Sosionomista sosiaalityöntekijäksi
Ylempi AMK ei ole ainoa sosionomien jatkokoulutusväylä. Heille on tarjolla kolme polkua pätevöityä sosiaalityöntekijäksi. Suorin … Lue lisää
Kurikkalaisen kansakoulun opettajan ja maatalousteknikon tytär lähti Yhteiskunnalliseen korkeakouluun opiskelemaan toimittajaksi, mutta valmistuikin sosiaalityöntekijäksi. Professori Armas Niemisen persoonalliset luennot imaisivat Kananojan sosiaalipolitiikan maailmaan.
Kun ura löytyi, Aulikki Kananoja teki siitä merkityksellisen.
Ensimmäiset työpaikat ovat ammatilliselle kasvulle merkityksellisiä. Aulikki Kananojalla on tästä vahva kokemus.
Sosiaalityöntekijänä Pelastakaa Lapset ry:ssa hän sijoitti lapsia kesäleireille ja neuvoi adoptioasioissa.
– Pelan laadukas työnohjaus, hyvät käytännöt sekä ammatilliset konsultaatiot avasivat ammatin, Kananoja kertoo.
Käytäntö osoitti myös opintoihin sisältyvän puutteen. Kananojan aineyhdistelmään kuului sosiaalipolitiikka, sosiologia, valtio-oppi ja tilastotiede, eivätkä ne antaneet eväitä ymmärtää lasta. Yksikin äiti ihmetteli, miten nuori ja kokematon ihminen käsittelee perheiden monimutkaisia asioita. Samaa ihmetteli Kananojakin.
Moniammatillisuuden arvo vahvistui Vakuutusalan Kuntoutuskeskuksessa, jossa palaverit ortopedien, neurologien ja ammattitautien asiantuntijoiden kanssa opettivat konsultointia.
Lääkäreiltä ei kysytty, mitä asiakkaan kohdalla pitäisi tehdä, vaan miten vamma vaikuttaa arjessa ja työssä suoriutumisessa. Asiakkaan työpaikalta taas hankittiin tieto, mitä työ tekijältä edellyttää. Näiden tietojen avulla tehtiin sosiaalityöntekijän ammatillinen arvio.
Aulikki Kananoja pitää Vakuutusalan kuntoutuskeskuksen kuntouttamisjohtajaa Veikko Niemeä tärkeänä ammatillisena mentorinaan. Niemi oli yhteiskuntapoliitikko, joka arvosti asiakastyötä.
– Veikko Niemeltä opin, kuinka tärkeää on valmistella asiakasta koskeva päätös hyvin. Päätöksenteko on vain hallinnollinen johtopäätös hyvästä valmistelusta.
Sosiaalialan työssä tarvitaan tietoa ihmisen käyttäytymisestä.
Asiakastyö tapahtuu valmisteluprosessissa ja sosiaalityöntekijän tehtävä on varmistaa, että asiakas hyötyy prosessista. Olennaista on, miten tilanne kartoitetaan, mitä tietoa kerätään ja miten asiakkaan elämäntilanne sanoitetaan. Siinä työntekijä antaa oman tiedollisen pääomansa asiakkaan käyttöön.
Veikko Niemi vihki Kananojan myös ammattiyhdistystoimintaan Sosiaalityöntekijäin Liitossa, jonka puheenjohtaja Aulikki Kananoja oli vuosina 1979–1984.
Hätä omasta osaamisesta sai Aulikki Kananojan jatkamaan opintoja Yhdysvaltoihin. Pelan toimitusjohtaja Elina Rautanen oli opiskellut Yhdysvalloissa ja suositteli sitä. Fullbright Asla ‑stipendin turvin Kananohja lähti vuonna 1969 Bryn Mawr Collegen Graduate School of Social Work and Social Researchiin Pennsylvaniaan.
