Heikki Hiilamo: Eriarvoisuus lisääntyy, keskiluokka kurjistuu

Taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt jo parikymmentä vuotta. Jos taloudellisesti ahtaalle joutuneet kokevat, ettei heitä kuulla, Suomessa voidaan vielä nähdä jopa väkivaltaisuuksia, sanoo Heikki Hiilamo.

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo katsoo suomalaista yhteiskuntaa näköalapaikalta. Hänen omaa tutkimusalaansa ovat köyhyys, syrjäytyminen ja eriarvoisuus yhteiskunnassa. Viime vuosina niissä on riittänyt tutkittavaa.

− Suomi on pysynyt eurooppalaisittain tuloeroiltaan tasa-arvoisten maiden joukossa. Kuulumme yhä samaan kastiin kuin muut Pohjoismaat ja muutamat Itä-Euroopan maat, joissa taloudellinen kehitys on ollut tasapainoista. Näin on esimerkiksi Tsekissä, Slovakiassa ja Sloveniassa, sanoo Hiilamo.

– Suomi on kuitenkin erkaantumassa muista Pohjoismaista. Meillä tuloerot ovat kasvaneet nopeammin kuin naapurimaissa, joihin Suomea on totuttu vertaamaan. Eriarvoistuminen alkoi 1990-luvulla Taloudellisen eriarvoistumisen juuret yltävät 1990-luvulle, lamaan, jota seurasi it-alan nousu, Hiilamo sanoo.

Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny.

Nokian menestys imi mukaansa muita it-alan yrityksiä. Syntyi ammatteja ja töitä, joista maksettiin korkeita palkkoja. Yrityksen avainhenkilöt tekivät rahaa optioilla, joita heille tarjottiin.

– Jotkut alat menivät eteenpäin turbovauhdilla. Toisilla aloilla palkkataso ja kehitys junnasivat paikoillaan. Tuloerot kasvoivat. Taloudellinen eriytyminen lähti liikkeelle. Teollisuus ajautui vaikeuksiin 2000-luvulla. Työtä alkoi siirtyä halvan työvoiman maihin Aasiaan ja itäiseen Eurooppaan.

Teollisuuden hyväpalkkaiset miesten ammatit vähenivät, kun muun muassa paperiteollisuus sulki tehtaita. Keskiluokan ydin eli teollisuuden hyvin palkatut miehet jäivät vaille työtä, ja osa ajautui pitkäaikaistyöttömyyteen. Keskiluokka alkoi kurjistua, ja monet alat ja työntekijät valuivat keskiluokasta alaspäin. Työvoimaa siirtyi matalammin palkatulle palvelusektorille.
– Se on uusi ilmiö Suomessa, Hiilamo kertoo.

Vuodesta 2008 lähtien Suomi on elänyt uudenlaista taantuman aikaa. Itse talouden romahduksesta maa toipui pian, mutta kasvu ei lähtenytkään liikkeelle kuten muissa Euroopan maissa.
– Vuoden 2008 jälkeen meillä ei ole nähty talouskasvua. Se on suomalainen ongelma, eikä se enää liity Euroopan talouskriisiin. Muut Europan maat pärjäävät paremmin kuin me. Sekin on uusi tilanne meille.

Myös veropolitiikka on kasvattanut eri väestöryhmien tuloeroja. Pääomaverotus uudistui 1993. Se teki mahdolliseksi muuttaa ansiotuloja pääomatuloiksi. Monet hyvätuloiset, esimerkiksi lääkärit, lakimiehet ja konsultit, alkoivat kierrättää tuloja yritysten kautta. Reittejä on sittemmin tukittu, mutta mahdollisuus kasvatti aikoinaan tuloeroja suuresti.

Samaan suuntaan vaikutti se, että varallisuusverosta luovuttiin. Taloudellista eriarvoisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä lisää sekin, että yhteiskunnan tukia on pakko leikata. Leikkaukset kohdistuvat niihin, jotka tukia saavat, eli kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin.

Työpaikka erottaa pärjääjät ja köyhät

Tällä haavaa työ erottaa väestöryhmät, joilla menee taloudellisesti hyvin tai huonosti, Heikki Hiilamo kuvaa. Pärjääjiä ovat ne, jotka ovat ”jollakin lailla mukana työmarkkinoilla”, vaikka palkka olisikin vaatimaton.

Meillä nähdään usein, että vain palkkatyö on kunniallista työtä.

Häviäjiin kuuluvat pitkäaikaistyöttömät ja ne, jotka eivät pääse työmarkkinoille. Ryhmään kuuluu esimerkiksi kotiäitejä, jotka ovat olleet vuosia poissa työmarkkinoilta. Myös vajaakuntoisilla ja vammaisilla on vaikeuksia päästä työhön, vaikka he pystyisivät työtä tekemään.

– Meillä on uskottu, että kun uusi nousu alkaa ja talous taas kasvaa, työpaikkoja tulee. Nyt näyttää siltä, että niin ei todennäköisesti käy pitkään aikaan.

