Hoitoketjut kuntoon, jotta seksuaaliväkivallan uhrit saavat tukea

Raiskauksen uhrit jäävät usein yksin, koska meiltä puuttuu yhä riittävästi taitoa ja tukipalveluja heidän auttamisekseen.

Seksuaalirikokset ovat lisääntyneet Suomessa 12 prosenttia viime vuodesta. Elokuussa 2015 tuli voimaan Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimus velvoittaa jäsenmaita muun muassa tarjoamaan seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan uhreille tukipalveluita.

Seksuaaliväkivallan uhrin hoidosta ja ensiavusta vastaavat ensisijaisesti terveyskeskukset ja päivystyspoliklinikat. Palvelut ovat kuitenkin usein niin hajallaan, että uhri saattaa jäädä kokonaan ilman apua. Ammattilaisetkaan eivät aina osaa ohjata uhria oikeisiin palveluihin, sillä saman sairaanhoitopiirin sisällä saattavat käytännöt uhrin hoitamisessa ja avun tarjoamisessa vaihdella.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla ei liioin ole aina riittävästi taitoja kohdata seksuaalisen väkivallan uhria. THL:n asiantuntijan Katriina Bildjuschkinin mukaan suurin ongelma se, että seksuaalista väkivaltaa kohdannut asiakas ei uskalla kertoa asiasta, koska hän ei tiedä, kuinka työntekijä suhtautuu. Työntekijä taas aristelee ottaa asiaa puheeksi, koska ei tiedä, mihin voi lähettää asiakkaan, jos hänelle ei ole tarjota apua tai palvelua.

− Toinen suuri puute on se, että monilla paikkakunnilla puuttuu jatkohoito tai se on liian vähäistä. Asian esille ottaminen ilman, että voi mitenkään auttaa, tuntuu mahdottomalta, Bildjuschkin sanoo.

Tietoa saa myös tukinainen.fi ja riku.fi.

Istanbulin sopimus edellyttää, että seksuaalisen väkivallan uhri saa tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta tai että hänet voidaan välittömästi ohjata asianmukaisiin erityispalveluihin. Nykyisessä järjestelmässä on kuitenkin liian paljon puutteita, minkä vuoksi uhri jää usein täysin yksin.

Saattaen vaihdetaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi keväällä 2016 ohjeistuksen sairaanhoitopiireille alueellisten hoitoketjujen luomiseksi seksuaaliväkivaltaa kokeneen uhrin auttamiseksi. Katriina Bildjuschkinin mukaan tällä hetkellä tukimuodoissa on enemmän puutteita kuin palveluja. Vuoden 2016 loppuun mennessä hoitoketjuja on − tai työ hoitoketjun luomiseksi on aloitettu − jo puolessa sairaanhoitopiireistä.

Istanbulin sopimuksen velvoittamia tukikeskuksia seksuaaliväkivallan uhreille Suomessa ei ole kunnallisella puolella ainoatakaan, mutta kolmannella sektorilla muun muassa raiskauskriisikeskus Tukinainen tarjoaa korkeatasoisia tukipalveluja.

– Jokaisen terveysaseman päivystyksessä on kuitenkin oltava jo nyt valmius hoitaa asiallisesti väkivallan tai raiskauksen uhri.

Bildjuschkin suosittelee, että jos asiakas alkaa puhua lähisuhde tai seksuaaliväkivallasta, on muistettava pysähtyä siihen tilanteeseen ja edetä ilman kiirettä tai paniikkia, jos teosta on jo kulunut aikaa. Uhria ei saa tuomita tai syyllistää, vaan aletaan miettiä yhdessä, miten edetä.

Tutustu myös: Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi – julkaisuun. Ohjaus 5/2016, THL.

– Häntä kannattaa myös kiittää siitä, että otti rohkeasti asian esille ja osoitti sillä luottamuksensa työntekijää kohtaan.

Asiakkaalle voi ehdottaa esimerkiksi rikos ilmoituksen tekemistä ja jos hän haluaa, terapiaa tai neuvontaa. Jos työntekijä ei tiedä, kuin ka kyseisessä kunnassa toimitaan, hän lupaa asiakkaalle selvittää asian ja sitten sovitaan uusi tapaaminen tai muu yhteydenotto.

– Pääasia on, että ei jätetä asiakasta yksin hakeutumaan palveluun, vaan varataan aika yhdessä hoitoketjun seuraavaan lenkkiin, eli saattaen vaihdetaan.

