Erityisherkkä lapsi kokee kaiken syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Varhaiskasvattajana voit auttaa lasta kääntämään herkkyytensä voimavaraksi.
Lapsi ei tahtoisi valita nallen ja tiikerin väliltä, koska laatikkoon jäävälle lelulle voi tulla paha mieli.
Aikuisen kanssa jutellessaan sama tenava pohtii maailman menoa kuin iso ihminen. Seuraavassa hetkessä hän parkuu lohduttomasti, koska ajatus pihalle siirtymisestä tuntuu hänestä kestämättömältä.
Onko sinunkin ryhmässäsi lapsi, joka kokee kaiken syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin muut? Tämä on todennäköistä, sillä 15–20 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä.
Erityisherkkyys on synnynnäistä hermojärjestelmän herkkyyttä, joka ilmenee kehossa ja mielessä.
– Kyse ei ole sairaudesta tai diagnoosista vaan täysin normaalista ominaisuudesta, painottaa herkkyyteen perehtynyt psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen.
Suomalaisessa kulttuurissa herkkyyttä on perinteisesti pidetty heikkoutena ja turhana arkailuna. Psykologin mielestä tällainen ajattelutapa joutaisi jo romukoppaan, sillä herkkyydessä on paljon hyvää.
– Erityisherkän tunne- ja aistikokemukset ovat usein voimakkaampia kuin muilla. Herkkyys voi ilmetä esimerkiksi syvällisyytenä, tarkkoina havaintoina, empaattisuutena, tunnollisuutena ja luovuutena, Heiskanen kuvaa.
Ehkäise ylivirittyminen
Varhaiskasvattajien on tärkeää ymmärtää erityisherkkyyttä, sillä ilmiö vaikuttaa ryhmäkasvatuksessa moniin asioihin.
Herkkä lapsi kuormittuu muita nopeammin melusta, jatkuvasta sosiaalisuudesta ja uusista tilanteista. Myös kiireessä mykkyrään jäänyt sukka tai suussa oudolta tuntuva ruoka voi aidosti koetella lasta, jonka hermosto ei jätä pieniäkään asioita huomiotta.
Jos lapsi ei pysty säätelemään kohtaamaansa ärsykemäärää, hänen hermostonsa ajautuu lopulta ylivirittyneeseen tilaan. Ulospäin tämä näkyy esimerkiksi lukkiutumisena tai raivokohtauksina.
Heiskanen neuvoo varhaiskasvattajia ehkäisemään ylivirittymistä jo ennalta. Fiksuinta on suunnitella päivän struktuuri niin, että kaikenlaiset lapset jaksavat porukan tahdissa.
– Lapsella pitää olla välillä mahdollisuus vetäytyä lepäämään tai johonkin rauhalliseen tilaan, eikä tämä koske vain erityisherkkiä. Se, mikä on hyvä erityisherkille, on hyvä kaikille.
Tiedolle on tarvetta
Porilainen lastentarhanopettaja Anna-Matilda Tähtinen kiinnostui erityisherkkyydestä, kun sai herkän lapsen ja alkoi tunnistaa samoja piirteitä myös itsessään. Opinnäytetyössään hän päätyi tutkimaan, miten lapsen eritysherkkyys näkyy päiväkodissa ja kuinka työntekijät ottavat sen huomioon.
Opinnäytetyön kyselyyn vastanneet päiväkotien työntekijät kertoivat kaipaavansa erityisherkkyydestä lisää koulutusta. Tähtisen mielestä varhaiskasvattajat hyötyisivät eniten konkreettisista neuvoista.
– Ensin on tärkeää ymmärtää, millaisia henkilökohtaisia ja ryhmässä toimimisen haasteita erityisherkkyys voi tuoda mukanaan. Sen jälkeen olisi hyvä saada käytännön työkaluja arjen helpottamiseen.
Alle 3‑vuotiaita opettava Tähtinen on huomannut, että kaikkein pienimpien lasten erityistä herkkyyttä on vielä vaikea tunnistaa. Vaikka syyt lapsen käytökseen olisivat hämärän peitossa, Tähtinen suosittelee aina kunnioittamaan lapsen yksilöllisiä tarpeita.