Bryn Mawr College oli sosiaalityön maisterikoulutuksen uranuurtaja Yhdysvalloissa. Kun koulu juhli sosiaalityön koulutuksen 100-vuotista historiaa, se keräsi esittelyt 100 merkittävästä alumnistaan. Aulikki Kananoja oli yksi valituista.
Kananoja muistelee, että koulutuksen tutkimuksellinen osuus ei ollut kovin vahva, mutta käytännön ja teorian yhteensovittamiseen paneuduttiin.
Amerikkalainen koulutus arvosti käytäntöä, ja asiakastyöhön koulutettiin perusteellisesti.
Tuoda toivoa asiakkaan elämään.
Käytännön arvostus näkyi muun muassa siinä, että kaksi keskeistä professoria teki opetustyön ohella asiakastyötä järjestöjen tuottamissa palveluissa. Yhteys käytännön työhön säilyi elävänä ja tuoreena.
Kananoja korostaa, että sosiaalityössä tarvitaan myötätuntoa, ei moralisointia. Jos asiakas haistaa työntekijän asenteellisuuden, jonka työntekijän kysymykset usein paljastavat, alkaa hän puolustautua.
– Kun on hyvä teoreettinen koulutus, kykenee jäsentämään asiakkaan tilannetta kiinnostavana ilmiönä ottamatta moraalista kantaa, toteaa Kananoja.
Kananoja toteaa, että kokemattomuus ja osaamisen puute voi aiheuttaa vääriä arviointeja ja suoranaisia virheitä, jotka pitää myöntää ja analysoida.
– Joskus vein asiakkaita liian kunnianhimoisiin suunnitelmiin, joita asiakas ei jaksanut, mutta ei tohtinut sanoa, kun näki minun innostukseni. Hyvä tarkoitus johti asiakkaan pettymyksiin.
Kananojan mielestä viime hallituksen säätämät aktivointisuunnitelmat eivät tuottaneet tulosta, koska ne olivat järjestelmän suunnitelmia. Rapsut epäonnistumisesta sai asiakas.
Yhdysvalloista palattuaan Aulikki Kananojalla oli tuomisinaan yksilökohtaisen asiakastyön sanoma. Hän kirjoitti yhdessä Anni Pentinmäen kanssa oppikirjan, joka kului seuraavien sosiaalityöntekijäpolvien käsissä.
– Kunnioita asiakasta niin paljon, että haluat räätälöidä oman osaamisesi tukemaan juuri häntä. Jokaisen asiakkaan elämäntilanne ja voimavarat ovat ainutlaatuisia, ja siksi sosiaalityötä ei voi tehdä tarjoamalla standardisoituja ratkaisumalleja.
Ylisosiaalineuvosinstituutio luotiin nostamaan sosiaalihuollon arvostusta. Aulikki Kananoja sai vuonna 2012 ensimmäisenä tämän elinikäisen arvonimen, joka voi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan.
– Arvonimeen ladattiin paljon odotuksia ja olen joutunut miettimään, olenko ollut odotusten mukainen.
Kananoja ei halua olla arvojohtaja, sillä ylöspäin katsominen on hänen mielestään sosiaalityölle vierasta.
– Haluaisin, että puheenvuoroni herättäisivät ihmiset pohtimaan omia arvojaan ennemmin kuin että pitäisi ajatella kuin minä.
Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojalla on kolme missiota. Ensimmäinen missio on saada sosiaalialan ammattilaiset vakuuttuneeksi siitä, että heidän ei tarvitse kantaa ammattieettistä vastuuta rajallisista resursseista tai puutteista lainsäädännössä.
– Ammattieettinen vastuu koskee ammattilaisen omaa toimintaa.
Sosiaalityöntekijä ei voi ottaa eettistä vastuuta poliitikkojen päätöksistä. Ne ovat syntyneet demokraattisessa järjestelmässä. Sosiaalityöntekijä voi antaa oman panoksensa päätöksentekoon tuottamalla tietoa päätöksentekijöille.
Sosiaalityön etiikka näkyy siinä, miten työntekijä toimii ja miten hän kohtelee asiakasta.
