Kari Matela on Talentian alueasiamies, joka harrastaa salibandya ja lukee vanhoja uutisia. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Vastoin yleistä luuloa historia ei suinkaan toista itseään. Sen sijaan historiasta tietämättömät tai siitä piittaamattomat saattavat tehdä hölmöyksiä, joita eivät paremmin informoituina kenties menisi tekemään.
Sukupolvitutkijat ovat vieläpä lohdullisesti päätelleet, että pojasta polvi useimmiten paranee. Kukin sukupolvi osaa melko hyvin välttää vanhempien edustaman sukupolven pahimmat virheet.
Siinä samassa on tosin vaarana toistaa isovanhempien sukupolven tekemät virheet. Niin tuppaa käymään, jos maailmaa tarkastellaan liian kapeasta historiallisesta ikkunasta. Esimerkiksi suurimmat taloustaantumat esiintyvät kutakuinkin joka toisen sukupolven aktiivi-iässä ilman, että mikään makrotaloudellinen lainalaisuus määräisi esiintyvyyttä.
Tällainen havainto tulee mieleen, kun lukee ilmeisen tosissaan laadittuja suunnitelmia, joiden mukaan lukion voisi lähitulevaisuudessa suorittaa ilman ainuttakaan historian kurssia. Peruskoulun historian opetusta ei tietenkään vastaavasti lisättäisi. Historian opetusta ei toki kiellettäisi tai edes vähennettäisi, mutta se lakkaisi olemasta itsestään selvä yleissivistyksen tukijalka, jona sitä on totuttu pitämään.
Historian opetuksia karttavat tuntuvat pelkäävän, että populismin eväät hupenevat, jos kansa osaa asettaa ilmiöitä historiallisiin yhteyksiinsä. Jo nyt esimerkiksi korostetaan sosiaaliturvan muodostavan kannustinloukkuja ja estävän työn vastaanottamista.
Pikainenkin silmäys lähihistoriaan toisi mieleen, että viime vuosikymmenten parhaan työllisyystilanteen aikana noin kolmannes viimesijaisen tuen saajista oli työssäkäyviä kansalaisia. Mediaan levitetään silti hurjia tarinoita siitä, miten tarjolla oleviin työpaikkoihin ei ole hakijoita, vaikka luvatulla palkkatasolla niiden pitäisi innostaa thoraxkirurgejakin alanvaihtoon.
Tarkoitushakuisesta näkökulman valinnasta ei ole pitkä matka valeuutisiin, mutta niihinhän on sosiaalialla totuttu.
Historiallisia faktoja karttavasta infotarjonnasta voisi tietysti todeta, että uskokoon ken lystää – mutta valitettavan monet tuntuvat uskovan. Ajan henki pyrkii korostamaan rakettitieteiden siunauksellisuutta ja pitämään historian kaltaisia puuhasteluja ilmanaikuisena joutavointina, jonka varassa kansantalous ei kohene.
Pelkät katkelmalliset yksityiskohdat eivät edustakaan historiallista ymmärrystä. Joku Kolumbuskin pääsi historiankirjoihin, vaikkei alkujaan tiennyt, minne lähti seilaamaan, minne aikanaan saapui eikä palattuaankaan tiennyt, missä oli käynyt. Tai jos muistaa – kuten minä – kirkkohistoriasta Paavalin kirjeiden saajien nimet, muttei yhdenkään kirjeen sisältöä, ei kannata kuvitella ymmärtävänsä kristillisen tapakulttuurin kehityskulkuja.
Muttei historia noin yleisemmin ottaen ole kovin kaukana rakettitieteestä. Avaruusrakettien maanpäällisten kuljetuskiskojen leveys näet juontaa juurensa Rooman valtakunnan aikaisista hevosvankkureista. Kun vaunujen rakentajat muokkasivat akselileveydet roomalaisten kulkuväylien mukaisiksi, omaksutut mitat säilyivät vaunuja suunnitelleiden metalliseppien käsityötaidon dna:ssa vuosisatoja.
