Kuva: Adobe Stock. Kuvankäsittely: Veikko Anttila/AI
EU näyttäytyy monelle etäisenä, vaikka siellä päätettävät ja edistettävät asiat vaikuttavat myös sosiaalialan ammattilaisten arkeen.
Erityisasiantuntija Antero Kiviniemi Suomen pysyvästä edustustosta Brysselistä on todellinen EU-konkari. Kiviniemen alueita hänen tämänhetkisessä tehtävässään ovat sosiaalikysymykset, sukupuolten tasa-arvo, työterveys ja –turvallisuus ja yhdenvertaisuus.
Kiviniemi tunnistaa, että ajattelu EU:sta ja sosiaalialasta on muuttunut vuosien varrella.
– Suomessa on perinteisesti hieman arasteltu EU-asioita. Aikanaan on ollut jopa väitteitä, joiden mukaan Brysselissä mietittäisiin, miten Suomen hyvinvointijärjestelmä saataisiin ajettua alas, Kiviniemi kuvailee.
– On tärkeää ymmärtää, että asia on juuri päinvastoin. Täällä halutaan auttaa, tukea ja myös oppia Suomelta.
Vaikka hurjimmat pelot ovat jo hälvenneet, moni sosiaalialan ammattilainen saattaa edelleen kokea EU-asiat kaukaisina ja vaikeasti haltuun otettavina. Kaikille ei myöskään ole itsestään selvää, mihin asioihin EU vaikuttaa sosiaalialalla ja sen liepeillä.
– Jos puhutaan puhtaasti vain sosiaalialasta, EU:lla on tukevaa toimivaltaa, kertoo kansainvälisten asiain neuvos Ville Korhonen sosiaali- ja terveysministeriön kansainvälisten asioiden yksiköstä.
– Tämä tarkoittaa, että EU:ssa ei voida tehdä direktiivejä, jolla voisi määrätä muuttamaan Suomen sosiaalijärjestelmän tai terveydenhuoltojärjestelmän.
Moni sosiaalialan ammattilainen saattaa nähdä EU-asiat kaukaisina.
Sosiaalialaan vaikuttavat kuitenkin myös muut ulottuvuudet.
– Esimerkiksi työsuojelun alalla EU:lla on suoraa toimivaltaa, ja se koskee myös sosiaali- ja terveysalaa.
Myös Antero Kiviniemi korostaa, että kaikki voimassa oleva työsuojelulainsäädäntö perustuu EU-direktiiveihin.
– Työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun tai työoloihin liittyvät kysymykset neuvotellaan EU:ssa. Niiden vaikutukset näkyvät suoraan omassa maassa ja työpaikassa, Kiviniemi kertaa.
– Lisäksi jos sosiaalialalla tai muuallakin lähdetään ostamaan yksityisiä hyvinvointipalveluita, EU:n sisämarkkinalainsäädäntö säätää niistä.
Merkittävää on myös EU-jäsenmaiden sosiaaliturvajärjestelmien koordinointi, joka on ollut voimassa jo 1950-luvulta lähtien.
– EU:ssa halutaan tukea ihmisten ja työvoiman liikkuvuutta. Jos muuttaa EU-maasta toiseen, ei menetä sosiaaliturvaoikeuksiaan, vaan siirtyy työskentelyvaltion sosiaaliturvan piiriin.
Rahoitusta mahdollista saada
Lainsäädännön lisäksi toinen iso ja keskeinen EU-teema kytkeytyy rahoitukseen – jota voitaisiin hyödyntää reilusti enemmänkin.
– EU käyttää satoja miljoonia eri rahastoissa. Suomi on kuitenkin ollut näissä varsin passiivinen. Rahoitusta on mahdollista hakea monenlaisiin hankkeisiin, ja yksittäinen työpaikkakin voi hakea rahoitusta esimerkiksi palveluiden integrointiin, Kiviniemi kertoo.
Myös Ville Korhonen sosiaali- ja terveysministeriöstä muistuttaa, että jokaisen sosiaalialan ammattilaisen kannattaa pitää mielessä Euroopan sosiaalirahaston (ESR) mahdollisuudet. ESR on rakennerahasto, jonka kautta jaetaan rahoitusta jäsenmaihin. ESR rahoittaa Euroopassa tuhansia paikallisia, alueellisia tai kansallisia hankkeita.
– Jos on ideoita esimerkiksi oman seudun kehittämiseksi, kannattaa omassa organisaatiossa lähteä hakemaan rahoitusta. ESR-rahoitusta voi hakea paikallisesta ELY-keskuksesta, Korhonen toteaa.
– EU-tasolla hyvät käytännöt voivat levitä muihin maihin, ja toisaalta muista maista voi saada hyviä ideoita oman alueen kehittämiseen.
Kiviniemi vahvistaa, että EU:n sisällä hyvien käytäntöjen levittämistä on tapahtunut paljon. Esimerkiksi tänä keväänä järjestettiin konferenssi ja istunto siitä, miten romanit voisivat olla jäsenmaissa konkreettisesti mukana heitä koskevassa päätöksenteossa.
– Suomi on loistava esimerkki siitä, että mitään romaneihin liittyvää ei linjata ilman, että he ovat mukana päätöksenteossa. Suomi sai tästä todella paljon kiitosta ja yhteistyö asian tiimoilta jatkuu.
