– Ihminen murtuu kauan aikaisemmin ennen kuin eläimet jäävät hunningolle, sanoo Jessica Löfgren-Eriksson ja ehdottaa, että eläinsuojelun, sosiaalityön ja sairaanhoidon ammattilaiset verkostoituisivat kunnissa. Kuva: Jyrki Komulainen
Ihminen murtuu kauan aikaisemmin kuin eläimet jäävät hunningolle, Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson kertoo.
Lemmikinomistaja voi yleensä huonosti siinä vaiheessa, kun Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson kohtaa hänet eläinvalvonnan yhteydessä. Löfgren-Eriksson kantaa vastuuta seura-ja harraste-eläimistä sekä jonkin verran myös tuotantoeläimistä Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella, joka ulottuu Hangosta Imatralle.
– Olen ollut useassa tilanteessa, jossa omistaja sanoo, että aina vaan sinä tulet noita eläimiä katsomaan, mutta kuka auttaisi minua, kertoo Löfgren-Eriksson.
– Se on hätähuuto meille. Eläinsuojeluviranomaisilla on osaamista ihmistenkin kanssa ja totta kai meillä on empatiakykyä. Usein autamme, mutta epävirallisesti.
Läänineläinlääkäri tulee yleensä paikalle liian myöhään.
– Ihminen murtuu kauan aikaisemmin kuin eläimet jäävät hunningolle.
Alkuvaiheessa eläinsuojelutapausta hoitaa valvontaeläinlääkäri tai joissain kunnissa kunnaneläinlääkäri. Heidän apuaan tarvitsevat muun muassa sairaalaan joutuneen, yksinäisen vanhuksen kissat. Läänineläinlääkäri kohtaa vaikeat ja pitkittyneet eläinsuojelutapaukset.
Yhteistyötä sosiaalityön ja sairaanhoidon kanssa
– Kissojen keräilijät ovat tällä hetkellä suhteellisen suuri valvontaryhmä. Muuten tapauksia on tasaisesti pentutehtailusta alkaen. Ihminen on kuitenkin harvoin paha, tilanne on vain karannut käsistä. Kun työ, ystävät ja muu elämä ovat menneet, heillä on enää eläimet.
Joskus työssä tutuiksi tulleet mielenterveyspotilaat ottavat Löfgren-Erikssoniin yhteyttä ja pyytävät häntä järjestämään eläimille hoidon, kun aavistavat sairaalajakson olevan edessä.
– Mutta eihän se niin käy. Vain silloin, kun potilas viedään ambulanssilla sairaalaan, voimme järjestää eläimille lyhytaikaisen hoidon, silloinkin yleensä heidän omalla kustannuksellaan.
Ihmiset, jotka käyttävät viimeiset euronsa koiransa tai kissansa ruokaan, ja syövät itse kehnosti, ovat eläinlääkärille myös tuttuja.
Ensimmäinen merkki eläinten vakavasta laiminlyönnistä on usein kohtuuton määrä eläimiä tai ettei niillä näy koskaan ruokaa.
– Hälytyskellot soivat, kun koiran pissat ovat lattialla, mutta omistaja kertoo vieneensä sen juuri ulos. Tai eläimillä ei näy koskaan ruokaa.
Tuotantoeläimistä Löfgren-Erikssonilla herää huoli katsomalla tuotannon tuloksia. Tai hän aistii jo tilan pihalla, ettei kaikki ole kunnossa.
– Jos olisimme enemmän yhteydessä sosiaalityön ja kotisairaanhoidon kanssa, saisimme vinkkejä aikaisemmin näiden ihmisten tilanteesta, voisimme yhdessä tarttua vaikeuksiin ajoissa.
Sosiaalityöntekijöiltä tulee viestejä
Valvonta perustuu ilmoituksiin, joita tulee valvontaeläinlääkäreille ja läänielääkäreille runsaasti koko maassa. Ilmoituksia tekevät naapurit, ystävät ja sukulaiset. Myös kodinhoitajilta ja sosiaalityöntekijöiltä tulee joskus viestejä, joissa pyydetään käymään asiakkaan luona katsomassa, onko eläimillä kaikki hyvin.
Turhia ilmoituksia ei ole Löfgren-Erikssonin mukaan juurikaan. Kiusaamista ilmoituksen tekemisellä esiintyy hyvin harvoin.
– Me olemme ensimmäinen, usein myös ainoa ulkopuolinen taho, joka tulee näiden ihmisten koteihin. Heidän päällimmäisenä tunteenaan on häpeä. Jos eläin viedään pois, hän jää yksin ongelmiensa kanssa. Näemme, että tämä henkilö tarvitsisi apua, mutta voimme kirjoittaa raporttiin ainoastaan, että hän on kykenemätön huolehtimaan eläimistä.
Eläinten vieminen pois omistajalta johtaa aina poliisitutkintaan. Lemmikin omistajalle, varsinkin iäkkäälle, se on Löfgren-Erikssonin kokemuksen mukaan suuri järkytys. Löfgren-Eriksson muistuttaa, että lemmikki voi olla ainoa asia, joka pitää ihmisen järjissään.
