanteita, joissa hallinto-oikeus on määrännyt kunnan maksamaan oheishuoltajalle perhehoitolain mukaiset palkkion ja kulukorvaukset, mutta kunta maksaakin kyseiselle henkilölle vain lain mukaisen minimipalkkion, vaikka muille kunnan perhehoitajille maksetaan korotettua hoitopalkkiota.
Hakkaraisen mielestä on kohtuutonta, että isovanhemmat joutuvat peräämään oikeuksiaan raskaissa oikeusprosesseissa.
Jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus käsitellä sitä, miksi hänen omat vanhempansa eivät hoida häntä.
− Heidän tilanteensa voi olla muutenkin tukala, kun moni kantaa lapsenlapsensa lisäksi huolta oman aikuisen lapsensa tilanteesta.
Hakkaraisen mielestä olisi hyvä, että oheishuoltajien luona asuvilla lapsilla olisi jonkinlainen sosiaalitoimen asiakkuus, jotta he saisivat tukea sitä tarvitessaan.
− Jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus käsitellä sitä, miksi hänen omat vanhempansa eivät hoida häntä.
Kuntaliitosta selkeät ohjeet
Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen myöntää, että kunnat ovat tehneet virheitä jättäessään maksamatta oheishuoltajien palkkioita, jos oheishuoltajuusjärjestely on tehty sijaishuollon vaihtoehtona. Kunnilla on ollut kirjavaa käytäntöä ja tietämättömyyttäkin, eikä lainsäädäntö ole ollut selkeä. Siksi vuosi sitten voimaan tullut uusi perhehoitolaki tuli tarpeeseen.
Erityisesti vuosina 2010−2011 oli Puustinen-Korhosen mukaan ohjaustarvetta kunnille hyvin paljon, koska oli tullut voimaan lainmuutos, jonka mukaan perhehoito tai muu vastaava järjestely on lapselle ensisijainen sijaishuoltovaihtoehto. Muu vastaava järjestely tarkoittaa lapsen hoidon ja huolenpidon järjestämistä oheishuoltajan luona sijaishuollon sijasta. Tämän vuoksi alettiin selvitellä aiempaa enemmän lapsen läheisverkoston mahdollisuuksia pitää huolta lapsesta, jolloin myös oheishuoltajuusjärjestelyjen määrä kasvoi.
Kaikki kunnat eivät kuitenkaan kysy neuvoja Kuntaliitosta, eikä kuntien ole pakko noudattaa Kuntaliiton ohjeita.
− Joissakin kunnissa oli muodostunut omia toimintakäytäntöjä, eikä ollut ymmärretty maksaa hoitopalkkioita ja kulukorvauksia niissä tilanteissa, joissa se selvästi olisi ollut kunnan tehtävä.
Puustinen-Korhosen mielestä kunnat eivät ole vältelleet palkkioiden maksamista säästääkseen kustannuksissa.
− Ajatus säästämisestä ei ole realistinen, sillä kunnat käyttävät lasten ja perheiden palveluihin 1,3 miljardia euroa vuodessa mukaan lukien perhehoito ja sijaishuolto, ja siitä summasta säästö olisi hyvin vähäistä.
Oheishuoltajalla ei elatusvelvollisuutta
Puustinen-Korhonen muistuttaa, että hoitopalkkion, kulukorvauksen ja käynnistämiskorvauksen saamisen edellytyksenä on se, että lapsen asuminen järjestetään läheisen kodissa oheishuoltajuusmääräyksen turvin ja sosiaaliviranomaisen läheisverkostokartoitukseen liittyvänä toimenpiteenä huostaanoton vaihtoehtona.
− Mutta jos lapsi on jo jonkin aikaa ollut turvallisesti isoäidin, kummin tai tädin luona asumassa, eiväthän niissä tilanteissa huostaanoton edellytykset täyty, Puustinen-Korhonen huomauttaa.
Kuntaliitto on Korhonen-Puustisen mukaan ohjeistanut kuntia jo vuodesta 2010 lähtien, että läheisverkoston kartoittaminen on tehtävä huolellisesti, ja läheisverkoston kartoitukseen perustuvat oheishuoltajuusmääräykset on dokumentoitava hyvin.