Suomella merkittävä rooli
Myös vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta EU:ssa on eletty kiinnostavia aikoja jo pidempään. Vuosien ajan on valmisteltu eurooppalaista vammaiskorttia, jonka avulla vammaiset ihmiset voivat todentaa vammaisuutensa vaivattomasti esimerkiksi asiakaspalvelutilanteessa.
Tukena-säätiön kehittämisjohtaja Petra Rantamäki tuntee vammaiskortin taustat erinomaisesti. Hän on ollut mukana kortin valmistelussa lähes sen alusta saakka, ja Tukena-säätiö vastaa vammaiskortin toimeenpanon koordinoinnista Suomessa yhteistyössä Kelan ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.
Suomessa vammaiskorttia on kehitetty EU:n tuella vuosina 2016–2017. Suomella oli vammaiskortin käyttöönotossa merkittävä rooli.
– Meidän järjestömme koordinoi rahoitusta, jolla selvitettiin, miten vammaiskortin voi saada, mitä sillä voi saada ja miten kaikki tahot tulisivat siitä tietoiseksi, Rantanen kertoo.
Kehittämistyössä on ollut mukana järjestöjä, palveluntarjoajia, sosiaali- ja terveysministeriö, Kela sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kyseisissä pilottihankkeissa oli mukana kahdeksan EU-maata.
– Vaikka kyseessä oli EU-hanke, toteutus tehtiin kansallisesti. Hankkeen tavoitteena oli testata, miten vammaiskortti toimisi Suomessa, Rantamäki kuvailee.
Hankkeessa tehty työ ja siitä saadut kokemukset johtivat siihen, että vammaiskortti on nyt Suomessa käytössä.
EU:n rooli on kasvava ja vahvistuva.
– Jälkikäteen olemme myös saaneet monista maista kyselyitä, miten olemme saaneet vammaiskortin toimimaan, miten korttiin oikeutetut on määritelty ja miten olemme saaneet mukaan kumppaneita.
Pilottihankkeiden myötä vammaiskortti on tulossa jokaiseen EU-maahan – joskin hitaasti. Syyskuussa 2023 Euroopan komissio antoi hankkeiden pohjalta ehdotuksen vammaiskortista sekä parannellusta EU:n pysäköintiluvasta. Vuoden 2024 alkupuolella neuvosto ja parlamentti pääsivät asiassa sopimukseen. Jäsenmailla on 2,5 vuotta aikaa mukauttaa lainsäädäntöään ja 3,5 vuotta soveltaa direktiiviä.
– Kortti tulee näyttämään samalta joka paikassa, mutta sitä voi hakea vain omasta maasta. Jokaisella jäsenvaltiolla on oikeus määritellä, millä perusteella korttia voi hakea, Rantamäki kertoo.
Suomalaisessa kortissa on määritelty, että vammaiskortin voi saada, jos henkilöllä on aikaisemmin myönnetty ja voimassa oleva päätös tietyistä etuuksista tai palveluista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi Kelan alle 16-vuotiaan tai 16 vuotta täyttäneen vammaistuki.
– Suomessa vammaiskortissa voi olla myös A-merkintä. Tämä tarkoittaa, että henkilö voi todentaa avustajan tarpeen ja esimerkiksi saada avustajan lipun maksutta liikennevälineeseen tai tapahtumiin. Moni vammainen henkilö on sanonut, että vihdoin heillä on se tilanne, että ei tarvitse kantaa diagnoosipapereita mukana, Rantamäki kertoo.
Kortti on toiminut hyvin myös ulkomailla matkustettaessa, vaikka kohdemaassa ei vielä olisi vammaiskorttia virallisesti käytössä.
Viestiminen jäänyt vähäiseksi
Petra Rantamäen mukaan eurooppalainen vammaiskortti osoittaa, että EU:n rooli on kasvava ja vahvistuva. Kaikkien on hyvä olla siitä tietoisia.
– Sosiaalialan ja hoivan merkitys näkyy uudella tavalla ja työn tärkeys tunnistetaan.
Antero Kiviniemi on samoilla linjoilla. Sosiaalialan kysymykset ovat tällä hetkellä paljon pinnalla EU:ssa.
– Meillä on EU:n sisällä tahoja, joilla on toiveena tällä saralla syventää yhteistyötä. Osa haluaisi esimerkiksi muuttaa EU:n talous- ja budjettinäkökulmaa niin, että sosiaaliset asiat huomioitaisiin päätöksenteossa yhä enemmän.
Vaikka EU-tasolla sosiaalisten ulottuvuuksien merkitys on tunnistettu, sekä Rantamäki että Kiviniemi kaipaavat viestinnän tehostamista yksittäisiltä toimijoilta.
Antero Kiviniemi on huomannut, että asiantuntijayhteistyötä kyllä tapahtuu EU-tasolla, mutta viestiminen siitä saattaa jäädä hyvin vähäiseksi.
– EU-maiden välillä jaetaan paljon esimerkiksi laatusuosituksia. Kun niistä viestitään, tiedotteen kulmassa saattaa olla pieni EU-lippu. Siihen viestintä EU:sta ja yhteistyöstä saattaa kuitenkin jäädä.
Myös Rantamäki näkee, että moni kansainvälisillä kentillä toimiva voisi tehdä omalta osaltaan hiukan enemmän.
– Moni toimija on aktiivinen EU-tasolla. Olisi kuitenkin hyvä miettiä, miten voisimme tuoda paremmin esille tietoa EU-päätöksistä ja miten saisimme tietoa ymmärrettävässä muodossa muille.
