Gerontologisen sosiaalityön näkymättömyys julkisuudessa voi johtua siitä, että ilmiötä on ollut vaikea kuvata sen monimerkityksellisyyden vuoksi, sanoo Eeva Rossi. Kuva: Marjo Junttila
YTL Eeva Rossi tutki gerontologista sosiaalityötä käytäntöjen valossa.
Väitöskirjatutkija Eeva Rossi tarkasteli tutkimuksessaan gerontologista sosiaalityötä, joka on jäänyt julkisuudessa vähälle huomiolle, vaikka iäkkäiden palveluista keskustellaan paljon. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa gerontologisesta sosiaalityöstä ja sitä kautta tehdä ilmiötä näkyväksi julkisessa keskustelussa.
– Näkymättömyys julkisuudessa voi osittain johtua siitä, että ilmiötä on ollut vaikea kuvata sen monimerkityksellisyyden vuoksi, sosiaalityöntekijänä uraa tehnyt Rossi kertoo.
Rossin artikkeliväitöskirja koostuu neljästä erillisestä osajulkaisusta sekä yhteenveto-osuudesta.
Artikkeleista kaksi ensimmäistä käsittelee iäkkäiden ihmisten avun ja tuen tarpeita, joihin vastaaminen nähdään gerontologisen sosiaalityön auttamistehtävänä.
Kolmas artikkeli pureutuu gerontologisen sosiaalityön käytäntöihin kuntoutuksen kontekstissa. Viimeinen artikkeli on autoetnografia.
– Omiin päiväkirjamerkintöihini perustuvassa tutkimuksessa tarkastelen tutkija–sosiaalityöntekijä-kaksoisroolia iäkkäiden asumispalvelukeskuksessa, Rossi kertoo.
Artikkelit muodostavat empiirisistä aineistoista sekä erilaisista analyysimenetelmistä muovautuvan moninaisen kokonaisuuden.
– Väitöskirjan nimi Osista muodostuva kokonaisuus ei näin ollen viittaa ainoastaan gerontologiseen sosiaalityöhön, vaan myös väitöskirjaan itseensä, Rossi toteaa.
Käytännöt keskiöön
Gerontologisen sosiaalityön voi yksinkertaisimmillaan määritellä iäkkäiden parissa tehtäväksi sosiaalityöksi, jota tekevät gerontologiaan erikoistuneet sosiaalityöntekijät.
Rossi kuitenkin lähestyi käsitettä ensisijaisesti käytäntöjen kautta.
– Nojaudun väitöskirjassani kulttuuriseen käytäntöteoriaan, jossa ajatellaan, että sosiaalinen elämä koostuu erilaisista käytäntökokonaisuuksista, hän kertoo.
Gerontologisen sosiaalityön käytäntökokonaisuuden muodostaa käytännöt ja niihin kiinnittyvät osatekijät: tarkoitukset, kompetenssit sekä materiaaliset tekijät.
Sillä, onko aikaa käytössä paljon vai vähän, on suuri merkitys käytäntöjen kannalta.
Tarkoituksia ovat yhteisesti jaetut päämäärät sekä sosiaalityön itseymmärrys. Ajatus auttamisesta, hyvinvoinnin tuottamisesta sekä osallisuuden ja autonomian tukemisesta kuuluu tarkoituksiin.
– Tässä osatekijässä elämänkulullisuuden idea tulee myös näkyväksi, Rossi kertoo.
Kompetensseilla tarkoitetaan työhön tarvittavia tietoja, taitoja ja ymmärrystä. Kompetenssit eivät liity ainoastaan siihen tietoon, mitä sosiaalityöntekijöillä on tilanteissa, vaan myös asiakkaiden ja iäkkäiden ihmisten omaan tietoon ja ymmärrykseen.
Materiaalisia tekijöitä ovat esineet, kehot, tilat sekä aika. Nämä tekijät ovat jääneet sosiaalityön tutkimuksessa vähemmälle huomiolle, mutta käytäntöteoria nostaa ne ansaitusti esiin.
