Enemmän vauvatyön osaamista

Vauvatyön asiantuntija Hanna Sellergren toivoo, että sosiaalialalla ymmärretään vauvasosiaalityön merkitys.

Vauvakausi on erityinen vaihe lapsen elämässä. Siksi sosiaalityössä tarvitaan enemmän osaamista vauvatyöstä kuin sitä nyt on. Näin sanoo vaativan vauvatyön kehittämispäällikkö Hanna Sellergren, joka työskentelee Ensi- ja turvakotien liitossa.

Hän on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä ja ensikotityössä kouliintunut vauvatyön asiantuntija.

Hän toivoo, että vauvasosiaalityö otetaan osaksi sosiaalityön osaamista. Tällä haavaa koko termi vauvasosiaalityö on vakiintumaton, hän sanoo.

Helppo vauva on ehkä oppinut, että itkeminen on turhaa, koska kukaan ei huomaa sen hätää.

Sosiaalityössä ja sen opetuksessa vauvatyö on mielletty usein psykologian puolelle kuuluvaksi asiaksi. Ajatus on, että vauvatyö liittyy ennen kaikkea vanhemman ja vauvan kiintymyssuhteiden tarkasteluun ja muihin psykologian alan kuuluviin asioihin.

– Vauvatyö on siksi jäänyt vähälle huomiolle sosiaalialan koulutuksessa ja esimerkiksi lastensuojelussa perehdytyksessä. Ero on suuri verrattuna esimerkiksi nuorisotyöhön. Siitä puhutaan paljon, mutta vauvatyöstä ei.

– Vauva-aika on kuitenkin aivojen kehitykselle samalla lailla tärkeä vaihe kuin murrosikä.

Vanhempien vointi vaikuttaa vauvaan

Lapsiperheköyhyys on sosiaalipuolen perinteistä osaamisalaa. Vauvaperheköyhyys on kaikkein haavoittavin muoto lapsiperheköyhyyttä.

Tutkimukset osoittavat, että köyhyys on sitä pahempaa, mitä varhaisemmin sitä on kokenut. Köyhyys aiheuttaa vanhemmille pitkään jatkuvaa stressitilaa ja ahdistusta. Niukkuus voi aiheuttaa ristiriitoja vanhempien välille.

Vanhempien vointi vaikuttaa vauvaan. Kun mieli on muissa asioissa, on vaikea muistaa, että vauva tarvitsee läsnäoloa ja huolenpitoa. Rasittuneen vanhemman on vaikea reagoida empaattisesti, kun vauvalla on hätä ja vauva tarvitsee sitä, että hänet huomataan.

– Jos vanhemman mieli täyttyy huolesta, se on pois vauvalta.

Vauvan vointi on vahvasti kiinni siitä, että vauva saa riittävän hyvää hoitoa, Sellergren kuvaa. Vauva ei pysty kertomaan sanoilla, jos sillä on hätä. Vauva viestii sen muilla tavoilla, mutta se edellyttää, että joku huomaa ja ymmärtää vauvan viestit.

– Vanhempi voi sanoa, että tämä on ihanan helppo lapsi eikä vauva itke koskaan. ”Helppo” vauva on ehkä oppinut, että itkeminen on turhaa, koska kukaan ei huomaa sen hätää.

Perheiden ongelmat ovat lisääntyneet, mutta palveluihin ohjaaminen on vähentynyt.

Myös hiljaisuus, kontaktista pois vetäytyminen ja katseen välttely voivat kertoa vauvan hädästä. Vauva voi vetäytyä kaarelle tai jäykistyä, kun sen ottaa syliin.

Vauvan viestejä oppii lukemaan, kun niistä on tietoa ja kokemusta. Tietoa tarvitaan, kun sosiaalityön puolella mietitään, minkälaista tukea perhe tarvitsee.

– Sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse olla vauvavaiheen eksperttejä. Sen verran pitää tietoa vauvavaiheesta kuitenkin olla, sillä se vaikuttaa päätöksiin, joita lastensuojelussa tehdään.

Esimerkiksi perhekuntoutusyksikkö, jossa on kaikenikäisiä lapsia, ei ole aina paras ratkaisu vauvaperheelle, Sellergren sanoo. Vauvat voivat jäädä huomiotta, kun isommat lapset ja teinit saavat enemmän huomiota.

Jos yksikössä on kaiken ikäisiä lapsia, työntekijöiden osaaminen vauvavaiheesta ei välttämättä kehity.

Sosiaalialan osaamista tarvitaan

Vauvasosiaalityö avaa näkymiä rakenteelliseen sosiaalityöhön. Vauvojen hyvinvointiin vaikuttaa myös se, miten yhteiskunta suhtautuu vauvaperheisiin, millaista tukea ne saavat ja miten vauvojen ja perheiden osallisuus yhteiskunnan jäseninä toteutuu.

Rakenteellisia asioita vauvasosiaalityössä ovat esimerkiksi lapsilisät ja hoitovapaat.