Sanoita ja sylittele
Omasta herkkyydestä voi olla varhaiskasvattajan työssä paljon etua. Tähtinen kertoo tavoittavansa helposti tunteita ja kokemuksia, joita lapsi päiväkodin ärsyketulvassa kokee.
– Pystyn kohtaamaan lapsen herkkänä olentona, jolle on luonteenomaista toimia tietyllä tavalla.
Aikuista voi turhauttaa, jos lapsi suhtautuu aina uusiin asioihin varautuneesti. Tähtinen toivoo varhaiskasvattajien muistavan, että lapsen pelko tai jännitys on todellista.
Aikuinen voi tukea lasta ennakoimalla ja lukemalla hänen tunnetilojaan.
Pelokkaalle lapselle ei hänen mielestään kannata paukauttaa suoraan, että nyt lähdetään liikuntasaliin. Voi olla parempi suunnata ensin vaatteiden vaihtoon ja sen jälkeen kehottaa lasta kävelemään kohti salia.
Jos lapsi hätääntyy, Tähtinen sanoittaa tilanteen: ”Ei haittaa, että sua jännittää.” Sitten hän tarjoaa lapselle syliään tai kättään: ”Mennäänkö yhdessä?”
Tarvittaessa Tähtinen ottaa hoidettavansa kanssa etäisyyttä huolestuttavaan asiaan. Esimerkiksi vierailijoiden musiikkiesitystä voi ihan hyvin seurata ovensuusta.
Onnistumiset esiin
Heli Heiskasen mukaan on tärkeää, ettei aikuinen syyllistä lasta turhaan. Lapselle ei pidä sanoa, että tämä on liian herkkä tai ettei johonkin asiaan voi reagoida tietyllä tavalla.
– Se saa lapsen tuntemaan, että hän on vääränlainen. Ylimääräiset häpeän kokemukset eivät ole hyväksi kenellekään, mutta herkimpiin ne voivat vaikuttaa mahdollisesti koko loppuelämän.
Ryhmässä on tärkeää kiinnittää huomiota suvaitsevaisuuskasvatukseen ja tunnetaitojen opettamiseen. Jos kaveri yrittää nälviä helposti kyynelehtivää lasta, hänelle kannattaa Anna-Matilda Tähtisen mielestä sanoa, että olemme erilaisia ja meitä harmittavat eri asiat.
Herkkä lapsi tarvitsee erityisen paljon onnistumisen kokemuksia, huomauttaa Heiskanen.
– Mitä enemmän onnistumisia tapahtuu, sitä paremmin lapsi oppii luottamaan itseensä ja löytämään omat keinonsa selviytyä ryhmässä.
Aikuinen voi tukea lasta ennakoimalla ja lukemalla hänen tunnetilojaan. Myös säännöllisinä toistuvista rutiineista on apua.
Aina ei tarvitse suoriutua
Kun herkkä lapsi aloittaa varhaiskasvatuksessa, hänen tulee Tähtisen mielestä saada mahdollisimman paljon syliä. Heiskanen vahvistaa, että turvallisuuden tunne heti alussa luo pohjan luottamukselle ja hoidossa viihtymiselle.
– Osa lapsista oppii kovettamaan itsensä ja peittämään tunteensa. Se on selviytymiskeino, mutta ei paras mahdollinen. Itse näen työssäni, kuinka näitä suojakuoria kuoritaan sitten aikuisena.
Tähtinen tietää omasta kokemuksestaan, että erityisherkkyys merkitsee loputonta itsensä hyväksymistä. Hän toivoo, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi piilottaa todellista minäänsä.
– Vaikka lapsi selviäisi asioista itse, aina ei tarvitse. Isompikin lapsi voi tarvita pienen halitteluhetken vaikka pukemisen ohessa.
Minna Hotokka
Lue lisää erityisherkkyydestä Heli Heiskasen teoksesta Herkkyyden voima – Opas omannäköiseen elämään.
