Voimauttava valokuva on taidekasvattaja Miina Savolaisen kehittämä menetelmä, jossa valokuvaa käytetään itsetuntemuksen ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Kuva: Miina Savolainen
Eteläkarjalaisessa toimintakeskus Suvannossa tehtiin jotain uutta ja innostavaa viime syksynä: iäkkäät asukkaat osallistuivat voimauttavan valokuvan projektiin.
Kipinä projektiin lähti toimintakeskuksen naisasukkaiden aloitteesta.
–Suvannossa on vuosia kokoontunut SPR:n Ukkokerho, joka on nimensä mukaisesti vain miehille. Jo pitkään Suvannon naisasukkaat ovat toivoneet jotakin omaa, naisten kerhoa. Kun Suomen kulttuurirahastossa oli haettavana apuraha, niin päätimme hakea sitä työpajojen toteuttamiseen, kertovat henkilökunnasta projektiin osallistuneet sosionomi Marianne Torikka sekä geronomit Katja Kuitto ja Katja Mälkiä.
– Valokuvat kertovat tarinan eletystä elämästä ja toimivat muistojen mieleen palauttajina. Siksi menetelmäksi päätettiin valita voimauttava valokuva, he sanovat.
Mukaan hankkeeseen lähti voimauttavan valokuvan kehittäjä Miina Savolainen.
Toimintakeskukseen hankittiin oma kamera.
– Tämän Naiseuden voima ‑projektin päähenkilöt ovat sukupolvea, joka on joutunut toistuvasti sivuuttamaan omat kokemuksensa ja tunteensa. Vanhuudessa ihmisen elämän merkityksellisyyden pohtiminen tulee esiin. Kuka minä olen – kenelle olen arvokas ja tärkeä? Ikääntyneet tarvitsevat tilaa yksilölliselle identiteettityölle ja lempeälle nähdyksi tulemiselle. Juuri tästä projektissa on ollut kyse. Osallistujat saivat löytää elämänkaarestaan kannattelevia kuvia, jotka auttavat katsomaan itseä rakastavasti ja armollisesti, Savolainen kiteyttää.
Hyväksyvä katse vanhoihin kuviin ja tarinoihin niiden takana
Valokuvahanke kesti noin viisi kuukautta. Kokonaisuuteen kuului neljä päivän mittaista työpajaa, joissa oli oma teemansa, sekä yksin toteutettavia tehtäviä. Projektin aikana katsottiin sekä vanhoja kuvia että otettiin uusia.
Asukkaat valitsivat omista, aiemmin otetuista valokuvistaan heille tärkeitä otoksia. He esittelivät kuvansa muille ja kertoivat niistä. Keitä kuvissa oli, mistä tilanteesta ne olivat ja mikä merkitys niillä oli heille?
– Meidän työntekijöiden roolina oli olla erityisesti asukkaan tarinan kuuntelija ja myötäeläjä, kannustaja, hyväksyvän katseen antava kanssakulkija sekä käytännön avustaja. Olimme mukana muokkaamassa kuvia, leikkaamassa, liimaamassa ja sommitteluapuna, kertovat Torikka, Kuitto ja Mälkiä.
– Omista ja toisen kuvista ja ihmisten niille antamista merkityksistä sai sanoa vain hyviä ja vilpittömiä asioita, kuvailee Miina Savolainen työskentelytapaa.
Vanhojen muistojen lisäksi Savolainen kuvasi asukkaita kuvausretkipäivänä. Kuvattava sai itse päättää, miten ja missä häntä kuvattiin. Henkilöt, joilla ei ollut liikuntarajoitteita, kuvasivat myös itse.
– Kuvausretkillä syntyi uusia kuvia itselle merkityksellisissä paikoissa ja yhdessä uusien ystävien kesken. Naiset valitsivat kuvausretkien omakuvista mieluisimmat Jokainen näkyväksi ‑valokuvanäyttelyyn, Savolainen kertoo.
– Tärkeää oli myös yhteisöllisyys ja osallisuuden kokemus. Projektin aikana ryhmästä tulikin tiivis oma porukka, nyökkäävät Torikka, Kuitto ja Mälkiä.
Valokuva-albumi on hyvä kommunikoinnin väline
”Työpajat toivat iloa, hyvää mieltä, ja aika kului nopeasti.” Näin Suvannon asukkaat ovat kehuneet valokuvahanketta.
– Se toi piristystä asukkaiden olemukseen ja vaihtelua usein aika samanlaisena toistuvaan arkeen. Osallistujat ovat kertoneet enemmän tai syvemmin elämäntarinoitaan kuin aikaisemmin.
Hanke lähensi asukkaita ja mukana olleita työntekijöitä, kun he kävivät yhdessä läpi valokuvia ja niiden tarinoita.
Vanhat ihmiset tarvitsevat lempeän nähdyksi tulemisen.
– Valokuvien kautta saimme lisätietoa asukkaista. Tämä auttaa varsinkin hoitajia kohtaamisessa hoitotoimienkin yhteydessä. Henkilökunnan on myös helpompi ymmärtää asukkaan nykyistä elämää, kun tunnemme hänen aiempia kokemuksiaan. Henkilökunta näkee ja kuulee, mikä on toiselle tärkeää, ja pystyy antamaan tärkeille asioille tilaa.
Valokuvat herättivät ikääntyneissä suuriakin tunteita: iloa ja onnellisuutta, surua ja kaipaustakin. Suvannon toimintakeskuksen asukkaat liikuttuivat jopa kyyneliin muistellessaan tapahtumia elämänsä varrelta.
– Kuvat palauttivat mieliin myös sellaisia asioita, tapahtumia ja tunteita, jotka ehkä olivat olleet pois ajatuksista. Oli tärkeää saada kertoa niistä turvallisessa ryhmässä, toteavat Torikka, Kuitto ja Mälkiä.
He suosittelevat voimauttavaa valokuvausta muillekin.
– Hoitolaitoksessa asuvalle valokuva-albumi toimii hyvänä kommunikoinnin, tunteiden käsittelyn, viriketuokioiden sekä yhteisten hetkien välineenä. Kuvat soveltuvat mainiosti juttelun ja muistelun apuvälineeksi.
– Kyseessä on keholliseen peilaamiseen perustuva työote, jolla hoitoalan ammattilaiset oppivat luomaan vanhukselle emotionaalista turvallisuutta sekä sovittautumaan herkemmin hänen persoonaansa ja kokemusmaailmaansa, lisää Savolainen.
Hankkeen aikana toimintakeskukseen hankittiin oma kamera.
– Nyt voimme kuvata asukkaita ja tulostaa heille kuvia. Asukkaat ovat liimanneet uusia kuvia albumiin tai lähettäneet niitä läheisilleen.
