Hyvinvointi on kokonaisuus

Ihminen on psykofyysissosiaalinen olento. Jos joku lokeroista jää hoitamatta, kokonaisvaltainen hyvinvointi vaarantuu.

Päätoimittaja Kaisa Yliruokanen.
Kuva: Veikko Somerpuro

Siitä huolimatta kahden viimeisen vuoden aikana meillä on ollut edellytykset huolehtia vain fyysisestä terveydestä – ja siitäkin lähinnä ulkoilmaolosuhteissa.

Pandemian hiipuessa – tai ottaessa happea – meillä on jälleen lupa hoitaa itseämme myös sosiaalisesti ja psyykkisesti. Saamme kohdata ja ehkä jopa halata, ja sen tarve on suuri.

Mutta ei kaikilla.

Eristäytynyt ja kotiin suljettu elämä on kasvattanut välillemme esteitä. Joku ei enää halua palata työpaikalle, toinen jännittää muita ihmisiä, kolmas pelkää äärimmäisesti pöpöjä ja neljäs ehti syrjäytyä eikä enää ole osa meitä.

Kahden metrin turvaväli on venynyt 200 000 kilometriin.

Psyykkiset sairaudet lisäävät kuolleisuutta ja syrjäytyneillä havaitaan enemmän terveysongelmia.

Koronan suojaustoimet ovat itsessään myös lisänneet terveysongelmia, puhumattakaan siitä pahoinvoinnista, mikä on kohdannut satojatuhansia. Ja näitä hätähuutoja kuulemme nyt entistä enemmän.

Miten voi lapsi, jonka perusturvallisuus ja minäkäsitys rakentui aikana, jolloin ihmiset olivat uhka?

Miten voi nuori, jonka sosiaalinen kasvu tapahtui etäluennolla?

Miten voi aikuinen, jolta vietiin työ ja toimeentulo ja niiden myötä identiteetti? Ja miten voi ikääntynyt, jonka käskettiin pysyä kotona, koska hän kuormittaa sairaaloita?

Liian usein erittäin huonosti.

Kun seuraava aalto tai pandemia tulee, on aika ymmärtää, että pelkällä fyysisellä terveydellä tekee aika vähän, jos muut hyvinvoinnin palaset puuttuvat.

On löydettävä kestävä tasapaino, jossa katse on kokonaisuudessa eikä yhden hallinnonalan yhdessä kapeassa osiossa.

Kaisa Yliruokanen