Vauvatyössä tarvitaan sosiaalialan osaamista, Sellergren sanoo. Vauvaperheillä voi olla monia toisiinsa limittyviä psykososiaalisia ongelmia.

Esimerkiksi ensikodeissa näkyy selvästi, että asiakkaille on kasaantunut ongelmia. Kolmella neljästä asiakasperheestä on kontakti lastensuojeluun. Liki joka toisesta vauvasta oli tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus.

Vauvoista kolme neljästä tuli ensikotiin lastensuojelun avohuollon tukitoimena tai kiireellisesti sijoitettuna.

Sellergreniä huolestuttaa, mitä jälkiä korona-ajasta jää nykyisten vauvojen ja pienten lasten elämään. Perheiden ongelmat ovat lisääntyneet, mutta palveluihin ohjaaminen on vähentynyt.

– Neuvolassa käyntejä on harvennettu. Perheet ovat jääneet yksin, eikä mikään ammattilainen kohtaa heitä tarpeeksi usein. Vauvojen hätä ja perheet ongelmat jäävät näkemättä.

Vauvavaiheeseen satsaaminen kannattaa

Aivotutkimus on todistanut, että äidin pitkäaikainen stressi sikiöaikana vaikuttaa vauvaan, Sellergren kertoo. Se on hyvä tietää sosiaalityössä, jotta odottava perhe ja sitä kautta lapsi saa tarvitsemansa avun tarpeeksi ajoissa.

– Perheillä voi olla suuria haasteita, esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia tai ylisukupolvisia vaikeuksia. Silloin pitää ymmärtää, että pienen lapsen perhe tarvitsee riittävän pitkää ja intensiivisesti tukea.

Pienen lapsen perhe tarvitsee riittävän pitkää ja intensiivistä tukea.

Esimerkiksi lyhyt, kahden kuukauden jakso ensikodissa ei riitä, Sellergren sanoo. Vanhempi voi kokea, että hän on epäonnistunut, kun jakso loppuu ja tuki ei kanna enää arjessa. Se taas saattaa vähentää halua ottaa uudelleen apua vastaan.

Perhettä kannattaa tukea juuri lapsen vauvavaiheessa, sillä silloin satsaus apuun tuottaa parhaan tuloksen.

– Tutkimuksissa on havaittu, että kun lapsi voi elämän alkuvaiheessa eli vauvana hyvin, se vaikuttaa koko elämään ja psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Se vaikuttaa myös toimintakykyyn sekä esimerkiksi sosiaalisiin taitoihin myöhemmin elämässä.

– Asiat kannattaa tehdä oikeassa järjestyksessä. Tukea pitää antaa heti. Ei pidä odottaa, että ongelmat kasaantuvat ja tarvitaan korjaavaa työtä. Kun vauvavaiheessa satsataan kunnolla, se kantaa myöhemmin elämässä.

Vauvoihin satsattu raha tuottaa

Mitä varhaisemmin perheen tukemiseen laitetaan rahaa, sitä parempi satsaus se on yhteiskunnalle taloudellisesti. Kun apua annetaan vauvavaiheessa, raha tuottaa seitsenkertaisesti.
Luvut on esittänyt taloustieteilijä Sixten Korkman, joka on tarkastellut perheiden tukemista taloudellisesta näkökulmasta. Hän toteaa, että panostaminen pienten lasten hyvinvointiin on kansantaloudellisesti kannattava investointi.

Köyhyyttä kokeneet lapset menestyvät muita huonommin koulussa. Heillä on enemmän käytösongelmia. Nuorena heillä on useammin mielenterveysongelmia ja teiniraskauksia. Köyhyyttä kokeneet ajautuvat rikoksiin useammin kuin taloudellisesti hyvin voivissa perheissä kasvaneet. Lasten huostaanotot ja mielenterveysongelmat ovat vahvasti yhteydessä vanhempien toimeentulovaikeuksiin.

Korkman siteeraa professori James Heckmania, joka sai talouden Nobel-palkinnon vuonna 2000.
Heckmanin mukaan panostukset ongelmaperheiden tukemiseen ja varhaiskasvatukseen ovat investointi, jolla on kansantaloudellisesti erittäin korkea tuotto.
Tuki parantaa todennäkösyyttä, että lapsi kouluttautuu ja työllistyy.

Investointi maksaa itsensä takaisin ja jopa vahvistaa julkista taloutta, kun sosiaalikulut pienenevät ja veroja kertyy paremmin.
Heckman tunnetaan myös varhaiskasvatuksen pioneerina. Hänen sanoo, että varhaiskasvatus vaikuttaa koko yhteiskunnan taloudelliseen tilanteeseen enemmän kuin mikään muu investointi koulutukseen.

Heckmanin tulokset eivät päde suoraan Suomessa, sillä ne kuvaavat Yhdysvaltoja. Myös pohjoismaisissa tutkimuksissa on huomattu, että lasten tukeminen perheiden ongelmatilanteissa ja etenkin vauvavaiheessa on yhteiskunnan etu.

Jaana Laitinen