Enemmän asiakasosallisuutta

Asiakkaan ja työntekijän välillä on vammaispalveluissa epäluottamusta. Tämä on luonnollinen seuraus siitä, että työntekijä on portinvartija, joka päättää kuka pääsee erityispalveluiden piiriin.

Epäluottamusta tuottavat kuntien säästökuurit. Invalidiliiton ja Talentian vammaispalvelun työntekijöille tekemän kyselyn tulokset vahvistivat usein esitetyn epäilyn, että kuntien säästöpaineet vaikuttavat päätöksentekoon. Työntekijät saavat ohjeita tehdä kielteinen päätös asiakkaan tarpeesta huolimatta. Sitten jäädään odottamaan, osaako ja jaksaako asiakas lähteä valittamaan.

Toisinkin voisi olla. Jos yleiset palvelut kuten esimerkiksi liikkumisen ja asumisen esteettömyys olisivat kunnossa, ei erityispalveluiden tarve olisi nykyisen suuruinen. Yhdenvertaisuus on lakeihin kirjoitettu, mutta ymmärrys siitä on vaillinaista. Toteutuminen myös puutteellista niin alueellisesti kuin vammaisryhmien kesken.

Älä allekirjoita päätöstä, jonka takana et ole.

Työntekijät tarvitsevat tukea. Asema puun ja kuoren välissä kasvattaa sosiaalista kuormaa. Jaksaakseen tehdä ammatillisesti ja eettisesti tasokasta työtä työntekijät toivovat lakien sovellusohjeita, yhtenäisiä arviointilomakkeita ja mittareita sekä toimintakäytäntöjä. ”Näkymättömästä” päätöksentekijästä – siis arvioinnin ja päätöksenteon eriyttämisestä – halutaan päästä eroon.

Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalihuollon ammattihenkilölaki antavat työvälineitä nostaa epäkohtia esille. Omavalvonta ja ilmoitusvelvollisuus ovat tällaisia. Nyt tarvitaan toimintakulttuurin muutosta sellaiseksi, että työntekijä ei allekirjoita päätöstä, jonka takana ei oman ammatillisen arvionsa mukaan ole.

Vammaisalan erityisyys ansaitsisi enemmän huomiota. Tarvitaan keskustelua vammaisten oikeuksista ja niiden toteutumisesta. Keskusteluissa pitää vammaisten oman äänen kuulua vahvana, asiakasosallisuus pitää saada vammaissosiaalityön prosessiin mukaan. Työntekijöiden kannattaa liittoutua vammaisten asiakkaidensa kanssa. Pitkä askel eteenpäin on valtakunnallinen osallisuusryhmä, joka on kokoontunut jo ensimmäisen kerran.

Kristiina Koskiluoma