– Siksi olisi hienoa, että jotenkin voitaisiin auttaa lyhytaikaisessa kriisitilanteessa lemmikin hoidossa kotona. Esimerkiksi voisiko kotihoitaja antaa kissalle lääkkeen.
Jos lemmikin omistaja kuitenkin joutuu esimerkiksi sairaalaan eikä kukaan tuttu pysty huolehtimaan eläimestä, sille voidaan järjestää lyhytaikainen hoito. Jos sairaalassa olo jatkuu eikä omistajalla ole varaa eläinhoitolaan, ryhdytään lemmikille etsimään uutta kotia tai harkitaan lopettamista.
Verkostoituminen alkaa yhteisellä aamukahvilla
– Eläinsuojelu toimii Etelä-Suomen alueella hyvin. Teemme paljon neuvovaa valvontaa, jolloin käymme useita kertoja tarkistamassa tilanteen ja lemmikinomistaja saa mahdollisuuden. Olemme onnistuneet hivuttamaan tilanteita näin paremmiksi.
– Ihmisten kohdalla ei ole yhtä hyvin. Tiedämme kaikki, että sosiaalityöhön ja kotisairaanhoitoon tarvitaan lisää resursseja.
Eläinten vieminen pois omistajalta johtaa aina poliisitutkintaan. Se järkyttää ihmisiä.
Löfgren-Eriksson ehdottaa, että eläinsuojelun, sosiaalityön ja sairaanhoidon verkostoituminen aloitettaisiin alueellisesti kunnissa ja kaupungeissa.
– Verkostoitumisen voisi aloittaa aamukahvilla, jonne kutsutaan kaikkien tämän aiheen parissa työskentelevien tahojen edustajat. Myös poliisista ja vapaaehtoistyötä tekevistä yhdistyksistä eläinsuojelussa ja vanhustyössä. Maalla huolen jakaminen on varmasti helpompaa, kun ihmiset tuntevat pienen kunnan kaikki asukkaat. Me aluehallintovirastosta voimme käydä neuvomassa verkostoja eläinasioissa.
Läänineläinlääkäri pitää esimerkiksi kuntien maatalouslomittajille kursseja, joilla hän kertoo maatalousyrittäjän uupumisen vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin. Samalla hän rohkaisee lomittajia ilmoittamaan eläinsuojeluun tai uupumiseen liittyvästä huolestaan.
Sosiaalipäivystys ottaa kopin
Tärkeintä eläinsuojeluvalvonnan, sosiaalityön ja sairaanhoidon yhteistyössä on Keski-Uusimaan valvontaeläinlääkäri Leena Luukkasen mukaan alhainen kynnys yhteydenottoon.
– Riittää, että sosiaalityön tai sairaanhoidon henkilökunnalla on käynyt mielessä huoli asiakkaansa tai potilaansa eläinten hyvinvoinnista. Valvontaeläinlääkärin tehtävä on ilmoituksen jälkeen miettiä, onko eläinten hyvinvointi vaarantunut.
Alueellaan toimivien sairaaloiden kanssa Luukkasella on toimiva yhteistyö. Ambulanssien henkilökunta huolehtii nykyään hyvin siitä, että lemmikillä on kupissa vettä ja ruokaa, kun he lähtevät viemään sen emäntää tai isäntää sairaalaan.
– Sairaalassa osataan jäljittää potilaan sekavistakin puheista, onko kotona eläin. Toisinaan tarkka hoitaja huomaa sen karvoista ja hajusta potilaan vaatteissa.
Sosiaalipäivystyksestä löytyy yleensä ihminen, joka ottaa kopin.
Kun selviää, että kotona on lemmikki, omahoitaja tai sairaalan sosiaalityöntekijä yrittää yleensä löytää omaisten parista hoitajan sille. Jos he eivät voi ottaa lemmikkiä, pyydetään valvontaeläinlääkäriltä apua.
– Potilaalta kysytään hänen tahtoaan eläimen hoidosta. Jos se ei onnistu, lemmikki viedään eläinhoitolaan odottamaan omistajan tervehtymistä.
Luukkanen haluaa kehittää yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Hän pitää todennäköisenä, että ihmisellä on vaikeuksia huolehtia eläimistä, jos niin on lastenkin kohdalla.
– Yritän pitää mielessäni, ettei ihmisistä huolehtiminen kuulu työhöni vaan ainoastaan eläinten. Olen kuitenkin löytänyt keinoja, joilla vien viestiä eteenpäin valvontakäynneillä tapaamistani syrjäytyneistä ja sairaista ihmisistä.
Sosiaalipäivystyksestä löytyy yleensä ihminen, joka ottaa kopin Luukkasen huolesta. Pelastuslaitokselle hän pystyy kertomaan tavaroita täynnä olevasta asunnosta, jossa hän on käynyt eläinten takia.
– Toisinaan ihminen on jo hoidossa jossain. Silloin on helpompi tarttua hänen ongelmaansa. Joskus taas kerron suoraan ihmiselle, että olen huolestunut hänestä ja tarjoan apua. Joskus se otetaan vastaan, toisinaan torjutaan. Mutta joka tapauksessa silloin, kun eläin viedään pois, heikossa tasapainossa olevan ihmisen tila järkkyy aivan varmasti. Sillä hetkellä hän viimeistään tarvitsee sosiaalista tukea.
