Icelandic Centre of Social Research and Analysis ICSRA kerää dataa riskiprofiileista viranomaisten käyttöön, jotta he näkevät nopeasti ongelmat ja voivat reagoida niihin.
Lähtökohta 1990-luvun lopulla oli Islannissa karu. 42 prosenttia nuorista kertoi juoneensa itsensä humalaan viimeisen kuukauden aikana. Asian korjaamiseksi kehitettiin Islannin malli.
Tilanne nuorten alkoholinkäytön suhteen oli karmea, kertoo projektijohtaja ja asiantuntija Rafn M. Jonsson kollegansa erityisasiantuntija Sveinbjörn Kristjanssonin kanssa. He vastaavat päihteiden käytön ehkäisystä Islannin Embætti landlæknis eli Directorate of Health organisaatiossa. Se toimii Islannin hyvinvointiministeriön alaisuudessa samoin kuin valtakunnallinen lastensuojeluviranomainen, Government Agency for Child Protection eli Barnaverndarstofa.
– Tilanne oli niin villi, että CNN kävi tekemässä 60 Minutes ‑ohjelman islantilaisnuorista, Jonsson kertoo.
Nuoriso näytti siinä pohjoismaisen alkoholinkäytön mallia, öistä juopottelua pitkin katuja.
Tilasto vuodelta 1998 kertoo, että humalahakuisen juomisen lisäksi 15–16-vuotiaista lähes 23 prosenttia poltti päivittäin tupakkaa, runsaat 17 prosenttia oli kokeillut kannabista. Luvut olivat nousussa. Kuusi vuotta aiemmin päivittäin polttajia oli 15 prosenttia ja marihuanaa kokeilleita 7 prosenttia. Päihtymiseen liittyvät loukkaantumiset olivat myös yleisempiä Islannissa kuin muissa Euroopan maissa.
Luvut herättivät. Alettiin rakentaa Islannin mallia, joka keskittyi löytämään riskit lasten päihteiden käytölle ja ratkaisuja, jotka vaikuttaisivat myönteisesti lasten elämään.
Tulokset ovat olleet dramaattisia. Hyviä tuloksia saatiin jo vuonna 2006, ja päihteiden käytön lasku on vain jatkunut. Vuonna 2016 enää vain 5 prosenttia 15–16-vuotiaista kertoi juoneensa itsensä humalaan viimeisen kuukauden aikana. Päivittäin tupakoivia oli 15-kesäisissä enää 3 prosenttia.
Islannin mallin lähtökohtana oli tiede
Erityinen rooli oli Islannin yliopiston emeritusprofessori Þórólfur Þórlindssonilla. Hän tutki asiaa ja jalkautui tekemään muutosta. Tästä häntä tiedemiehenä myös kritisoitiin. Nyt on aika kiittää.
– Lähestymistapa asiaan oli käytännöllinen. Näytin vanhemmille, mitä he pystyivät tekemään. Sillä, miten vapaa-aika vietetään, on merkitystä nuorille, Þórlindsson kertoo.
Sanoimme vanhemmille, että on teidän syynne, jos muiden perheiden lapsilla menee huonosti.
Tutkimustieto vahvisti, että kun nuorella on ystäviä, jotka käyttävät alkoholia ja polttavat kannabista, se kasvattaa todennäköisyyttä päihteiden käyttöön. Ja päin vastoin: raitis kaveripiiri pitää raittiina. Islannin mallia alettiin luoda näiden faktojen varaan.
Samoin osallistuminen ohjattuun harrastukseen vähensi todennäköisyyttä päihteiden käyttöön. Harrastukset tarjosivat mahdollisuuden viranomaisille ja kasvattajille kohdata nuoria: kun tavattiin, voitiin vaikuttaa ja tukea nuoria myönteisellä tavalla.
Konkreettisia lukuja haettiin siihen, millä tavalla vanhempien kanssa vietetyn ajan määrä vaikutti ja vähensi aineiden käytön riskiä. Vanhempien tuki vaikutti myös kaveripiirin valintaan.
Tutkimus näytti, miten kouluissa, joissa vanhemmat tuntevat lastensa ystävät ja tuntevat heidän vanhempansa, syntyy sosiaalista pääomaa. Oppilaat hyötyvät vanhempien välisestä yhteydestä ja vaikutus ulottuu tapaan käyttää päihteitä. Yhteisöllisyys synnyttää suojamekanismeja lapsille.
Islannissa oli 1990-luvun lopulla hoitopaikkoja nuorille, joissa heille tarjottiin muuta tekemistä: urheilua ja aktiviteettejä, jotta heillä olisi vaihtoehto huumeille ja alkoholille. Yliopistotutkija Inga Dóra Sigfúsdóttir tarttui asiaan: mitä jos käytettäisiin samaa keinoa tarjota nuorille tekemistä jo ennen kuin he ottavat päihteitä ensimmäistäkään kertaa.