– Oleellista on, kykeneekö työntekijä tuomaan asiakkaan elämään toivoa ja positiivisuutta silloinkin, kun parasta mahdollista apua ei ole mahdollista antaa.
Kananoja muistuttaa myös, että asiakkaan osallisuus ei tarkoita sitä, että asiakkaalta on vain kysytty. Asiakas täytyy ottaa mukaan prosessiin.
– Verrattain hyvä palvelujärjestelmä saattaa synnyttää ammattiväenkin piirissä ajattelutavan, että järjestelmä ja palvelut hoitavat asiat. Tähän sisältyy ansa, että unohtuu mitä sosiaalityöntekijä itse tekee.
Sosiaalityön perusydin on siinä, että työntekijä yhdessä asiakkaan kanssa hyödyntää järjestelmää asiakkaan auttamiseksi.
Myötätuntoa, ei moralisointia.
– Jos työntekijä ajattelee asiakkaan tilanteen rahan ja palveluiden kautta, syntyy liikennepoliisimainen toimenkuva, ”mihin tämä asiakas ohjataan”, sen sijaan että kysyttäisiin, ”miten me yhdessä asiakkaan kanssa voimme työskennellä tilanteen helpottamiseksi”.
– Lakien ja säädösten tunteminen on tarpeen, mutta niiden hyödyntämisen paikka tulee sitten kun on selvillä, mitä juuri tämä asiakas tässä elämäntilanteessa tarvitsee jaksaakseen paremmin ja selvitäkseen vaikeuksista. On myös katsottava auttamisen mahdollisuuksia yhtä lakia laajemmin, opastaa Kananoja.
Toinen Kananojan missio koskee käytännön ja teorian yhdistämistä.
– Kansalliset kehittämisohjelmat ja tutkimukset eivät muutu käytännöksi. Uusi kehittäminen aloitetaan katastrofin jälkeen tai äänekkään ryhmän nostaman epäkohdan pohjalta aina alusta. Operationalisointi on osaamisalue, joka puuttuu, Kananoja tiivistää.
Kananoja pahoittelee, että osaamiskeskukset, jotka aikanaan perustettiin kehittämään käytännön työtä, siirtyivät enemmän tekemään akateemista tutkimusta yliopistojen tapaan.
Yksi tapa viedä teoriaa ja kehittämistyön tuloksia käytännön työhön olisivat kuukausittaiset tutkimuskokoukset, joita lääkärikunta harrastaa. Sosiaalialalla kokoukset voisivat edistää uusien lakien yhtenäistä tulkintaa ja niiden mahdollistamia käytäntöjä.
Kolmas Aulikki Kananojan missio koskee sosiaalityön vaikuttavuuden tutkimista. Sosiaalityöntekijän eettinen velvollisuus on tarkastella omaa työtä ja seurata asiakkaiden elämäntilanteiden muutosta. On tärkeää tietää, minkälainen työskentely asiakkaan kanssa tuottaa toivottua tulosta ja mikä ei johda myönteiseen suuntaan tai peräti pahentaa tilannetta.
– On selvää, että sosiaalityön vaikutusten erottaminen kaikista muista asiakkaan elämään vaikuttavista tekijöistä ei ole helppoa, mutta seurannan totaalinen laiminlyönti on mielestäni rakenteellista välinpitämättömyyttä asiakkaan auttamista kohtaan.
Joskus Aulikki Kananoja tuntee itsensä vanhaksi ja kärttyisäksi. Varsinkin silloin, kun sosiaalialan ammattilaiset eivät osaa sanoittaa työtään tai näkevät sen vain lain ja hallinnon kautta. Sote-uudistusta valmisteltaessa nämä puutteet tulivat esille.
– Kannattaa osata sanoa, mitä osaa ja missä tarvitsee muiden ammattilaisten panosta. On suuri vahinko, jos sosiaalialan ammatillisen osaaminen jää yhteistyökumppaneille jäsentymättömäksi ja epäselväksi.
Kristiina Koskiluoma