Erityislasten tukena Libanonissa

Beit Atfal Assumoud ‑järjestö ylläpitää Libanonin köyhillä alueilla erityislasten perheneuvoloita. Suomalaiset psykologit ja sosiaalialan ammattilaiset tukevat työtä.

Libanonin pääkaupungissa, Beirutissa asuva Nourhane Beddawi, 13, on innoissaan. Hän saa vieraita. Tytön kummi Sirpa Ahonen on tullut Suomesta käymään. He vaihtavat kuulumisia, ja Nourhane kertoo Ahoselle artisteista, joiden musiikin tahtiin hän mielellään tanssii.

Ahonen on Libanonissa Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV) ‑järjestön matkalla. PSV:n psykologit tekevät vapaaehtoistyötä Libanonissa toimivan Beit Atfal Assumoud (BAS) ‑järjestön tukemiseksi.

BAS:in toiminnan keskiössä on sosiaalityö Palestiinan pakolaisten parissa. Lisäksi järjestö ylläpitää viittä perheneuvolaa, jotka sijaitsevat eri puolilla Libanonia ja tarjoavat mielenterveyspalveluja ja kuntoutusta erityislapsille. Psykologien Sosiaalinen Vastuu tukee järjestöä esimerkiksi etsimällä perheneuvolan lapsiasiakkaille kummeja.

Nourhane Beddawi on päässyt Beirutin perheneuvolan kuntoutukseen ja saanut kummin. Hänellä on synnynnäinen cp-vamma, eikä hän pysty kävelemään. Lisäksi hän saa epileptisiä kohtauksia. Omat vanhemmat eivät ole mukana Nourhanen elämässä, vaan hän asuu isovanhempien kanssa.

Vantaalainen Sirpa Ahonen on ollut Nourhanen kummi viitisen vuotta neljän muun henkilön kanssa. Kun Ahonen on kylässä, tyttöä ei ujostuta. Hän esittelee tanssiliikkeitä pyörätuolissaan ja näyttää, kuinka liikkuu asunnon lattialla ryömien.

Kehitysvammaisuuteen suhtaudutaan nuivasti

BAS JA PSV aloittivat kuntoutuskummiohjelman vuonna 2009. Kummit antavat tukea lasten erityisopetusmaksuihin sekä lääke- ja apuvälinekuluihin.

Nourhane Beddawi kokeili aiemmin koulunkäyntiä, mutta se oli liikuntavamman takia mahdotonta. Nykyisin kummien tuella kustannetaan hänelle lääkärikäynnit ja lääkkeet.

Ennen tutustumista BAS:iin olimme hukassa.

Nourhanen isoäiti Sanaa Shahrour tietää, että ulkopuolista apua erityislasten hoitoon on Libanonin köyhillä alueilla saatavilla erittäin vähän.
– Ennen tutustumista BAS:iin olimme hukassa.

Päivät Nourhanen kanssa etenevät rutiinilla. Ensin ohjelmassa ovat peseytyminen ja pukeutuminen. Isoäiti auttaa tyttöä.

– Sitten annan hänelle aamiaiseksi kupin maitoa ja palan kakkua.

Sen jälkeen seuraa leikkiä, päiväunia ja ruoanlaittoa. Nourhane pilkkoo isoäidin apuna salaattiaineksia.
– Vaikka heitän tytön leikkaamat silput pois, niin haluan osallistaa häntä, hän kertoo.

Perheen koti on Sabrassa, jossa asuu paljon Palestiinan ja Syyrian pakolaisia sekä vähävaraisia libanonilaisia. Vieressä on Shatilan pakolaislaisleiri, jossa BAS:illa on sosiaalikeskus. Globaali Sosiaalityö ‑järjestön kummirengas kerää yhden keskuksen sosiaalityöntekijän, Zuhour Akkawin, palkan. Akkawi tekee kotikäyntejä ja ohjaa lapsia tarvittaessa perheneuvolaan.

Sanaa Shahrouria harmittaa, miten alueella suhtaudutaan kehitysvammaisiin ihmisiin. Moni säälii ja luulee Nourhanen kerjäävän, vaikka isoäiti olisi pukenut tytön parhaimpiinsa. Kaksikko viettääkin aikaa enimmäkseen sisällä.

– Emme ole poistuneet kotoa kuukauteen. En jaksa työntää Nourhanea kapeilla ja kuoppaisilla kujilla.

Isoäidin haaveena on, että Nourhane saisi sähköpyörätuolin. Vierailulla mukana oleva perheen sosiaalityöntekijä Hanane Dabdoub kuitenkin sanoo haaveen olevan valitettavan kaukainen.

– Nykyisenkin pyörätuolin saaminen vaati paljon työtä. Lopulta se järjestyi Lääkärit Ilman Rajoja ‑järjestön kautta.

Syyrian sota on tuonut Libanoniin lisää pakolaisia ja kasvattanut BAS:in asiakkaiden määrää. Resurssit eivät vain riitä kaikkeen.

Toisinaan Nourhane itkee, koska haluaisi kouluun.

– Ennen pystyimme antamaan lääkkeitä vaikeuksitta, mutta nykyisin niistäkin on pulaa. Omassa työssäni yritän huolehtia siitä, että kaikki lapset pääsevät tarvittaessa ainakin perusterveydenhuollon piiriin, Dabdoub jatkaa.

Liiallinen sisälläolo on 13-vuotiaalle masentavaa.

– Toisinaan Nourhane itkee, koska haluaisi kouluun, kertoo isoäiti.