Kannattajia ja vastustajia
Hanke kohtasi vastustusta, kaikki vanhemmat eivät innostuneet, eivätkä alkuun halunneet hyväksyä, että vastuu nuorista olisi juuri heidän. ”Onko muka meidän vikamme, että nuoret juovat?”, Þórlindsson muistelee vanhempien kysyneen.
– Sanoimme vanhemmille, että ”on teidän syynne, jos muiden perheiden lapsilla menee huonosti.”
Idea on, että jos yhdellä lapsella ei ole rajoja, se tarttuu naapurinkin lapsiin. Lisäksi korostettiin, että on lapsen etu viettää aikaa vanhempien kanssa. Se vähentää lapsen riskiä olla väärään aikaan väärässä paikassa ja seurassa. Jos lapset ovat yöllä ulkona, se tarjoaa mahdollisuuden joutua huonolle tielle. Väylä, joka johtaa esimerkiksi huumausaineiden käyttöön, ei ole salaperäiset huumekauppiaat, vaan kaverit.
Þórlindsson pisti kaupunginjohtajia myöten ihmiset miettimään asiaa. Jos nuoret ovat toimettomina, mitä on tarjolla. Yhdessä islantilaiskaupungissa ratkaisu oli punttisali, joka kuitenkin oli kiinni iltaisin ja viikonloppuisin.
– Sanoin, että avatkaa se ja katsotaan, mitä tapahtuu.
Islannin mallissa tämä tapahtui laajassa mittakaavassa. Nuorille järjestettiin liikkumismahdollisuuksia ja muita ohjattuja harrastuksia.
– Oli tärkeää, että kerättiin tietoa väestön ja nuorten tilanteissa. Olennaista on se, että etsittiin tiedot paikallisesti. Miltä tupakointi, alkoholin ja aineiden käyttö näyttää juuri omalla paikkakunnalla eikä yleisesti koko Islannissa.
Þórlindsson muistuttaa tutkimustiedon rajallisuudesta: tietty metodi voi toimia tarkasti rajatussa kontekstissa. Nuorten kohdalla ratkaisuihin tarvitaan nuoret itse, koulut, vanhemmat ja ympäristö. Þórlindsson yllytti vanhempia aktiivisuuteen ja tuloksia syntyi.
Kotiin lain voimalla
Laki lasten kotiintuloajoista päädyttiin säätämään vanhempien aloitteesta ja tuella. Laki määrää, että alle 12-vuotiaiden pitää olla talvella kotona ennen kahdeksaa, kesällä ennen kymmentä. 12–15-vuotiaiden tulee olla kotona talvella kello kymmeneltä ja kesällä puolen yön aikaan.
– Koteihin jaettiin lain voimaan tultua esimerkiksi jääkaappimagneetteja, jotka muistuttivat kotiintuloajoista, Jonsson kertoo.
Islannin mallia on viety 18 maahan. Suomi oli mukana hetken aikaa.
Näin sekä poliisilla että vanhemmilla oli mahdollisuus puuttua viikonloppuöiden menoon.
– Poliisit olivat aktiivisia ja seurasivat, oliko nuoria liikkeellä.
Valtaosa vanhemmista alkoi noudattaa käytäntöä ja edellyttää lapsiltaan näitä kotiintuloaikoja. Kehitettiin ”vanhempainkävelyt”, joissa vanhemmat sekä tapasivat toisiaan että pystyivät seuraamaan tilannetta kotinurkilla.
Vanhemmat ja koulu sitoutuivat tiettyihin käytäntöihin. Nuorille alettiin järjestelmällisesti organisoida harrastusmahdollisuuksia. Se saattoi olla niin tanssia, balettia, soiton opiskelua kuin urheilua.
– Saimme onneksi urheilukerhot tähän mukaan, ja sillä oli paljon merkitystä, Þórlindsson sanoo.
Jokaisesta islantilaiskunnasta löytyvätkin ympärivuotiset maauimalat. Lisäksi on rakennettu katettuja jalkapallokenttiä, jotta harrastuskausi jatkuu pitempään. Golfkenttiä pienessä 350 000 asukkaan maassa on 70, ja golfia pidetään perheharrastuksena. Hevosia maassa sanotaan olevan jopa enemmän kuin asukkaita.
Liikuntaharrastuksessa on omat periaatteensa: sen pitää olla hauskaa. Valmentajat ovat koulutettuja ohjaajia. Päihdevalistuksesta ei tehty erillistä asiaa, vaan osa normaalia toimintaympäristöä. Myös katsomot ovat nyt täynnä, kun nuoret harrastavat.