Hiilamo huomauttaa, että hallitus voi tukitoimin vaikuttaa työllisyysasteeseen vain vähän.
– Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny. Hiilamon mielestä nyt pitäisi miettiä uusia ratkaisuja ihmisten työllistämiseen ja työelämän rakenteisiin. Niin ihmiset pääsevät ylös köyhyydestä ja syrjäytymisen vaarasta.

Palkkatyö pitää keksiä uudelleen, hän sanoo. Jos kaikille eri riitä perinteistä palkkatyötä, pitää luoda ratkaisuja, joilla tekeminen ja tulo ulottuvat myös palkkatyötä vailla jääneille. Hiilamo odottaa kiinnostuneena, mitä perustulokokeilusta tulee. Sitä valmisteleva työryhmä esitti raporttinsa eduskunnalle maaliskuun lopussa. Sen pohjalta eduskunta päättää, mikä perustulon malli valitaan tarkempaan valmisteluun. Kokeilu sijoittuu vuosiin 2017–18.

– Perustulo ei ole itseisarvo. Sen sijaan pitää miettiä, mitä sillä halutaan saada aikaan. Tavoite on, että nyt syrjäytymisvaarassa olevat ja pitkäaikaistyöttömät pääsevät työhön kiinni ja saavat järkevää tekemistä.
Jos perustulo otetaan käyttöön Suomessa, yhteiskunnan ilmapiirin pitää muuttua, Hiilamo sanoo. Suomalaisten pitää miettiä uudelleen, mikä on ihmiselle kunniallinen paikka yhteiskunnassa ja millä eri tavoilla ihminen osallistuu kunniallisesti yhteiskunnan rakentamiseen.

– Moni ajattelee, että ihmisen pitää hallita omaa talouttaan ja elämäänsä ilman ulkopuolista apua. Se lisää työttömän häpeää ja edistää syrjäytymistä. Meidän pitää tarkastella uudelleen arvoja ja asenteita.

Eriarvoisuus johtaa jopa levottomuuksiin

Eriarvoisuuden kasvu Suomessa huolestuttaa Heikki Hiilamoa.
– Elimme kauan taloudellisesti vakaissa oloisssa, jossa kaikki saivat osansa hyvinvoinnista. Nyt tilanne on muuttunut dramaattisesti. Se vaikuttaa yhteiskunnan ilmapiiriin. Keskiluokan vajoaminen ja ihmisten pitkittynyt epätoivo voivat horjuttaa yhteiskunnan rauhaa. Levottomuus saattaa lisääntyä ja nationalismi nousta. Sama ilmiö näkyy monissa muissa Euroopan maissa.

Kun talous sakkaa ja monien toimeentulo vaikeutuu, se heijastuu maan identiteettiin, Hiilamo sanoo.
– Suomen kansalliselle minäkuvalle on ollut tärkeää, että me pärjäämme, meillä on osaamista ja hyvinvointia. Nyt joudumme miettimään, mikä on meidän paikkamme tässä maailmassa. Yhteiskunnan vakauteen vaikuttaa suuresti se, miten yhteiskunnallinen keskustelu onnistuu, Hiilamo uskoo.

Viime aikoina myös keskustelu on eriytynyt. Hiilamo viittaa aggressiiviseen somekirjoitteluun, joka kohdistuu muun muassa maahanmuuttajiin ja moniarvoisen yhteiskunnan puolustajiin.
– Yhteiskunnan ylärekisteri tuomitsee somekeskustelun. Se ei kuitenkaan näe, millaisesta tilanteesta se kumpuaa ja mistä näkökulmasta somekeskustelijat katsovat tätä yhteiskuntaa.

Somessa saattaa purkautua huoli siitä, että rahat eivät enää riitä turvalliseen elämään.

Päätöksentekijät ja yhteiskunnalliset keskustelijat eivät ota tosissaan alistettujen ja ahdingossa olevien huolia, ”vaikka kaikki heidän mielipiteensä eivät aina olekaan perusteltuja”, sanoo Hiilamo

− Keskustelijoita ei pidä oikopäätä leimata rasisteiksi. Sen sijaan pitää aidosti tunnustaa, että moni suomalainen on joutunut ahtaalle ja se on meille suuri yhteiskunnallinen haaste.
− Jos tietyt mielipiteet määritellään kielletyiksi ilman että katsotaan, mistä ne kumpuavat, se on huono asia. Jos ihmiset kokevat, että keskustelu ei vie asioita eteenpäin, se voi purkautua levottomuuksina ja väkivaltana.

Myös pettymys politiikkaan voi lisätä epävakautta. Perussuomalaisten kannatus laskee, kun äänestäjät kokevat, ettei puolue ole tehnyt, mitä on luvannut. Samaan aikaan luottamus koko poliittiseen järjestelmään voi alkaa hiipua.

– Suomessa ei ole ollut toimintakykyistä hallitusta viime vuosina. Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitukset pystyivät tekemään toimikausien alussa lähinnä hallitusohjelmaan kirjattuja asioita. Sitten ne halvaantuivat. Sipilän hallituksen uudistukset ovat puheen asteella. Monessa asiassa maali häämöttää vielä kauempana kuin hallituksen aloittaessa.

Jaana Laitinen