Kuusissakymmenissä olevalla Shahrourilla on kolme poikaa. Hänestä tuli pojantyttärensä huoltaja, kun omat vanhemmat eivät kyenneet pitämään huolta vauvasta.

– Kiinnyin Nourhaneen heti. Omien lasteni kasvatuksessa olin ankara, mitä en enää ole.

Töistä tullessaan isoisä tuo ruokaa ja leikkii tytön kanssa. Nourhanen päivittäinen hoitaminen on isoäidin vastuulla. Hänen voimansa alkavat olla lopussa.

Hanane Dabdoub (oik.) on Nourhane Beddawin (keskellä) perheen sosiaalityöntekijä. Dabdoub kuuntelee perheenjäseniä ja kertoo kuulemastaan Nourhanen kuntoutuksesta vastaavalle psykiatrille. Kuva: Hanna Hirvonen

Moniammatillinen tiimityö on opittu Suomesta

Beirutin perheneuvolan henkilökuntaan kuuluu kolme sosiaalityöntekijää, psykologi, kaksi puheterapeuttia ja kaksi toimintaterapeuttia. Kummiohjelma ideoitiin työporukan yhteisissä keskusteluissa.

Keskuksen toimintaan on otettu mallia suomalaisesta tiimityöskentelystä. Asiakkaat tapaavat aina useampaa kuin yhtä henkilökuntaan kuuluvista ammattilaisista.

Sosiaalityöntekijä on mukana jokaisen lapsen kuntoutuksessa. Sosiaalityöntekijät vierailevat perheissä, kuuntelevat perheenjäseniä ja käyvät seuraamassa lapsen kotioloja. He kertovat havainnoistaan lapsen kuntouksesta vastaavalle psykologille.

Osa lapsista tarvitsi perheneuvolakuntoutuksen lisäksi erityisopetusta ja lääketieteellistä apua. Libanonissa on tasokkaita erityiskouluja, mutta ne ovat palestiinalaisille usein liian kalliita.

Ensimmäinen tehtävä oli löytää kouluja, jotka suostuivat neuvottelemaan kohtuullisista koulumaksuista. Nykyisin yhteistyötä tekeviä kouluja on viitisentoista. Erityiskoulua käy noin 150 lasta.

Merkittävä osa ohjelman rahoituksesta saadaan Suomen ulkoministeriöstä. PSV:n kautta hanketta tukee 17 kummia tai ryhmää.

BAS on kouluttanut pakolaisleireissä toimivan YK:n palestiinalaisjärjestö UNRWA:n opettajia ja lääkäreitä tunnistamaan mielenterveysongelmia ja erityislasten tarpeita. Myös BAS:in sosiaalikeskuksissa työskentelevät sosiaalityöntekijät ovat saaneet koulutusta.

Perheneuvolan palveluun, kuten puheterapiaan, pääsyä voi joutua odottamaan kahdeksan kuukautta. Mutta he pyrkivät tarjoamaan heti jotain apua. Aivan aluksi sosiaalityöntekijä tekee kotikäynnin.

Liiallinen kuormitus vie masennukseen – psykologinen tuki tarpeen

Perheneuvolan mielenterveys– ja erityislasten ohjelmaa johtaa lastenpsykiatri Madeleine Taha. Suurimmalla osalla asiakkaista on sekä kehitykseen liittyviä että psykologisia ongelmia.

Lapset ovat etupäässä palestiinalaisia. Heidän perheenjäseniään pakeni Libanoniin vuonna 1948, kun Israel perustettiin. Pakolaisen asema on periytynyt neljän sukupolven ajan. Palestiinalaiset ovat syrjittyjä työmarkkinoilla, joten perheet ovat köyhiä. Pakolaisleirit ovat ahtaita ja epäterveellisiä asuinympäristöjä.

– Toisinaan ihmiset ovat niin kuormittuneita, että menettävät intuition, miten toisista pidetään huolta, Taha sanoo.
Hän tapaa äitejä, jotka unohtavat masennuksen takia ruokkia lapsiaan, sekä kouluttamattomia vanhempia, jotka eivät tiedä, milloin lapsi on sairas.

Samalla terveydenhuolto on Libanonissa pääosin yksityistä. Pääsy palveluihin on kustannusten takia monelle mahdotonta. Tämä kaikki voi johtaa häiriöihin lapsen kehityksessä.

BAS jatkaa lasten kuntoutusta, kunnes he ovat 18‒20-vuotiaita. Tavoite on lisätä omatoimisuutta niin, että lapsi pystyisi toimimaan osana perhettä eikä olisi aina muiden huolehdittavana.

Isoäiti Sanaa Shahrour tuo esille oman ja muiden huolen lasten tulevaisuudesta.

– Mietin, mihin Nourhane joutuu, kun minua ei enää ole.

Nourhanen tilanne on erityisen haastava, sillä hänen kansalaisuutensa on epäselvä. Libanonissa kansalaisuus tulisi isältä, mutta jos tämä katoaa lapsen elämästä ennen kuin rekisteröi lapsen, jää kansalaisuus helposti saamatta. Madeleine Taha kannustaa isoäitiä hankkimaan Nourhanelle paperit.

– Jos tyttö olisi rekisteröitynyt Libanoniin, olisi helpompaa löytää paikka, jossa hän voisi tulevaisuudessa asua. Seuraamme myös isän tilannetta, sillä hän voi joskus olla tärkeä tytön elämässä.

Psykiatri korostaa hetkeen keskittymistä. Nyt Nourhanen tavoite on oppia liikkumaan kotona ilman apua.

Hanna Hirvonen