Aina on ongelmavanhempia, ja ongelmat polarisoituvat
– Parhaat vanhemmat on helppo saada mukaan, Rafn M. Jonsson sanoo.
Aika paljon on kuitenkin saavutettu. 1990-luvun lopulla päihdehoitopaikkoja oli nuorille kymmenen. Asiantuntija Halla Björk Marteinsdóttir Barnaverndarstofusta kertoo, että nyt päihdehoitoon keskittyneitä hoitokoteja 12–18-vuotiaille lapsille on kaksi sekä lisäksi yksi diagnosointi- ja hoitokeskus.
Kaikki nämä yksiköt tekevät töitä lasten kanssa, joilla on alkoholi- tai muita ongelmia. Vuodesta 2008 islantilaiseen hyvinvointijärjestelmään on kuulunut monimuototerapia Multisystemic Therapy (MST) joka on suunnattu lapsille ja heidän perheilleen. Vuodesta 2008 noin sata lasta on saanut tällaista hoitoa vuosittain.
Ongelmat ovat vaativia.
– Ne, jotka aloittavat marihuanan käytön, siirtyvät käyttämään reseptilääkkeitä. Tähän puuttuminen on seuraava tehtävä, Jonsson sanoo.
Ongelmallisen ryhmän suuruudeksi Jonsson ja Kristjansson arvioivat 4–5 prosenttia nuorista. Ongelmien taustalla ovat vanhemmat, rikkinäinen koti ja lopulta myös nuoren oma persoonallisuus.
Aikuisten alkoholin kulutus on ennallaan. Þórlindsson on kuitenkin sitä mieltä, että hyvää kehitystä on jo se, että alkoholinkäyttö aloitetaan aiempaa myöhemmin.
Huumeet ovat kuitenkin lähellä, ne ovat yhtä lähellä kuin internet, josta saa kaikkea. Kansainväliset trendit eivät jätä Islantia väliin. Suomalaisten ja ruotsalaisten alkoholipolitiikka ja alkoholimonopolin murtuminen huolettaa islantilaisia.
– Suomessa ja Ruotsissa sanottiin, että valtiollinen alkoholimonopoli ei muutu koskaan. Nyt ei näytä siltä.
Parhaillaan Islannissa käydään kiistaa, laajeneeko väkevien ja oluen myynti 49 lisensoidusta paikasta kauppoihin. Samoin kannabiksen laillistamiskeskustelu on Islannissa yhtä tuttu kuin muualla.
Jonsson ihmettelee hallituksen ja eduskunnan kykyä valikoivaan kuuloon. Kun valistusta tehdään rokotusten suhteen, neuvot otetaan vastaan. Kun kyseessä on alkoholi tai hasis, ei haluta kuulla mitään.
– Kansalaisista 75 prosenttia on alkoholimonopolin purkamista vastaan. Hallitus ei tästä välitä, mikä on todella omituista, sanoo Jonsson.
Liikunnan harrastuksessa on omat periaatteensa: sen pitää olla hauskaa.
Þórlindsson korostaa, että on ymmärrettävä aineiden käytön sosiaalinen aspekti.
– Riippuvuus ei ole vain lääketieteellinen ongelma. Jos medikalisoidaan ongelmat, viedään pois kokemuksen vaikutus, sen miten seura vaikuttaa.
Vientituote, joka ei tullut Suomeen
Islannin mallia on viety jo 18 Euroopan maahan ja lisäksi muihin maanosiin. Mallin levittäjänä toimii Icelandic Centre of Social Research and Analysis ICSRA. Islannin mallin perustana on data, ja sitä kerätään edelleen. Tietoa hankitaan muun muassa siitä, millainen on nuorten alkoholinkulutus sekä päihteiden käyttö ja miten vanhemmat reagoivat lastensa tekemisiin.
– Onpa tieto kerätty sitten Reykjavikista, Bukarestista tai Santiagosta Chilessä, niin kaksi kuukautta myöhemmin me raportoimme riskiprofiilit viranomaisten hyödynnettäväksi, ICSRA:n johtaja Jón Sigfússon kertoo.
– Me tarjoamme numerot, mikä on riski sille, että lapsi joutuu huonoille teille ja mitkä toimenpiteet vaikuttavat tätä vastaan.
Sigfússon kertoo, että myös Suomi ja Helsinki olivat mukana lyhyen aikaa, mutta vuonna 2008 ministeri Paula Kokkonen ilmoitti, etteivät suomalaiset voi jatkaa. Tuolloin menetelmän sponsorina oli yritys, ja jatkorahoituksen olisi pitänyt tulla valtiolta ja viranomaisilta.