− Oheishuoltajan valinta on valmisteltava yhtä huolellisesti kuin huostaanottokin ja kuultava lapsen mielipidettä siitä, mikä ja kuka palvelee hänen etuaan parhaiten.
Jos oheishuoltaja ei ole oikeutettu perhehoitolain mukaisiin palkkioihin ja korvauksiin, on hänen selviytymisensä turvattava muilla keinoin, sillä oheishuoltajalla ei ole lapsen elatusvelvollisuutta.
− Sellaista tilannetta ei pitäisi tulla, että lasta hoitavan henkilön talous romahtaa, eikä hänellä siksi ole mahdollisuutta riittävän hyvin huolehtia lapsesta, Puustinen-Korhonen muistuttaa.
− Ohjauksellisestikin voi myötävaikuttaa ohjeishuoltajaksi ryhtymisessä. Mutta jos sillä halutaan välttää kunnan sijoitusvastuu, on se silloin eettisesti väärin, sanoo Johanna Ylikoski. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Oheishuoltajuus − huostaanoton vaihtoehto vai ei?
Jos mummi ottaa kriisitilanteessa lapsen luokseen asumaan, poistuvat huostaanoton edellytykset. Vai poistuvatko?
Usein on käynyt niin, että ennen kuin tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että huostaanottoa harkitaan, on lapsi saattanut päästä turvaan mummun luokse jo aikaa sitten. Tämän vuoksi kunta voi katsoa, että huostaanoton edellytykset eivät täyty, koska mummu hoitaa lapsen niin hyvin.
Toisin sanoen, mummun edellytykset hoitopalkkioon ovat hänen omasta syystään poistuneet, koska hän on ottanut lapsen turvaan ja hoitoon ennen kuin sosiaalitoimi on tehnyt päätöksensä.
Kriteerinä lähtötilanne
Rauman vs. sosiaalipalvelujohtajan Johanna Ylikosken mukaan näin todellakin voi käydä erityisesti, jos lapsen vanhempi ja mummu ovat keskenään aiemmin sopineet lapsen siirtymisestä mummulle hoitoon ja oheishuoltoon. Mutta akuutissa tilanteessa kunnan pitäisi arvioida, täyttyvätkö huostaanoton edellytykset siitä huolimatta, että lapsi on sillä hetkellä hoidossa muualla kuin kotona.
− Täytyyhän lapsesta jonkun huolta pitää kriisin hetkellä, olkoon se läheinen tai perhetukikeskus, mutta kriteereitä täytyy kuitenkin tarkastella lapsen lähtökohdasta käsin, Ylikoski muistuttaa.
Ylikosken mukaan Raumalla ollaan selvillä siitä, että oheishuoltajuutta ei voi käyttää huostaanoton vaihtoehtona, jos huostaanoton edellytykset täyttyvät. Huostaanoton jälkeen lapsi voidaan sijoittaa vaikkapa isovanhemmalle, jos hänet on todettu sopivaksi läheisverkoston kartoituksessa.
− Voihan kuitenkin olla, että kaikille kunnille tämä ei ole niin selvää, Ylikoski pohtii.
Mitä tulee sosiaalitoimen ohjaukseen tai myötävaikuttamiseen oheishuoltajuuden syntymisessä, on sen raja hämärä Ylikoskenkin mielestä, eikä varmaan selvä kaikille kunnillekaan.
− Ohjauksellisestikin voi myötävaikuttaa, mutta jos sillä halutaan välttää kunnan sijoitusvastuu, ei se ole silloin eettisesti oikein.
Ylikoski myöntää, että lastensuojelun sosiaalityön kentällä oheishuoltajuusasiat ovat jääneet katveeseen, koska niistä ei ole juurikaan puhuttu koulutuksessa eikä myöskään mediassa.
− Ei ole saatu tarpeeksi tietoa, kuinka niissä tulee menetellä ja mikä on kunnan vastuu niissä tilanteissa. Vasta yksittäisten tapausten ilmetessä aletaan tutkia, mitä se juridisesti tarkoittaa.
