Gerontologian professori Marja Jylhä kertoo, että kaikissa rikkaissa länsimaissa hyvin iäkkäiden määrän nousu on tapahtunut nopeasti, eikä politiikka missään maassa ole pystynyt ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Kuva: Vastapaino.
Vanhojen ihmisoikeudet eivät toteudu yhdenvertaisesti nuorempien kanssa.
Tätä mieltä on Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä.
Mutta ensin hyvät uutiset: Jylhän mielestä on suoranainen menestystarina, että suomalaiset elävät entistä hyväkuntoisempina entistä vanhemmiksi. Ikäihmiset ovat terveempiä ja aktiivisempia kuin aikaisemmin, ja 60–75-vuotiaat ovat pikemminkin myöhäiskeski-ikäisiä kuin vanhoja.
– Lisäksi suurin osa yli 80-vuotiaista asuu omassa kodissaan joko kotihoidon tuella tai ilman. He elävät hyvää elämää, heillä on omat kiinnostuksen kohteensa ja sosiaaliset suhteensa, eivätkä he istu kotona harrastamassa vanhana olemista, Jylhä sanoo
Myös suurin osa yli 90-vuotiaista asuu omassa kodissaan ja useimmiten yksin. Jylhä muistuttaa, että se joukko, joka elämän loppupäässä tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, ei ole kovin iso.
– Mutta on sallitumpaa laiminlyödä näiden vanhusten avuntarve kuin nuorten. Minusta se on ihmisoikeuskysymys.
Ääripäitä ei voi niputtaa yhteen
Koronakeväänä 2020 Marja Jylhä nähtiin usein television ajankohtaisohjelmissa kommentoimassa muun muassa yli 70-vuotiaisiin kohdistettuja koronarajoituksia vanhuustutkijan näkökulmasta. Rajoituspäätöksellä niputettiin Jylhän mielestä asiattomasti kaikki yli 70-vuotiaat samaan ryhmään ja vedettiin raja ”tavallisten ihmisten” ja ”ikääntyneiden” välille.
– Samalla vahvistettiin käsitystä siitä, että ikäihmiset ovat suojeltavia ja rasitteena muulle väestölle.
Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin, jonka eduskunta on velvoittanut valvomaan ikäihmisten oikeuksia, totesi, että ohjeistus olisi pitänyt osoittaa koskemaan kaikkia iästä riippumatta, ja kertoa vain samalla, kuinka ikä lisää riskejä.
Vanhuuden ikärajat ovat vanhentuneet!
Jylhän mielestä yli 65-vuotiaista ei pitäisi puhua yhtenä ikääntyneiden ryhmänä, koska ääripäissä olevat ikäryhmät liikkuvat koko ajan kauemmaksi toisistaan: eläkkeelle jäädessään ihmiset ovat toimintakykyisiä ja aktiivisia ja koska elinikä on nopeasti noussut ja pitkäikäisyys yleistynyt, ollaan elämänkaaren loppupäässä entistä huonokuntoisempia. Silloin hoivan tarve on suuri.
– Tämä ääripäiden yhteen niputtaminen tuntuu entistä hölmömmältä. Se on sama kuin puhuttaisi vastasyntyneistä ja 40-vuotiaista samana ryhmänä.
Ikäsyrjintää on Jylhän mielestä myös se, että Kelan tukemaa kuntoututuspsykoterapiaa eivät voi saada yli 67-vuotiaat, koska se on tarkoitettu työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämiseen. Nyt kuitenkin tavoitellaan työurien pidentämistä esimerkiksi poistamalla eläkeputki.
Lisäksi valtioneuvoston keväällä 2021 julkaiseman väestöpoliittisen selvityksen yksi pääsuosituksista oli työllisyysasteen nostaminen 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä.
– Vanhuuden ikärajat ovat vanhentuneet! On aikansa elänyt ajatus, että yli 65-vuotiaat eivät voi tehdä työtä.
Perhetyössä pitäisi huomioida isovanhemmatkin
Jylhä painottaa, että kaikkein haavoittuvin iäkkäiden ryhmä ei ole loppujen lopuksi kovin iso, mutta se joutuu kaikkein pahimpien laiminlyöntien kohteeksi kuntien niukkojen budjettien vuoksi.
– Ei kaikki parane pelkällä rahalla, mutta mikään ei parane ilman rahaa.
Vanhojen hoidon tulisi Jylhän mielestä käsittää myös enemmän gerontologista sosiaalityötä.
– Hyvä hoito vaatii ruoan ja pillereiden lisäksi sosiaalista katsetta. Perhetyössä voisi huomioida isovanhemmatkin, Jylhä vinkkaa.
Jylhä on tuohtunut suunnitelluista vanhuspalvelulain muutoksista, joilla vastuutetaan palveluyksikköjen johtajat huolehtimaan, että yksiköissä on aina tarpeeksi henkilökuntaa, vaikka syy on huonossa järjestelmässä.
– Jos avaintyöntekijöitä kiristetään, voi olla vaikeaa löytää alalle enää johtajia, ja hyvä johtaja on keskeinen työntekijöiden viihtymisen kannalta.
