– Hellä Hermanni haluaa keikkailla mahdollisimman paljon. Meidän musiikkimme on parasta livenä, sanovat yhtyeen jäsenet. Kuva: Jyrki Komulainen
Musiikissa on se hyvä puoli, että kun se osuu, se ei satu, kerrotaan Bob Marleyn sanoneen.
Musiikki koukuttaa ihmisen syntymättömästä vauvasta muistisairaaseen vaariin. Se rentouttaa, lohduttaa ja vahvistaa. Musiikki luo tunnelman hetkeen kuin hetkeen. Musiikin voimalla tyhjätään pää arjen raskaudesta, tai musiikki antaa oikean vireen tekemiseen ja tsemppaa toimimaan.
Musiikista voi nauttia monin tavoin. Toiset meistä ovat musiikin kuuntelijoita, toiset tekijöitä. Musiikki yhdistää, ja se on elämisenalue, jota ilman ei voi olla.
Helsinkiläiselle Hellä Hermanni ja Kylmät väreet ‑yhtyeen jäsenille musiikki on elämäntyyli. Ei työ, sillä yhtyeen vakituiset jäsenet ovat palkkatyössä kukin tahollaan sosiaali-tai kulttuurialalla. Ei harrastuskaan, sillä se on liian vähän sanottu yhtyeen kunnianhimoisen tekemisen ja haaveiden vuoksi
– Minun identiteettiäni kuvaa kaksi puolta. Olen sosiaalialan ammattilainen, mutta olen myös laulaja ja musiikintekijä, sanoo Kaisa Nissinen, yhtyeen laulusolisti ja Rhodes-pianon soittaja.
Kaisa työskentelee ohjaajana Rinnekotisäätiöllä kuntouttavassa työtoiminnassa ja kehitysvammaisten työhönvalmennuksessa.
Vakituinen työpaikka on siksikin kätevää, että kokopäivämuusikon työ freelancer ‑pohjalta on rankkaa. Leipä usein kapeaa ja toimitusvarmuus katkeilevaa. Sen tietää yhtyeen perkussionisti Petri Sämpi, jolla kokemusta freelance-muusikon työstä takavuosilta. Nykyisin hän on rumpujen soiton ja bändiopetuksen päätoiminen opettaja Resonaarissa.
– Resonaari on erityisryhmille suunnattu musiikkikoulu ja erityismusiikkikasvatuksen asiantuntijakeskus. Musiikin ja sosiaalialan ammattilaisten sulautunut yhdistelmä, Sämpi kertoo.
Töiden jälkeen levyn tekoon
Hellä Hermanni ja Kylmät väreet on vuonna 2011 perustettu yhtye, joka soittaa musiikkilehti Rumban sanoin urbaania folkia. Suomenkieliset lyriikat ovat pelkistettyjä ja tunnelmoivia. Musiikki on mukavan vanhahtavaa, mutta silti modernia. Kaupunkimaista, mutta syvemmin koettuna kuulija löytää kesäisen maalaismaiseman.
Biisien pohja-aihiot ja sanat syntyvät pitkälle Jani Hermanssonin mielikuvista ja tunnelmista.
– Tunnustan. Olen naiivi romantikko. Minulla oli lapsuudessa paljon ideoita elokuvakäsikirjoituksista, ja niitä olen ottanut biiseihimme. Sovitustyön teemme yhdessä, ja jokainen instrumentti tuo oman vahvan osuutensa lopputulokseen.
Marraskuun lopussa julkistettiin yhtyeen ensimmäinen pitkäsoittolevy Kesäyön asfaltti Rapu Records ‑levy-yhtiön kanssa. Levy äänitettiin idyllisessä Kylälahden kartanossa vuoden 2015 syksyllä parina viikonloppuna ja jokunen iltakin hankkeeseen kului.
– Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Levyn kappaleita ei ole tuotettu liikaa, vaan niissä kuuluu meille ominainen orgaaninen tyyli ja liveäänityksen henki: ei millin tarkkaa, vaan elävää ja hengittävää musiikkia, Jani Hermansson kuvaa.
Yhtyeen jäseniä yhdistää paitsi intohimoinen suhde musiikkiin myös se, että kaikilla vakituisilla jäsenillä on sosionomi (AMK) ‑koulutus. Useimmilla vielä Laurea ammattikorkeakoulusta.
– Olen ollut musiikin parissa 10-vuotiaasta lähtien. Soitellut ja tehnyt biisejä mies-ja-kitara-asenteella. Olin aktiiviurheilija pitkälle yli 25-vuotiaaksi, kun lopetin urheilun ja elämään tuli tilaa musiikille, kertoo Hermansson.
– Olin jo pitkään ajatellut, että oma bändi on saatava. Kun Laureassa tapasin samoin ajattelevia ihmisiä, toive alkoi konkretisoitua. Ensimmäiset keikkamme teimme häämuusikkoina, muistelee Hermansson.
Musiikkipiirit eivät ole suuren suuret, joten tuttujen kautta löytyivät muut jäsenet. Kaisa oli käynyt bändin keikoilla, ja halusi liittyä mukaan.
– Meistäkin Kaisa näytti juuri sellaiselta, että hän sopii meidän bändiin, sanoo Hermansson.
Jani Hermanssonin, Kaisa Nissisen ja Petri Sämpin lisäksi yhtyeen vakituiset jäsenet ovat Henrik Vitikka, rummut ja Mikko Nikula, basso. Lisäksi mukana on soolosoittimia, kuten viulisti ja harmonikan soittaja.
Pää tyhjäksi työstä
Tämän vuoden aikana parisenkymmentä keikkaa tehnyt Hellä Hermanni harjoittelee Pitäjänmäellä Helsingin Valimossa. Toimistorakennuksen kellarikerroksessa on parin muun yhtyeen kanssa jaettu treenikämppä. Ahdas ja täynnä soittimia. Hermannilaisten mukaan kuitenkin ruhtinaallisen suuri.
– Treenitilat ovat kortilla ja kalliita. Aikaisemmin harjoittelimme kerrostalon varastokanakopin kokoisessa tilassa. Silloin oli ahdasta.
Yhtye treenaa kerran viikossa, keikkojen edellä vähän useammin. Koskaan töiden jälkeen ei ole väsyttänyt niin paljon, etteikö jaksaisi tulla paikalle. Yhtyeen taiteellisten ambitioiden lisäksi yhdessä tekeminen ja yhteys saman henkisiin ihmisiin on tärkeää.
– Olisin varmasti paljon stressaantuneempi, jos en saisi tehdä musiikkia ja käydä keikoilla, sanoo Kaisa Nissinen.
– Soittaessa pää tyhjenee töistä. Vaikutus on sama kuin urheillessa, jatkaa Hermansson.
Hellä Hermanni haluaa keikkailla mahdollisimman paljon. Meidän musiikkimme on parasta livenä, sanovat yhtyeen jäsenet.
– Keikkailu ja live-esiintyminen on tämän homman suola. Haaveilemme Suomen rundista, esiintymisistä kesäfestareilla, sanoo Mikko Nikula.
Oma ensilevy loi uskoa tekemiseen, ja seuraavan levyn biisit ovat jo työn alla. Ruokahalu kasvaa tehdessä. Seuraavasta levystä yhtye haluaa tehdä vielä paremman taiteellisen kokonaisuuden.
– Olemme onnellisia musiikkia tehdessä, ja kiitollisia että saamme tehdä musiikkia näin, sanoo Petri Sämpi.