− Ongelmatilanteilta vältyttäisiin, jos sosiaalityöntekijöille tarjottaisiin ohjeishuoltajuudesta koulutusta ja hyvät lakimieskonsultaatiot, sanoo Ella Mäntylä. Kuva: Laura Vesa.
Yksityinen sijoitus ei oikeuta hoitopalkkioon
Tampereen kaupungin lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän Ella Mäntylän mukaan läheisverkostoratkaisuissa Tampereella ei juurikaan ole törmätty epäselviin tilanteisiin.
Lapsi sijoitetaan läheisverkostoon joko huostaanotolla tai huostaanoton sijasta huoltoratkaisulla. Molemmissa tapauksissa huoltajalle maksetaan perhehoitolain mukainen palkkio.
− Emme näe tässä mitään epäselvää, sanoo Ella Mäntylä.
Ongelmia on noussut esiin silloin, kun läheisverkostoratkaisussa lapsen kotikunta muuttuu. Huostaanotetun lapsen kotikunta ei muutu, ja kotikunta maksaa palkkion. Läheisverkostoratkaisussa lapsen kotikunta muuttuu oheishuoltajan asuinpaikan mukaan ja uuteen kotikuntaan tehdään ilmoitus läheisverkostoratkaisusta, mutta pienet kunnat eivät halua maksaa niille uutena kotikuntana maksettavaksi kuuluvia palkkioita.
− Tällaisessa tilanteessa on jouduttu kuulemma tekemään jopa huostaanotto, Mäntylä kertoo.
Ongelmia palkkion maksusta voi nousta Mäntylän mukaan myös silloin, kun kysymys on yksityisestä sijoituksesta. Lapsen biologinen vanhempi on saattanut vaikean elämäntilanteensa tai muun syyn vuoksi sopia isovanhemman kanssa lapsen hoitamisesta, ja he hakevat keskenään huoltajuuden.
− Vuosien kuluessa isovanhempi kokee, että ”mehän olemmekin ottaneet yhteiskunnan tehtävän hoitaaksemme ilmaiseksi”.
Mäntylä muistaa Tampereella pari tapausta, joissa nyt teini-ikäisten lasten vanhemmat hakivat aiemmin selkeästi isovanhempien kanssa oheishuoltajuutta, minkä vuoksi tehtiin yksityiskotiselvitys. Eräs isovanhempi kertoi myöhemmin alun perin sitoutuneensa vain vähäksi aikaa ja vaati hoitokorvauksia, koska oli hoitanut lasta jo kymmenen vuotta.
Tampereen kaupunki hylkäsi hakemuksen perhehoitopalkkiosta sillä perusteella, että kysymys oli yksityisestä sijoituksesta. Nyt asia on ratkaistavana hallinto-oikeudessa. Kunta ei kuitenkaan Mäntylän mielestä väistänyt tässä huostaanoton velvollisuuttaan, koska lapsi jo tosiasiallisesti asui isovanhemman luona.
− Ymmärrämme kyllä hänen kantansa, kun lapsella on lastensuojelutausta, mutta he olivat halunneet asian näin hoitaa.
Jos yksityistä sijoitusta ei olisi tapahtunut, olisi todennäköisesti päädytty huostaanottoon. Tässä tapauksessa isovanhempi olisi saanut perhehoitolain mukaisen palkkion, mikäli lapsi olisi sukulaisperhe- selvityksen jälkeen hänelle sijoitettu. Yksityiskotiselvityksessä ei arvioida huostaanoton edellytyksiä vaan yksityiskodin sopivuutta tehtäväänsä.
Ella Mäntylän mielestä vastaavanlaisilta ongelmatilanteilta vältyttäisiin muun muassa järjestämällä sosiaalityöntekijöille kautta maan asiasta koulutusta ja hyvät lakimieskonsultaatiot. Tampereella lakimieskonsultaatio toimii hyvin.
Iita Kettunen
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja, joka on tutkinut Jokesilta saamallaan apurahalla oheishuoltajien tilanteita ja oheishuoltajuuteen liittyviä viranomaiskäytäntöjä.