Sosiaalityötä kriisikeskuksessa

Tukinainen ry:n ylläpitämä Raiskauskriisikeskus Tukinainen toimii Helsingissä ja Jyväskylässä. Helsingin toimipisteessä kriisityön kehittämispäällikkönä ja sosiaalityöntekijänä työskentelevän kriisi ja traumapsykoterapeutti Heli Heinjoen mukaan tyypillinen asiakas on nuorehko tai keski-ikäinen nainen. Usein raiskaaja on uhrille ennestään tuttu ja raiskaus tapahtunut jossain muualla kuin uhrin kotona.

Akuutin raiskauksen jälkeen uhri itse on ilmoittanut tai joku läheisistä tukenut uhria olemaan yhteydessä poliisiin. Poliisi ottaa ilmoituksen vastaan ja ohjaa uhrin oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin.

– Toinen tyypillinen tapaus on se, että tapahtuman jälkeen uhri on mennyt kotiin ja päättää vasta jälkeenpäin lähteä selvittämään tapahtunutta.

Tukinaisen maksuton kriisipuhelin päivystää maanantaista torstaihin ja viikonloppuisin. Perjantaisin akuuttivastaanotto tarjoaa mahdollisuuden kriisikäyntiin viikon sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta.

– Akuutissa kriisissä asiakkaalla ei välttämättä ole selkeää käsitystä tapahtuneesta, ja siksi ei ole välttämätöntä puhua yksityiskohtaisesti raiskauksesta. Jos rikosilmoitusta ei ole vielä tehty, kerromme, miten se tehdään, Heinjoki sanoo.

Shokkivaiheessa asiakas ei välttämättä halua lähteä tekemään rikosilmoitusta, mutta sen voi tehdä myöhemminkin. Perjantaisin on mahdollista tavata myös juristi. Seksuaalirikosten uhreilla on mahdollisuus jo ilmoitus tai kuulusteluvaiheessa saada maksutta oikeusavustaja. Heinjoki muistuttaa, että vaikka oikeudellinen puoli on tärkeää, lähdetään kuitenkin liikkeelle asiakkaan voinnista. Jos hän on kriisin akuuttivaiheessa, häntä rauhoitellaan ja varmistetaan, että hän on turvassa.

– Teemme turvallisuussuunnitelman ja tuemme oikeusprosessiin, jos hän haluaa sitä sillä hetkellä tai myöhemmin.

Uskalla kysyä

Jos asiakas ei ole käynyt lääkärissä, hänelle suositellaan sitä, mutta hän saa päättää siitä itse. Kriisihoitoa saa Tukinaisessa joka tapauksessa, vaikka asiakas ei haluakaan tehdä raiskauksestaan ilmoitusta poliisille.

Kriisikäyntien lisäksi voi osallistua myös erilaisiin kriisiryhmiin. Koska Raiskauskriisikeskus Tukinainen toimii vain kahdella paikkakunnalla, kriisipäivystys auttaa soittajaa selvittämään, miten omalta paikkakunnalta saa apua.

Tukinaista konsultoivat myös auttavat tahot ja viranomaiset. Heli Heinjoki neuvoo heitä aina uskaltamaan kysyä asiakkaalta suoraan, jos on epäilyä seksuaalisesta väkivallasta, sillä silloin asiakkaalle ainakin annetaan mahdollisuus keskusteluun.

– Olen usein kuullut uhreilta, että he olisivat kertoneet asiasta, jos joku olisi kysynyt.

Heinjoki muistuttaa, että sosiaalityöntekijät ovat koulutettuja kohtaamaan ihmisiä kriiseissä, joten puheeksi ottamista ei pidä pelätä. Mikäli sosiaalityöntekijä ei itse voi auttaa, hän pystyy selvittämään mahdollisuudet saada apua muualta. Mikäli paikkakunnalla on huonosti palveluja, työntekijä voi itsekin saada konsultaatiota raiskauskriisikeskus Tukinaisesta.

Sosiaalityöntekijänä Heinjoki huomioi asiakkaan elämän vakauttavia asioita, sillä sosiaalisen tilanteen kartoitus on tärkeä osa kriisityöskentelyä. Siihen kuuluu muun muassa kodin olosuhteiden, asumisen ja taloudellisen tilanteen selvittäminen. Tärkeää on myös arvioida asiakkaan muun tuen tarve ja mahdollisuudet sitoutua kriisihoitoon.

– Uusissa seksuaaliväkivallan uhrien hoito ketjuissa sosiaalityöntekijän rooli voisi olla koordinoijan, joka näkee asiakkaan tilanteen kokonaisuutena ja ohjaa häntä eteenpäin, Heinjoki sanoo.

Iita Kettunen