– Esimerkiksi sillä, onko aikaa käytössä paljon vai vähän, on suuri merkitys käytäntöjen kannalta.
Etnografinen orientaatio
Käytäntökokonaisuus koostuu osatekijöiden lisäksi niiden erilaisista yhdistelmistä. Osatekijöiden yhdistelmistä muodostuu käytäntöjä, joita Rossi kutsuu arvioinniksi, neuvotteluksi ja suostutteluksi, liittämiseksi sekä tueksi.
Vaikka käytännöt on eroteltu, ne toimivat myös suhteessa toisiinsa. Osatekijät korostuvat eri käytännöissä erilaisilla painotuksilla.
Suhteisuus on väitöskirjassa keskiössä. Sana viittaa gerontologisen sosiaalityön käytäntöjen ja niiden osatekijöiden keskinäiseen suhteisuuteen.
Taustalla on myös ajatus siitä, että sosiaalityö on aina suhteessa muihin sosiaalisen elämän käytäntökokonaisuuksiin, kuten arjen toimintoihin sekä palvelu- ja resurssijärjestelmän käytäntöihin.
Koko väitöskirjaa sävyttää etnografinen orientaatio, koska Rossi on tehnyt tutkimusta itselleen tutusta työstä, ja usein jopa sen ohessa.
Väitöskirjassa Rossi kuvailee itseään välillä sosiaalityöntekijä–tutkijaksi ja toisinaan tutkija–sosiaalityöntekijäksi. Tutkimuksen eri vaiheissa roolien painotukset vaihtelivat.
– Tutkimuksesta sain oivalluksia arkityön tilanteisiin ja löysin käsitteitä, joilla sanoittaa omaa työtä. Toisaalta oma kokemustieto toi tutkimukselliseen tiedontuottamiseen mahdollisuuden tarkastella ilmiöitä sisältä käsin, hän kertoo.
Siten kokemuksellinen tieto linkittyi osaksi tutkimustietoa. Haasteeksi muodostui ainoastaan se, miten uutta tietoa voi tuottaa itselleen niin tutusta asiasta.
– Tutkimusprosessin ja opintovapaan aikana minun oli kuitenkin mahdollista etäännyttää itseäni aineistosta ja myös arjen käytännöistä niin fyysisesti kuin ajallisesti.
Samalla vahvistui ajatus keskusteluissa pitkään esillä olleesta kirjoittavasta ja tutkivasta sosiaalityöntekijästä.
Tutkimuksellista työtä voisi Rossin mukaan olla hyvä liittää sosiaalityöhön uusilla hyvinvointi- ja yhteistoiminta-alueilla. Näin tehdään jo lääketieteen puolella, jossa kliinikon ja tutkijan työtä yhdistellään joissain sairaanhoitopiireissä.
– Nyt olisi hyvä aika pohtia, miten tällainen yhdistelmä voitaisiin toteuttaa ja millaisia eettisiä kysymyksiä asiaan liittyy, hän pohtii.
Jatkoa luvassa
Rossin tutkimus gerontologisen sosiaalityön parissa on jo saanut jatkoa kaksivuotisessa Gerontologinen sosiaalityö erityisen tuen tarpeisiin vastaamassa (GERIT) ‑tutkimushankkeessa, johon osallistuu kolme suomalaista yliopistoa.
– Tuotamme monenlaista tietoa gerontologiseen sosiaalityöhön, ikääntymiseen ja ikääntyneiden ihmisten vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyen.
Hankkeen tutkimustuloksia saadaan vuoden 2022 aikana.
Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Eeva Rossin väitöskirja Osista muodostuva kokonaisuus – Kuvaus gerontologisesta sosiaalityöstä, sen käytännöistä ja niiden tutkimisesta tarkastettiin Lapin ylipistossa 13.8.2021.