Jylhä muistuttaa kollegansa, professori Teppo Krögerin Jyväskylän yliopistosta laskeneen, että bruttokansantuotteen perusteella Suomen vanhuspalveluissa on miljardin euron vajaus verrattuna Ruotsiin ja Norjaan.
– Vanhojen ihmisten palvelut ovat meillä olleet vuosia julkisen vallan keskeinen säästökohde.
Myös se on Jylhän mielestä hätkähdyttävää, että tuoreen vertailun mukaan suomalaiset joutuvat maksamaan terveyspalveluistaan itse enemmän kuin lähes missään muussa Euroopan maassa.
– Meillä on sellainen imago, että meillä on lähes ilmaiset terveyspalvelut. Kuitenkin kansainvälisessä vertailussa me maksamme omasta pussistamme terveyspalveluistamme huomattavan paljon. Se johtuu suureksi osaksi siitä, että useimmissa maissa lääkkeet ovat sosiaalivakuutuksen ansiosta ilmaiset.
Poliittista haluttomuutta
Marja Jylhä on osallistunut useampaan valtakunnalliseen, vanhuspalveluja arvioineeseen asiantuntijaryhmään. Vuosina 2012 ja 2018 arvioinnit olivat STM:n tilaamia.
– Kun raportit oli luovutettu silloisille sosiaali- ja terveysministereille, yhdestäkään ehdotuksesta tai selvityksestä ei kuultu mitään sen koommin.
Valtioneuvoston julkaisema Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 ei saa Jylhää vakuuttumaan, sillä siinä painotetaan kustannustehokasta hoitoa ja kustannusten nousun hillintää sen sijaan, että ensisijaisena tavoitteena olisi taata kaikille tarvitseville asianmukainen, hyvä hoito.
Vanhojen ihmisten palvelut ovat olleet vuosia julkisen vallan säästökohde.
Jylhän mielestä on mielenkiintoista, että tilanne ei parane, vaikka kukaan ei voi enää olla tietämätön vanhuspalveluiden ahdingosta. Hän näkee syyksi poliittisen haluttomuuden nostaa keskustelun keskiöön tärkeimmän, eli rahan.
– Tulevilla sote-alueilla ikäihmisten tarpeet tulisi ottaa vakavasti. Jos soten yhteydessä puhutaan vain nopeasta lääkäriin pääsystä, eikä myös sosiaalipalveluista kuten vanhojen hoivasta, ollaan tosi huonolla tiellä. Niin kauan kuin meillä ei ole kansallisia kriteerejä sille, kuka on oikeutettu kotihoitoon tai ympärivuorokautiseen hoitoon, on se sote-alueiden harkinnan varassa.
Epäluuloja ikääntyvien palveluja kohtaan
Syksyllä 2021 Marja Jylhä jäi täysin palvelleena eläkkeelle Tampereen yliopistosta 68-vuotiaana. Samoihin aikoihin ilmestyi hänen kirjoittamansa teos Vanhuustutkijan koronavuosi. Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous (2021 Vastapaino), jossa hän on kirjannut päiväkirjan muotoon korona-ajan ajatuksiaan ja kokemuksiaan.
Jylhä jatkaa myös työntekoa yliopistossa 20 prosentin työajalla ja osallistuu erilaisiin tutkimushankkeisiin kuten vuonna 2018 alkaneeseen valtakunnalliseen Vanheneminen ja sosiaalinen hyvinvointi (SoWell) ‑tutkimukseen.
Sen tavoitteena on selvittää, millaisia näkemyksiä eri elämäntilanteissa olevilla ikäihmisillä on omasta hyvinvoinnistaan ja palveluista. Aineistoa on kerätty yli 60- vuotiaiden vapaamuotoisin haastatteluin sekä 65–84-vuotiaille osoitetulla postikyselyllä.
Kiinnostavaa Jylhän mielestä on, että 78 % kyselyn vastaajista kertoi luottavansa siihen, että Suomessa saa hoitoa vakavaan sairauteen, mutta vain 21 % uskoi tarvitessaan saavansa ympärivuorokautista hoitoa. Lisäksi 39 % kertoi luottavansa siihen, että saa kotiin tarvittaessa hoivapalveluja.
– Sairaanhoitopalveluihin siis luotetaan, mutta ihmisillä on suuria epäilyksiä, että saavat tarvitessaan ikääntyvien palveluita, Jylhä huomauttaa.
Vastoin yleistä käsitystä, yksinäisyys ei ole tutkimuksen mukaan iäkkäillä ongelma, sillä vain neljä prosenttia kertoo olevansa yksinäinen usein, ja kolme neljäsosaa vastaa, että yksinäisyys ei ole heille ongelma. Ylivoimainen enemmistö vastaajista kertoo saavansa tarvittaessa apua toisilta ihmisiltä.
– Pääasiassa iäkkäiden hyvinvoinnin kuva on aika hyvä, mutta on otettava huomioon, että tällaiseen kysymykseen vastaavat harvemmin ne, joilla menee huonommin, Jylhä kiteyttää.
